16. marraskuuta 2016

Maileg arvonta


Huhuu, onkos siellä ruudun toisela puolella Maileg faneja? Uskoisin, että
blogini lukijakuntaan mahtuu monenmonta fania! Rakkaudesta Mailegin
ihanuuksiin, näin voisin itseäni kuvailla. Komea rivi pupuja, hiriiä ja Nissejä
meiltä jo löytyykin. Nyt meillä on myös pari ihanaa, uutta ja niin hyvin jouluun
sopivaa pehmoa. Possuressu ja valkoinen hanhi. Sopivat tosi hyvin joulukodin
sisustukseen. Aiemmin meiltä löytyykin pellavan värinen hanki, valkoisesta
tuli sille oiva kaveri. Vaikka kaikkihan näistä keskenään sopii tosi hyvin.


 

 
Nämä uudet kamut kotiutuivat meille, uudesta ja niin ihanasta sistuskauppa
tuttavuudesta Le Petit Kammarista. Onko puoti teille tuttu? Itsessään
verkkokauppa on todella kaunis ulkoasultaan, joka houkuttelee vallan astumaan
peremmälle. Valikoima on tarkoin mietitty ja valittu, juuri omaanikin makuun
sopiva valikoima. Lempparimerkit samankaton alla mm. Maileg, Ib Laurssen,
Greengate, Vintage paint maalit sekä muita ihanuuksia.
 
Mailegin söpö Nisse lahjapaperi tuli myös tilauksen mukana. Lahjapaperi on
paksua ja rullassa on reilu 10m paprua. Mahtaa pikkuiset ilahtua näin kauniista
paketeista jouluna. Voi miten ihana vuodenaika meillä onkaan edessä.


 



Le Petit Kammarin omistaja lahjotti blogini lukijoille ihastuttavan arvontapalkinnon.
Nyt joku teistä, onnekkaista voi voittaa itselleen Medium kokoisen Mailegin
possun. Eikö olisi aika ihana joulukodissasi? Kerro/linkitä suosikkituotteesi
Le Petit Kammarin valikoimasta, näin olet arvonnassa mukana. Voit myös
tuttuun tapaan käydä nappaamassa toisen arvan blogini fb:n puolelta.





Arpaonnea!



140 kommenttia:

  1. Ehdottomasti mukana arvonnassa. Ja näin joulun alla ehdoton suokkari on juurikin possu. Sopisi meille niin hyvin perheen oman huumorinkin takia 😊

    VastaaPoista
  2. Ihana possu! Lempparini! Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  3. Ihana kauppa! Ei ole enbestäön tuttu minulle. Kyllä tän hetken suosikki oli tiethy nisset mutta myös ehdottomasti tuo LE SAC EN PAPIER - VALKOINEN, BE POLES- paperibpussukka. :)

    VastaaPoista
  4. http://www.lepetitkammar.fi/product/707/kalenteritonttu-poika-maileg

    Lempparini Le Petit valikoimasta on Kalenteritonttu!

    Ja onhan tuo possukin aika ihana <3 (Mukana kahdella arvalla :) )

    VastaaPoista
  5. Nisset ovat minun suosikkeja. Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  6. Ihana possu. Mukana arvonnassa. Terv. Tuula

    VastaaPoista
  7. http://www.lepetitkammar.fi/product/20/kerrostarjotin-patinoitunut aivan ihana <3 mukana arvonnassa , pkkirsi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  8. Possut on aivan ihania =) Mukana arvonnassa T:Heli

    VastaaPoista
  9. Mukana arvonnassa!
    Täma saippua on suosikkini: http://www.lepetitkammar.fi/product/584/kasisaippua-minttu-kookos-mayn
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Ihana possu!❤ Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  11. Ihana possu!❤ Mukana arvonnassa. t.Merja

    VastaaPoista
  12. Oi, siellähän oli puoti pullollaan ihanuuksia! Voisin valita näin jouluksi tallitähden tai mailegin tyttötonttukalenterin, tai possun tai hanhen... Arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  13. Voi mikä uusi tuttavuus! Mailegin tuotteet lemppareita; nisset ja possut, myös tuota ihanaa lahjapaperia on hankittu, katotaan raaskiiko käyttää olleskaan ;) mukana kahdella arvalla.

    Sanna

    VastaaPoista
  14. http://www.lepetitkammar.fi/product/446/lyhty-argos-ib-laursen

    Tarvitsisin lisää lyhtyjä pihalle, tämä olisi sopiva meille :) lottakooo@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Hurmaava possu kerta kaikkiaan :) Iloista joulun odotusta sinulle! Ja meikä mukaan arvontaan.
    t. Nelliina
    nelliina at yahoo.com

    VastaaPoista
  16. Mahdotonta valita yhtä tuotetta, tuo putiikki on täynnä ihanuuksia. Ja tuo possu - mikä suloisuus! <3
    Mukana arvonnassa,
    Maisa (pienet.suloisuudet@gmail.com)

    VastaaPoista
  17. Nisset ovat miun suosikkeja! Kertakaikkisen ihania❤️ Arvontaan siis!

    VastaaPoista
  18. Mailegin hiiret ja puput on lemppareita <3 olipa kaikkea ihanaa tuolla kaupassa tallitähtikin <3
    Mukana arvonnassa.. T.Riitu

    VastaaPoista
  19. Yhdellä arvalla mukana!
    Kaikenlaista ihanaa tuolla näkyi olevan, mutta Mailegin tontut olisivat kivoja.
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  20. Hanhi on vaan niim IHANA! Mukaan arvontaan.

    VastaaPoista
  21. Hanhi on vaan niim IHANA! Mukaan arvontaan.

    VastaaPoista
  22. Mukana arvonnassa! Suloinen possu. ��
    anttilapetrap@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Mukana kahdella arvalla �� Blogi ja fb ��

    VastaaPoista
  24. Voi rakastan kaikkia nissejä ja possuja❤. Ehdottomasti mukana arvonnassa❤. olisi ihanaa jos possu pääsisi meille hellään hoivaan❤

    VastaaPoista
  25. Possu ihanuus ❤ Kahdella arvalla mukana ☺-Sue

    VastaaPoista
  26. Possu ihanuus ❤ Kahdella arvalla mukana ☺-Sue

    VastaaPoista
  27. Ihana arvonta, ehdottomasti mukana... Puodissa paljon ihania juttuja, vaikea valita vaan yksi. 3 kerroksinen lautasteline ja Mailegin tontut kiinnostaisi... :) SN

    VastaaPoista
  28. http://www.lepetitkammar.fi/product/522/metallisanky-medium-off-white-maileg ��
    Poitsulle possu unileluksi��

    ❤ Laura S

    VastaaPoista
  29. Ihastuin Hug That Knit- neulatakkiin by Pia's harmaana. Niin kaunis ja lämpimän näköinen. 😍 aidafounnn@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Mailegin kalenteritonttu on suosikkini.
    Mukaan kahdella arvalla.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Näin joulun alla Mailegin nisset ja possut osuivat ensimmäisenä silmiini :) Ne ilahduttaisivat meidän perhettä vanhalla puusohvalla joulutyynyjen seurana.
    Kati T.
    perheonparas(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Mailegin tonttukalenterit! :) mukana ollaan.
    marileinonen@luukku.com

    VastaaPoista
  33. No hanhi on kyllä ihana. Olisin jo tilannutkin, mutta olivat loppuneet.

    http://www.lepetitkammar.fi/product/401/hanhi-pieni-maileg

    VastaaPoista
  34. Voi kun ihana uusi tuttavuus tämä verkkokauppa ♥ Paljon löytyi kaikkea omaan makuun miellyttävää. Voipi olla että luotanko yhtään onnettomaan arpaonneeni vai käynkö klikkaamassa tuon suloisen possun ostoskoriin varmuuden vuoksi :D Paljon oli kaikkea ostettavaa mutta mainitsen Lene Bjerren, Nessa valaisimen...aivan ihana sekä Greengaten taittojakkara, ylisöpö ♥ Mukana ihanassa arvonnassa!

    VastaaPoista
  35. Putiikki on uusi tuttavuus ja paljon oli kyllä kaikkea ihanaa. Mutta kyllä gg ja maileg vie sydämen!

    VastaaPoista
  36. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  37. Paljon ihania juttuja greengatelta ja mailegilta, mutta näin joulun alla valitsen suosikiksi mailegin kalenteritontun.
    -Essi

    VastaaPoista
  38. Mukana arvonnassa! Mailegit ja Gg ihania! Suosikkini kaupassa Greengaten teepannu!

    VastaaPoista
  39. Mukana arvonnassa, verkkokauppa on itselleni ihan uusi tuttavaas, mutta olisi kiva kokeilla teevalikoimia ja suklaata :) :http://www.lepetitkammar.fi/product/475/with-love-tee-tafelgut T:Annika annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Arvonnassa mukana.Kannu Bianca aikasta söpö! Kaunista blogiasi lueskelen säännöllisesti! Terkuin Annika

    VastaaPoista
  41. voi oi, sieltä löytyi http://www.lepetitkammar.fi/product/163/mediun-bunny-emil-maileg niin ihana,

    VastaaPoista
  42. Tuo possu on kyllä paras. :)
    Mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  43. Oi, tuo possu on kyllä supersuloinen! <3 Tämän kynttilän tuoksu olisi varmasti ihana: http://www.lepetitkammar.fi/product/572/tuoksukynttila-pina-colada-bougies-la-francaise

    saraana.makela@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Ihana kauppa, ja Greengaten joulu-uuruudet sekä Mailegin nisset, ehdottomia lemppareita! Mukana 2 arvalla :)

    VastaaPoista
  45. Hanhi on ihana. Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  46. Oma suosikkini on possu. http://www.lepetitkammar.fi/product/172/possu-medium-pellavaa

    miisa.ilander@hotmail.com

    VastaaPoista
  47. Verkkokauppa on täynnä ihanuuksia, mutta tää on ehkä kaikista ihanin, tuon possun rinnalla: http://www.lepetitkammar.fi/product/719/taittojakkara-betty-mint-greengate

    cloudberryshake (at) gmail.com

    VastaaPoista
  48. LÖytyi kaikkea ihanaa ja tarpeellista. Itse tykkään kaikesta joka liittyy ruuanlaittoon, mutta tämä kyltti sopisi täydellisesti miehen verstaan oveen, jossa juniorikin tykkää viettää aikaansa http://www.lepetitkammar.fi/product/447/metallikyltti-dads-workshop-ib-laursen
    Mukana kahdella arvalla

    VastaaPoista
  49. Kyllä tuo possu sulattaa sydämeni! :)

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  50. Nisset on suosikkeja!
    /empsis
    emmi.saali a luukku.com

    VastaaPoista
  51. Tykkään kyllä ihan hirveästi maileg jutuista. Joitain tonttuja on, mut kyllä tuo hanhi sulattaa nyt sydämeni <3
    Päivi

    VastaaPoista
  52. Kalenteritonttu, poika <3
    JenniK

    VastaaPoista
  53. Kyllä le petit kammar on tuttu. Tonttu lahjapaperi on ihana. Mukana possun arvonnassa.

    VastaaPoista
  54. Nisset ja possut merka(@)suomi24.fi

    VastaaPoista
  55. Paljon kaikkea kivaa ☺ esimerkiksi patahanska, Haven red, Greengate olisi joulun aikaan ihana. Ja mukana 🐖arvonnassa.

    VastaaPoista
  56. Paljon kaikkea kivaa ☺ esimerkiksi patahanska, Haven red, Greengate olisi joulun aikaan ihana. Ja mukana 🐖arvonnassa.

    VastaaPoista
  57. http://www.lepetitkammar.fi/product/688/valaisin-nessa-lene-bjerre

    Aivan ihana tämä lamppu ♡

    Arvonta suoritetaan mun eduksi..ehkä ja toivottavasti :)

    VastaaPoista
  58. Kyllä tuo possu on hurmaavin! Mukana arvonnassa (rvakiviaho@gmail.com)

    VastaaPoista
  59. Possu olisi tarpeeseen kuin myös tämä kyltti METALLIKYLTTI, STAY POSITIVE, IB LAURSEN.

    VastaaPoista
  60. Possu on tosi söpö. Lasikuvulle olisi käyttöä.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Airiina
    Possu sopisi meidän perheeseen hyvin sohvalle, valitsin http://www.lepetitkammar.fi/product/354/lampunjalka-rene-valkoinen-miljogarden, nämä sopisivat eteisen pöydälle, mieluiten kaksi kappaletta.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  62. Sopisi meillä asuvan punaisen possun kaveriksi!
    liisa.m.laukkanen@wippies.fi

    VastaaPoista
  63. Suosikkejani näin joulun alla ovat nuo pehmot hanhi ja possu. Lahjaksi antaisin pienokaiselle, joka syntyi elokuussa.nina40fi@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Nisset on kivoja. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  65. Maileg tontut ovat kerrassaan ihania, mutta suosikikseni nousi kuitenkin Taittojakkara, Betty mint, Greengate
    sudemi@luukku.com

    VastaaPoista
  66. Minulle tämä ei ollut uusi tuttavuus, olen nimittäin päässyt kyseisessä putiikissa käymään siloin kun se perustettiin ja voin sanoa että on todellakin käymisen arvoinen paikka, pieni ja idyllinen :-) aivan ihastuttava. Minä nappaisin mukaan mailegin tyttö kalenteri nissen pojan kaveriksi ja possunkin voisin kotiuttaa. Myös greengaten peltiset, pyöreät peltirasiat voisin ottaa. Kahdella arvalla mukaan, fb jo osallistuttu. T. Jonna hiksu@netti.fi

    VastaaPoista
  67. http://www.lepetitkammar.fi/product/688/valaisin-nessa-lene-bjerre
    Valaisimelle olisi tarvetta. Mutta possu olisi ihana <3.
    susak_78@hotmail.com

    VastaaPoista
  68. Voi tonttuja jo meillä asuu, joten possu olisi ihanaa seuraa heille!
    sirkku.eskolin@elisanet.fi

    VastaaPoista
  69. Lukas ja Louise on mahtava pari!

    VastaaPoista
  70. Kaikki mailegin tuotteet ja greengaten astiat! mukana arvonnassa :) -Hannar90_@hotmail.fi

    VastaaPoista
  71. http://www.lepetitkammar.fi/product/707/kalenteritonttu-poika-maileg on suosikkini :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  72. possu on suosikki ehdottomasti! kotona olisi paikkakin jo valmiina.

    kirsiika

    VastaaPoista
  73. Possu on ihana ja tietty aina nuo greengaten astiat, punainen kannukin olisi kiva jouluksi... :)

    VastaaPoista
  74. Tämä on söpö: http://www.lepetitkammar.fi/product/306/valas-juliste-designkomitea :)
    Mukana arvonnassa! :) minkamaaria@suomi24.fi

    VastaaPoista
  75. Possu on suosikkini:)
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  76. Nisset ja possut on parhaita näin joulun alla.
    Kangasalan likka

    VastaaPoista
  77. Mailegin tontut on lemppareita.
    m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
  78. http://www.lepetitkammar.fi/product/278/salaattiottimet-bambua-nicolas-vah

    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  79. http://www.lepetitkammar.fi/product/172/possu-medium-pellavaa
    Mailegin tuotteita olen aina ihastellut ja juurikin tuo possu on suosikkini!!
    kasintaiottu@gmail.com

    VastaaPoista
  80. http://www.lepetitkammar.fi/product/317/facet-tuikkukuppi-dust-tine-k-home näitä himoitsen juuri nyt pirpanaunelmia@hotmail.com

    VastaaPoista
  81. Kyllä se ehottomasti on Mailegin tontut maxi-koossa,niitä vaan ei voi olla liikaa ja kävisi niin hyvin meidän remontoituun kotiin yksi tonttu lisää
    Mirjam81@jippii.fi

    VastaaPoista
  82. Greengaten astiat on tällä hetkellä mun lemppareita. Toki joulun alla possu ja hanhikin, niitä mulla ei ole.

    VastaaPoista
  83. Paljon ihanuuksia! Ehdottomasti nyt haluaisin Maileg possuressun ja tontut tietysti myös viehättävät.

    VastaaPoista
  84. Nisse tontut on suosikkejani valikoimassa! Näin joulun alla niitä tulee aina ihailtua ja muutaman laitoinkin tuossa tilaukseen :)

    VastaaPoista
  85. Possu on ehdoton suosikki! Kotona kaksi pientä puisena.

    VastaaPoista
  86. Mailegin tontut vie kyllä sydämen!
    t. mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  87. Mailegin tontut
    Krista

    VastaaPoista
  88. Söpö pikku possu <3
    Suosikkini Le Petit Kammarilta on valkoinen rautasohva, aivan upea!
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  89. Nissestä olen aina haaveillut :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  90. Oi, oi tuolla on niin paljon kaikkea ihanaa ja mieluista ♥ Vintage paint- kalkkimaalien ja Mailegin hanhen lisäksi Jeanne d'Arc Living tyynynpäällinen (Bretel) on kyllä tosi ihana ♥ Fb:n puolella taisinkin jo osallistua arvontaan, mutta nyt vielä täältäkin yhdellä arvalla mukaan ihanan possun arvontaan ♥

    VastaaPoista
  91. Possu on niin söpö! Pikkuiselle tytölleni olis ihana ensimmäisen joulun ilo! T.pitkäaikainen lukijasi

    VastaaPoista
  92. Mailegin jutut aivan ihania. Possu olis kiva lisä joulukotiin :)

    tiina.gustafsson(at)phnet.fi

    VastaaPoista
  93. Rautalanka korit ♡ -mia

    VastaaPoista
  94. Mukana arvonnassa ja mailegin kalenteri tonttu on suosikkini ☺

    VastaaPoista
  95. Ihana possu! Tää tarjotin ois kätevä ja kiva: http://www.lepetitkammar.fi/product/20/kerrostarjotin-patinoitunut

    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  96. Kalenteritonttu...hanhi....ihania kaikki...

    VastaaPoista
  97. Ihana jouluinen possu! Nettikaupasta silmääni osui tämä kerrostarjotin: http://www.lepetitkammar.fi/product/20/kerrostarjotin-patinoitunut. Se olisi ihana jouluajan herkuille ja kattaukseen �� Satulotta.perttula@gmail.com

    VastaaPoista
  98. Ehdottomasti nisset ja possu! Mitä ihanuuksia tuolta löytyykään:-)
    miia.ryhanen@gmail.com

    VastaaPoista
  99. Kaikki ihania mutta tonttu olisi mieluisa :)

    mukavaa joulun odotusta! :)

    hemantinde@hotmail.com

    VastaaPoista
  100. http://www.lepetitkammar.fi/product/617/vaunut-micro-koon-pupuille-maileg ja kaikki muutkin mailegin jutut :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  101. Kyllä ne nisset on lemppareita, mutta niin ihania on kyllä kaikki muutkin. Jouluksi sitten tietysti kalenterinisse :)

    VastaaPoista
  102. Mailegin tontuista olen jo pitkään haaveillut...

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  103. Kyllä tämä Mailegin hanhi olisi niin suloinen; http://www.lepetitkammar.fi/product/401/hanhi-pieni-maileg <3

    VastaaPoista
  104. Kyllä se suosikki tuote olis ihana mailegin kalenteritonttu. Kahdella arvalla mukaan arvontaan. texas-86(at) hotmail.com

    VastaaPoista
  105. Maileg hanhi, se on ihana! T. Mari

    VastaaPoista
  106. Henna28
    Arpa minulle, valkoinen hanhi on söpö.
    Jos voitan niin lahjana papalle annan possun koska heillä on pikkupossu lemmikkinä.
    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  107. Nämä kaikki ovat _niin_ ihania ja meni pitkä tovi valitessa :D
    Lempparia en osaa kyllä sanoa, mutta tämä balleriina on niin söpis <3
    http://www.lepetitkammar.fi/product/704/ballerinahiiri-isosisko-maileg

    VastaaPoista
  108. Metallinen Bambi-joulukoriste oli söpö. Mailegin tonttu löytyykin jo meiltä kotoa.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  109. Vintage kalkkimaalit on mun ehdoton suosikki. Muutamaa ihanan hempeää väriä on jo tullut testattua.

    VastaaPoista
  110. Oi ihanuus mikä kauppa! Tämä lyhty http://www.lepetitkammar.fi/product/414/lyhty-rosebud-miljogarden on yksi suosikki, toisaalta siellä oli myös lasikupu, joka olisi ihana omistaa... ja paljon, paljon muuta kivaa. :) Meiltä löytyy pieni Maileg-tonttu ja tuo possu olisi sille kiva kaveri. :)

    VastaaPoista
  111. Vaikea valinta, mutta ehkäpä tuo possu kaikessa söpöydessään lopulta vie voiton.

    VastaaPoista
  112. Kaikki on ihanuuksia, mutta tahtoisin talven ajaksi jonkun värikkään pallovalosarjan tuomaan lämpöä ja valoa :)

    VastaaPoista
  113. Tämä on lempituotteeni:
    http://www.lepetitkammar.fi/product/688/valaisin-nessa-lene-bjerre

    -Jasmine, jasmine.ahola-olli@helsinki.fi

    VastaaPoista
  114. http://www.lepetitkammar.fi/product/642/keittiopyyhe-stephanie-warm-grey-greengate
    Tämä on ihana! :)
    moonangel_(att)hotmail.com

    VastaaPoista
  115. Kyllä ne lempparit on juurikin nuo possut! Ihana arvonta, kokeillaan onnistaisiko.
    mustankissantytarluukku.com

    VastaaPoista
  116. Peppi
    No, totta kai Possu on suosikkini, kiltein eläin päällä maan.

    peholapp at uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  117. Lemppari on tietysti possu! Se tuo mieleen aina Sen Pikkuisen Lotan!
    mlnivala@luukku.com.

    VastaaPoista
  118. Tuo Greengaten kukkajakkara on ihastuttava!

    VastaaPoista
  119. Suosikkini on monikäyttöinen juuttikori:
    http://www.lepetitkammar.fi/product/637/juuttikorisakki-musta-ib-laursen
    Mukana kivassa arvonnassa :)
    T: Miukkis
    birgit82@suomi24.fi

    VastaaPoista
  120. Minun lempparini on Maileg-lahjapaperi!
    eveliina.vahalassila(at)gmail.com

    VastaaPoista
  121. Ihana possu on ehdottomasti lempparini! :-) Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  122. Pöllökynttilä
    http://www.lepetitkammar.fi/product/347/pollokynttila-bougies-la-francaise

    VastaaPoista
  123. http://www.lepetitkammar.fi/product/446/lyhty-argos-ib-laursen
    Mukana arvonnassa. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  124. Aika mahdoton tehtävä valita lemppari, oli monta ihanaa tuotetta.. paljon kauniita tyynyjä ja keittiöpyyhkeitä, mutta ehkä possu vei voiton :) Possu arvontaan ehdottomasti mukaan!
    Riina

    VastaaPoista
  125. Tuo Mangosaippua, Lene Bjerre herätti kiinnostukseni :)
    Osallistun arvontaan.
    -Marjuska-
    laaksonritari@luukku.com

    VastaaPoista
  126. Tonttu. Osallistun arvontaan. JohannaL

    VastaaPoista
  127. Nämä on ihania: http://www.lepetitkammar.fi/product/117/graphic-grey-pallovalosarja-20-valolla-irislights
    Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  128. Mega Santa - joulupukki. Osallistun arvontaan:)
    milla.haukijarvi@luukku.com

    VastaaPoista
  129. Possuhan se parhaiten sopii tulevaan jouluun, sen ottaisin siis. :)

    (pallokalanen@gmail.com)

    VastaaPoista
  130. Arvonnassa mukana. Tuo possu on minustakin ihana! vilhelmiina.leppaaho@luukku.com

    VastaaPoista
  131. Mailegin jutut on niin ihania. Varsinkin tonttukalenterit.
    -Johanna A.

    VastaaPoista
  132. Kaikkea ihanaa oli, mutta Greengaten Betty Mint taittojakkara oli kiva. Arvonnassa mukana, joulupossu on tosi ihku!! Anra

    VastaaPoista
  133. http://www.lepetitkammar.fi/product/597/pastille-pallovalosarja-20-valolla-irislights

    ulla-79@jippii.fi

    VastaaPoista
  134. Possu ❤️ Mukana arvonnassa 😊

    VastaaPoista
  135. Apua, tuolta voisi listata vaikka mitä ihanaa! Mutta laitetaan tämä lyhty http://www.lepetitkammar.fi/product/415/lyhty-metallia-miljogarden sillä se taitaa lähtä ihan oikeasti tilaukseen! Myös nuo Mailegin kaikki eläinhahmot ovat ihania. Mukana arvonnassa, jospa Possu pääsisi meille :)

    VastaaPoista
  136. Kyllä olis ihania! <3

    http://www.lepetitkammar.fi/product/719/taittojakkara-betty-mint-greengate

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  137. Kaikki Mailegin tuotteet osuvat suoraan sydämeen, erityisesti tuo possuressu olisi mieleinen. anne.jrvinen@gmail.com

    VastaaPoista