11. marraskuuta 2017

Voimaannuttavaa


Päivät vierii hurjaa vauhtia. Väliin tuntuu, että ei sen kyydissä pysy millään. 
Riittämättömyyden tunne valtaa mielen liian usein. Voi aika miksi riennät niin nopeasti.
Näistä ohikiitävistä hetkistä tulisi nauttia ihan jokaisesta. Väliin huomaa liiaksikin saakka
miettiä, suunnitella, pähkätä ja murehtia tulevaa. Luonteestakin tuo varmasti johtuu,
mutta hetkessä elämisen taitoa tarvisi opetalla. Väliin se onnistuu, välillä ei ollenkaan.
Kyllä sitä itsellä olisi opeteltavaa hölläämään ja olemaan armollinen itselle. Näitä olen
harjoitellut ja olenkin huomannut, että nykyisin illat voi hyvin pötkötellä sohvalla ja
antaa tiskien jäädä aamuun. Vielä muutama vuosi sitten se ei onnistunut.

Hektisen arjen ja ruuhkavuosien keskellä ihminen tarvitsee voimaannuttavia hetkiä. 
Tänään sain voimaannuttavan hetken ystävän seurassa. Esikoisen säbäpelit olivat
naapurikaupungissa, jossa myös rakas ystäväni asuu. Kierreltiin pelien välissä muutama
 ihana sisustusliike ja käytiin kahvilla. Tuntui hyvältä halata ja jutella. Niin ja tehdä 
pieniä ostoksia. Nautin kaikesta kauniista ja sitä kauneuttahan riitti ihanissa liikkeissä, joita 
Pietarsaaresta löytyy useita. Upeasta Legerasta ostin kauniit viikonloppu kukat.








Isäinpäivän aatoniltana muisteltiin tuossa aikoja, kun lapset olivat pienenpieniä. Nykyisin
 jo niin omatoimisia ja toimeiliaita. Kaikki kolme ihania persoonia ja omia täydellisiä 
yksilöitä. Niin rakkaita. Meidän iskä viettää kolmattatoista isäinpäivää. Halitaan ja hellitään
perheiden supermiehiä huomenna. Täällä isäinpäivä on varsin sählyntäyteinen sekin, mutta
 illalla ehditään juhlia.

Voimaannuttavia hetkiä viikonloppuun ja Onnea isät! 



6 kommenttia:

  1. Voi Pietarsaari on niin kaunis ja sympaattinen pikkukaupunki! ♥ Seurustelin sikäläisen pojan kanssa kymmenen vuotta ja kaupunki tuli tutuksi :)

    Tapaamiset ystävien kanssa on juuri niitä arvokkaita ja tänä päivänä niin kovin harvassa olevia hetkiä! Ihanalta kuulosti tuo teidän yhteinen tuokio! ♥ Mukavaa viikonlopun jatkoa! :)

    VastaaPoista
  2. Voi joo se kyllä on ❤ niin totta joka sana, nuo hetket ovat tosiaan harvinaisia nykyisin kaiken hektisyyden keskellä. Ihana silti tietää, että ystävyys on ja pysyy vaikka tapaamisissa menisi pitkäkin aika❤

    VastaaPoista
  3. Ystävät ovat elämän sokeri ♥ Mukavaa isänpäivää!

    VastaaPoista
  4. Ihanat kukkaset <3
    Ihan liian harvoin tulee hurautettua tuonne naapurikaupunkiin.
    Ensi lauantaina meidän miehet lähtevät sinne pelaamaan ja sillä aikaa mamma jää kotiin järkkäilemään tuplasynttäreitä.
    Kivaa alkanutta viikkoa ystäväiseni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ei juuri koskaan tule käytyä. Nyt meillä on ollut useampana viikonloppuna käyntiä sinne poitsujen pelien vuoksi. Ainakin yks reissu tulee vielä tälle vuodelle :) Kivaa viikkoa <3

      Poista