Aurinkoiset huomenet sunnuntai aamuun! Räystäät tiputtavat ja lumihanget
on pienentyneet huomattavasti viimeisen viikon aikana. Ja lintujenlaulua olen
kuullut jo useamman kerran. Niin kovin keväisen oloista, ihanaa! Tämä valon
määrän lisääntyminen on aina yhtä ihmeellistä ja ihanaa piiiitkän pimeän jakson
jälkeen. Vaikka tuleva kevät on antanut jo itsestään merkkejä niin silti en tohdi
vielä uskoa siihen, että talvi olisi tässä. Mikä pettymys se onkaan jos ja kun uusi
lumisadeaalto tänne pyyhkäisee. Mutta pieni pakkanen ei kyllä haittaa, kun vain
lumipilvet pysyisivät kaukana. Keittiön sisustuksessa lämpöä tuovat kauniit
Biskophides lampaantaljat. Ai että ne ovat kauniita ja niin lämpöiset. Valkoiset
ja tuo nuden väriset sopivat keittiön sisustukseen, harmaa talja passaa hyvin
meidän makkariin. Biskophides verkkokaupassa näyttää muuten olevan
ruskeita taljoja alessa, josko mielit itsellesi. Ennen joulua taljat pääsivät
osaksi glögijuhlien tunnelmia.Taljat on saatu blogiyhteistyössä.
Valo tulvi tänä aamuna niin kovin kauniisti keittiöön. Tänä aamuna heräilin juuri
ennen herätyskellon pirinää herättelemään pelimiehiä ja tekemään aamupalaa sekä
eväitä. Tähän(kin) viikonloppuun mahtuu pojilla kolme pelireissua. Olen vieläkin
fiiliksissä eilisestä pelistä, jota sain olla todistamassa kannustusjoukoissa. Vaikka lasten
harrastukset ottavatkin paljon niin kyllä ne myöspaljon antavat. Mietiskelin eilen, että
mitäs muutakaan sitä tekisi kuin kulkisi lasten rinnalla paikasta toiseen? Kuljeta,
kustanna, kannusta. Ne kolme tärkeää asiaa vanhemmilta. Ja onhan nuo lasten
harrastukset tuonut myös meille vanhemmille uusia ihmisiä elämään, yhdessä on
mukava kannustaa hyvässä hengessä.
Olenkin varmaan joskuskertonut, että meillä isäntä on valmentanut (jo seitsemän
vuotta) esikoisen joukkuetta. Se on homma vienyt lukuisia, niin lukuisia tunteja. Ja
miten paljon hän on saanut tuosta hommasta ja myös joukkue. Homma lähti liikkeelle
siitä, että esikoinen oli todella innostunut säbästä ja mies lupasi apuvalmentajaksi
joukkueeseen. No vastuuvalmentajaa ei koskaan kuulunut ja mies otti sen pestin
vastaan, kun muita halukkaita ei ollut (yllättäen). Vuosien saatossa intohimo lajia
kohtaan kasvoi ja kasvoi. Apuja on valmennukseen pyydetty (sitä saamatta) ja
harmiksi hän on pyörittänyt joukkuetta nämä vuodet lähes yksin. Aika iso vastuu
vai mitä? Onneksi joukkue on saanut viimeisen vuoden aikana joukkueenjohtajan,
joka on ollut enemmän kuin iso tuki ja apu. Joukkueen poikia on ollut ihana seurata
monen vuoden ajan, tiivis ja hyvä henkinen joukkue. Miten pienistä pojista on
kasvanut teinejä. Muutosten tuulet puhaltelevat tämän kauden jälkeen ja täytyy
sanoa, että jotenkin haikea on olo. Mutta olen myös helpoittunut mieheni puolesta,
että aikaa jää nyt erilailla. Moni ei ymmärrä sitä kuinka paljon aikaa tuo homma
vie. Kun se ei ole "vain" ne treenit (4krt/vk) ja lähes joka viikonlopun pelireissut.
Siihen kuuluu niin paljon aikaa, jolloin suunnitellaan, pohditaan ja pähkätään.
Revitään hiuksia päästä, kun koitetana saada peleihin ketjut kasaan. Ja kaikki
tämä tapahtuu päivän töissä olon jälkeen, vapaa-ajalla (ilman korvausta).
Silloin kun pitäisi ehtiä joskus latailla akkuja. Ja nämä sanat ovat siis vaimon
ajatuksia vieressä kulkijana ;) Onko täällä kohtalotovereita? :)
Ehdittiin eilen piipahtaa neidin kanssa peliä odotellessa Seinäjoen keskustassa
ja löysin sieltä tuon hauskan pikkupuun, joka on valkoisen kaapin päällä. Ostin
myös jogurttikuppina olevan Tine K kulhon (yksi löyty jo aiemmin). Noi kulhot
on aika arvokkaita, mutta niin kauniit! Saman sarjan mukeja olisi kiva alkaa
keräillä. Jeps, nyt livetulokset auki ja seuraamaan poikien pelejä sitä kautta.
Mulle jäi tälle päivälle neidin kuljetukset täällä kotosalla. Ehtii kokkailla ensi
viikon ruokia ja pyykätä. Suunnitelmissa on myös vähän huonekalujen pyörittelyä
kun miesväki ei ole edessä ;)
Rentoa Sunnuntaita!
