23. marraskuuta 2020

Hiljalleen joulua

 Huomenta! Uusi viikko pyörähtää jälleen käyntiin ja ensi viikolla on
jo aika kääntää kalenterista joulukuu. Vuoden parhain kuukaisi heittämällä.
Hiljalleen on kotia alettu pukea jouluun valojen merkeissä. Ulkona on jo
tovin ollut jouluvaloja ja nyt viikonloppuna ripustettiin myös sisällä tähdet
sekä lumikukat ikkunoihin. Hento kerros lunta toi jouluista mieltä ja intoa
jouluvalojen ripustamiseen. Kaiken kiireen keskellä oli mukava viikonloppu
pysähtyä ja kotoilla. Taisi olla ainut viikonloppu ennen joulua, kun ei ole
mitään sovittua lähinnä juuri lasten harrastusten puolesta. Ja me ollaan
nautittu. Eilen leipastiin korvapuustit ihan siksi, kun oltiin koko perhe
kotona. Ainakin sen puolipäivää :) 
 
jouluvalmistelut, snåblomma, juldecor, jouluvalot, paperikoristeet, kranssi diy, 
jouluvalmistelut, snåblomma, juldecor, jouluvalot, paperikoristeet, kranssi diy,
 
Kranssitehdas on ollut käynnissä jo useamman kerran marraskuussa.
Tein jokinaika sitten "ikikransseja" Clas Ohlsonilta löytyneestä ihan
kivasta puksipuuköynnöksestä. Päällystin kranssipohjan näkyväksi
jääneen osan juuttinarulla (idean näin Pinterestissä tai instassa) ja tuli
ihanan erilainen kranssi. Ja kestävä sellainen. Tänään tartuin myös
luonnonmatskuihin ja sidoin pari havukranssia. Vitsit miten tykkään
tuosta puuhasta! Jouluinen jazz soi taustalla, kuuma kahvi höyrysi
kupista ja ekojen hyasinttien tuoksu kantautui nenään.
 
jouluvalmistelut, snåblomma, juldecor, jouluvalot, paperikoristeet, kranssi diy,
 
jouluvalmistelut, snåblomma, juldecor, jouluvalot, paperikoristeet, kranssi diy,
 
jouluvalmistelut, snåblomma, juldecor, jouluvalot, paperikoristeet, kranssi diy,

jouluvalmistelut, snåblomma, juldecor, jouluvalot, paperikoristeet, kranssi diy,

Joko sä olet aloitellut jouluvalmisteluja? Hei muuten Instagram-tililläni
 on vielä tämän päivän käynnissä ihana arvonta, jossa on huippu palkinto
nimittäin Ib Laurssenin torkkupeitto sekä Lakrids By Bulow joulukalenteri.
Jos et vielä ole käynyt osallistumassa niin teehän se. Mä alan laittaa itseäni
työkuntoon. Ihan kiva kun meillä on maanantai aina iltavuki ja työt alkavat
vasta klo 10. Saa aloittaa viikon vähän rauhallisemmin ja ilman kellon
pärinää sillä pienemmillä koululaisillakin on myöhäisempi aamu.

Mukavaa uutta viikkoa!

15. marraskuuta 2020

Pala rauhaa mökillä

 Huomenta! Jälleen yksi marraskuinen viikko takanapäin. Nyt kun ulos
katsoo niin voi todeta, että marraskuu on todellakin täällä. Mutta miten se
on ennättänyt jo puoliväliin kuukautta? Kävin viime viikonloppuna nautti-
massa palasta rauhaa mökillä ihan itsekseni pari tuntia. Sytytin kynttilät
ja join termarikahvit. Ihailin merta ja keräsin kransseihin matskua nollaten
päätäni. Vaikka mökki on pikkuruinen ja vaatimaton niin oon super iloinen,
että isäni osti tämmöisen paikan jonne voi väliin vetäytyä  itsekseen, omalla 
väellä tai koko suuren perheen voimin. Laittaa kaminaan tulet, vetää villasukat 
jalkaan ja paistaa notskilla makkarat. Isälläni vaikutti mökin ostoon paljolti se,
että mökki sijaitsee parhailla pilkkiapajilla (jossa asuu aina talven/kevättalven).
 Joten talvelle on varmasti suunnitteilla myös meidän väellä pilkkireissu ja 
mökki toimii hyvänä taukotupana. Kyllä mä jo vähän ens kesästäkin 
haaveilen, kun päästään täällä jälleen hommien kimppuun. Niitä riittääkin
 sitten ihan niin paljon kuin jaksaa tehdä.
 
mökki, mökkiprojekti, vaalea mökki, sisustus, hygge
mökki, mökkiprojekti, vaalea mökki, sisustus, hygge
mökki, mökkiprojekti, vaalea mökki, sisustus, hygge

mökki, mökkiprojekti, vaalea mökki, sisustus, hygge

mökki, mökkiprojekti, vaalea mökki, sisustus, hyggemökki, mökkiprojekti, vaalea mökki, sisustus, hygge

mökki, mökkiprojekti, vaalea mökki, sisustus, hygge

mökki, mökkiprojekti, vaalea mökki, sisustus, hygge

mökki, mökkiprojekti, vaalea mökki, sisustus, hygge

Sellainen pikkuinen mökkeröinen. Talvisissa tunnelmissa alkaa olemaan. 
Olen saanut instan puolella paljon kysymyksiä ja söpöläiseksi sitä on kutsuttu.
Onhan se sitä kaikkine puutteineen :) Toivottavasti kuvista välittyy se rauha,
joka täällä vallitsi viime viikonloppuna. Välillä tekee niin hyvää viettää
aikaa ihan vain itsekseen omine ajatuksineen. 
 
Eilen illalla ei ollut rauhasta tietoakaan, sillä pienempi pojista käytti sisarusten
kotoa poissaolon hyödykseen ja järkkäsi lanit kavereilleen. Neljä 12v jäbää,
yhtä monta tietsikkaa, kopallinen Lidl:n limpparia, mäkkisafkat, musaa
ja saunomista. Siinnä oli heidän iltansa, joka on jatkunut varmasti pitkälle
yöhön. Ihme ja kumma sain kuitenkin suhteellisen hyvin nukuttua :) Tuolla
ne vielä nukkuvat ja ajattelin paistaa heille pannareita aamupalalle. Sitten 
ajattelin suunnata kranssipajalleni eli kesähuoneeseen näperteleen. Katsotaan
mitä kaikkea vielä tänään käsistäni syntyykään.
 
Ihanaa päivää!
 
8. marraskuuta 2020

Isälle

  Isäinpäivä on kääntynyt iltaan. Ehdinpä tulla huikkaamaan vielä onnittelut
mikäli täällä isäihmisiä käy, paljon onnea! Tähän päivään on mahtunut
kivoja juttuja, naurua ja iloa. Mutta myös haikeutta, muutama kyynelkin
nousi silmään kun mummulaan ajellessa radiosta tuli jokin herkkä biisi. Iski
ikävä. Ikävä pappoja, joita ei enään vuosiin ole päässyt halaamaan. Mutta
muistot nousevat edelleen mieleen. Olen ollut vain 7-vuotias, kun pappa
äidin puolelta nukkui pois. Mutta niin paljon ihania lapsuusmuistoja on
mielessäni silti. Enoni oli tuolloin 10- vuotias kun joutui luopumaan isästä.
Joka ikininen vuosi, kun omat lapset ovat olleet samoja ikiä niin mietin
miten järkyttävää olisi jos menettäisi isän. Tänä vuonna myös useampi
tuttavani on menettänyt oman isän ja viettävät ensimmäistä isäinpäivää
sytyttämällä kynttilän heidän muistolleen. Tänään rutistin omaa isääni 
erityisen lujaa. Kiitos isä kaikesta ja paljon onnea <3
 
Lapsemme ovat saaneet parhaimman isin ikinä. Elämän tukipilarin,
joka kulkee rinnalla aina. Olen super onnellinen, että hänellä on jokaisen
lapsen kanssa läheiset ja lämpimät välit. Jokaisen kanssa omat jutut ja
intressit. Vaikka tuo salibandy on yksi erityisen tärkeä ja perhettä yhdistävä
asia niin sen lisäksi jokaisella on jokin muukin yhteinen juttu isän kanssa.
Turvallinen syli, lehmän hermot omaava ja rakastava. Näin tänään  kaverini
 jakaneen facebookissa tekstin, jossa oli  kiteytetty ajatukset isyydestä näin:

" Hyvä isä on tehty lempeästä mielestä, kannustavasta kielestä,
suuresta sylistä ja ripauksesta hyväntahtoista veijaria "

Lasten kasvaessa isäinpäivän aamu on hieman muuttunut. Enään ei
lapset herää yliaikaisin jännityksestä salaisuuksineen. Mutta se mikä on
pysynyt tähän päivään saakka on, että kaikki halusivat heräillä ja tulla
herättelemään iskää. Tosin ennen klo 9 ei ollut asiaakaan tulla herättämään.
Oli mukava kun ehdin rauhassa kattaa pöydän ja paistaa illalla tehdystä
taikinasta sämpylät. Neiti teki eilen lahjaksi bravuuriaan rockyroadia.
. Pöytä notkui erilaisia herkkuja, mutta kruununa oli täytekakku. Tilasin
ekaa kertaa ikinä isäinpäiväkakun valmiina paikalliselta Hyvkakulta.
Olihan upea ja herkullinen! Kakku matkasi mukanamme mummulaan,
jonne kokoonnuimme koko suuri perhe juhlimaan pappaa ja muita isiä.
Ennen tätä piipahdin mökillä ja jännättiin esikoisen salibandypeliä 
kotikonnuilla. Iltaa on vietetty rennosti sohvaillen ja latailtu akkuja
uuteen tulevaan viikkoon, joka tulee olemana raskas.

Onnellista isäinpäivän iltaa!

1. marraskuuta 2020

Aika kotoilun

 Viikonloppu on näyttäytynyt ihan siltä mitä kalenterikin kertoo. Lokakuun
vaihtuminen marraskuuhun, joka on monien suomalaisten mielestä vuoden
kamalin kuukausi. Pimeää ja harmaata, päivät senkuin lyhenee. Tänä vuonna
nätit syyspäivät kestivät pitkälle asti ja itse koen, että lokakuu oli aika
hyvä kelien puolesta. Itseasiassa meillä on edelleen aika paljon lehtiä puissa
ja sen puolesta ei uskoisi marraskuun vaihtuneen. Itse en oo koskaan kokenut
marraskuuta mitenkään ahdistavana ja se johtuu varmasti pitkälti siitä,
että jouluihmisenä marraskuu on alku kaikelle fiilistelylle ja hiljalleen
myös valmisteluille. Lisäksi marraskuun on jotenkin armollinen kaikelle
kotoilulle ja villasukat jalassa laahustelulle. Pimeiden iltojen iloksi
voi sytyttää kasapäin kynttilöitä ja lämmittää glögin. Ottaa kaikista
rakkaimmat kainaloon ja olla vain.
 
kesähuoneen syksy, kesähuone, syyspuutarha, syksyinen kesähuone, växthus, greenhouse, autumnstyle, colorful autumn garden
 
Syksyn väriloisto on tänä vuonna ollut aivan ihana. Nyt keltaiset sävyt
on alkaneet muuttua ruskeiksi ja ihastelen parhaillaan pihalla nököttävää
tammea, jossa on kauniita ruskean sävyjä. Neiti meillä usein ihmettelee,
että miten äiti voi nähdä ihan jokapaikassa kaunista kuten nätin väriset
lehdet tai auringon värjäämä taivas. Ei kuulemma ymmärrä mua, heh. Ehkä
iän tuomaa juttua? Oon toki aina yrittänyt etsiä niitä kauniita asioita
ympäriltä. Muistan sen jo lapsuudesta ja äitini on ollut samanlainen, joten
liekö sukuvika. Ihana sellainen <3
 
kesähuoneen syksy, kesähuone, syyspuutarha, syksyinen kesähuone, växthus, greenhouse, autumnstyle, colorful autumn garden

kesähuoneen syksy, kesähuone, syyspuutarha, syksyinen kesähuone, växthus, greenhouse, autumnstyle, colorful autumn garden

kesähuoneen syksy, kesähuone, syyspuutarha, syksyinen kesähuone, växthus, greenhouse, autumnstyle, colorful autumn garden

kesähuoneen syksy, kesähuone, syyspuutarha, syksyinen kesähuone, växthus, greenhouse, autumnstyle, colorful autumn garden
 
kesähuoneen syksy, kesähuone, syyspuutarha, syksyinen kesähuone, växthus, greenhouse, autumnstyle, colorful autumn garden
 
kesähuoneen syksy, kesähuone, syyspuutarha, syksyinen kesähuone, växthus, greenhouse, autumnstyle, colorful autumn garden
 
Tähän viikonloppuun on riittänyt touhua ja tänään jatkuu. Halloween
juhlia, jännittävää salibandya, kyläilyjä, autonratissa istuskelua mutta
myös kotoilua. Sopivasti kaikkea. Toivottelen sulle oikein
 
MUKAVAA PÄIVÄÄ!