15. elokuuta 2011

Kesähuone ja puutarhaenkeleitä


Kesähuone alkaa olla pientä fixausta vaille valmis. En malta olla näyttämättä tämän hetken kuvaa huoneesta. Pariovien ikkunat odottelee pesijäänsä sekä ristikoita.. Sitten on yksi haave toteutettuna. On se miekkonen vain kätevä.


Nämä puutarhaenkelit odottelevat pääsyä kesähuoneeseen jo myös malttamattomana. Punamekkoisen enkelin korut on suunnitellut ja toteuttanut meidän pikkuherra 3v josta oli mahdottoman mukavaa hommaa pujotella helmiä rautalankaan. Jos pieni olisi saanut päättää niin olisi koruja tullut enemmän; kumpaankin käteen, jalkaan ja päähän kruunu totesi hän :)


Mulla olikin tänään harvinaisen lyhkänen työpäivä.. työkaveri (keikkaileva eläkkeellä jo oleva konkari terkkari) passitti kotiin lepäilemään.. supisteluita tahtoo olla. Todellakin olen lepoa ottanut päikkärit jopa kun pojat ovat hoidossa. Kyllä kroppa alkaa kertomaan, että vauhtia olisi hidastettava. Ja se ei ole helppoa.. olen nimittäin kaikkea muutakuin huilia ottava mamma.

Huomenna meillä on jännittävä päivä kun esikoinen aloittaa eskarin. Nyyh, haikea on mieli vaikka itse tuleva eskarilainen on innoissaan.

Voi oon aivan unohtanut saamani toisenkin tunnustuksen. Palailen tähän vielä.

Aurinkoista viikkoa!

28 kommenttia:

  1. Ihanat enkelit ja ihan mahtava tuo kesähuone!!! Taitava mies tosiaan!

    Teilläkin huomenna jännä päivä. Meidän esikoisella alkaa hyomenna eka luokka! Ja itseä jännittää täälläkin kai eniten... ;)

    Tsemppiä uuteen viikkoon ja otahan iisisti masuasukin takia! ;)

    VastaaPoista
  2. Ihana on kyllä teidän kesähuone ja enkelit niin sulosia että!

    Voi, koitatahn nyt oikeasti levätä että supistukset rauhottuis. Tiedän ettei se ole helppoa mutta mielummin lepäät nyt kun kuljet sitten keskolassa hoitelemassa vauvaa.

    Toivottavasti teidän esikoisen eskarinalotus sujuu hyvin :)

    VastaaPoista
  3. Aivan mielettömän ihana tuo kesähuone!! Taitava mies ja ahkera.

    Meilläkin alkaa huomenna eskari ja olo täälläkin kovasti haikea!

    Mukavaa viikkoa ja lepäilehän nyt! :)

    VastaaPoista
  4. Siis aivan ihana tuo teidän kesähuone <3 Näppäriä nuo miehet ;)
    Samanlaiset salmiakit taitaa kesähuoneen laseista löytyä niinku meillekki on tulossa ;)

    Ja ihanat enkelit <3

    Nyt ei muutaku jalat kohti kattoa ja lepoa ja rentoa olemista vaan =) Terkka kuulostaa kyllä aivan samalta konkarilta joka oli siellä ku meidän esikoista oottelin, topakka täti ;)

    VastaaPoista
  5. Niin ja eskarilaiselle mukavaa ensimmäistä eskaripäivää =)

    VastaaPoista
  6. Kyllä niin ihanalta näyttää kesähuoneenne! :)

    VastaaPoista
  7. Vauvaonnittelut! :))) Onnellista odotusta! :)

    Kaunis kesähuone, tosi ihanat nuo ristikot <3 Ja suloiset enkelit ovat sitä menossa koristamaan.

    VastaaPoista
  8. Oi vaude tuota kesähuonetta, aivan ihana!

    Koitahan nyt ottaa rauhallisesti ja lepäillä!:)

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana kesähuone, voi huokaus! Ja samoin nuo enkelit! <3

    Voimia sinne, muista tosiaan levätä välillä, vaikka ei malttaisi.

    VastaaPoista
  10. Ja eskarilaiselle siunausta matkaan, siitä se lähtee. <3

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana kesähuone. Tuskin maltan odottaa kuvia kuun viimeisen lauantain loistossaan =)

    -Tuija-

    VastaaPoista
  12. Kyllä tuollaisesta kesähuoneesta olis aivan "täpinöissään" :)

    Maltahan levähdellä siellä <3

    VastaaPoista
  13. Aivan ihana satulinna :) Voin vain kuvitella kuinka kauniilta se tulee näyttämään varsinkin kun hämärtää ja siellä olisi joku kiva valaistus, oi voi <3 Hyvää viikonalkua ja todellakin, muista lepäillä!

    VastaaPoista
  14. Ihanalta näyttää kesähuone!Ja enkelit!:)

    Koita malttaa lepäilläkkn välillä!<3

    VastaaPoista
  15. Linda, voi no teillä on jännitystä ilmassa myös. Tsemppiä tulevalle koululaiselle ja mammalle :) Kiitos, koitetaan muistaa lepäillä.

    Hilma, tuo on kyllä ihan totta.. pysäytäää kyllä miettimään, että pieni keskonen syntyisi. Teille myös kivaa eskarin aloitusta!

    Christina, teillä myös siellä jnskä päivä huomenna..mukavia eskarihetkiä ja koitetaan tsempata :) Kiitosta!

    Tingeling Maija, kiitti :) On ne miehet vaan näppäriä juu <3 juu varmasti sama täpäkkä terkkari kyseessä ;) Ihana muumimamma ;)

    Maija, kiitos tykkään kovasti itekkin.

    Maaka, voi kiitos vauvaonnitteluista <3

    Salla, kiitti! Nyt täytyy oikeasti tahtia hidastaa että pieni pysyy kyydissä loppuun saakka.

    Naana, kiitos myös sinulle. Ja eskarilainen sekä äiskä kiittää <3

    Tuija, kiitti! Ens viikolla tosiaan onkin venetsialaiset..ja kynttilöiden polttelu alkaa :)

    Ainosofia <3

    Marika, satulinna aikas ihanasti sanottu <3 Mukavaa uutta viikkoa myös sinulle!

    Niina,kiitos <3

    VastaaPoista
  16. Voi elämän kevät, mitä ihanuutta on taas taitavissa käsissänne syntynyt! Siis toi kesähuone on mielettömän kaunis, ja enkelitkin niin suloiset <3

    Koitahan kuitenkin touhotella hiljaisempaan tahtiin siellä ;) Ja oikein mukavaa eskaripäivää isolle pojulle!

    VastaaPoista
  17. Aivan upea kesähuone! Kyllä sulla on todella taitava mies. Kauniita on myös enkelit ja ihanat korut :)

    Muistahan ottaa iisisti ja lepäile välillä!

    VastaaPoista
  18. Voi että meillekkin tommottinen , pienempi vaan rivaripihalle. Ikunen haave :)

    VastaaPoista
  19. Ihana kesähuone! Ja ihania ompeluksia olet tehnyt!
    Lueskelin tässä myös taaksepäin tekstejäsi ja onnea ihan hirmuisesti odotukseen! Multa oli vähän mennyt ohi koko uutinen.

    Mukavaa elokuun jatkoa! Pitää muistaa huilia!

    -kisu-

    VastaaPoista
  20. Ei voi ola kuin yksi sana kuvaamaan : MIELETÖN!!

    Onnea uudesta kesähuoneesta, nautiskele nikkarisi kanssa <3

    VastaaPoista
  21. WAU!! Tosi upea!!! Saiskos lähikuvaa noista teidän ikkunoiden ristikoista?! Teittekö aivan itse vai olivatko valmiina? Todella upea kesähuone! <3

    VastaaPoista
  22. Mikä kesähuone!! Niin ihana! kunpa omallekin tontille tuollaisen sais mahtumaan. Ei olisi pitänyt tulla tänne lukemaan :) Aivan liian ihana koti teillä! :D

    VastaaPoista
  23. siis aivan mahtava kesähuone :) saako kysyä kustannusta..tietysti se alentaa jos olisi noin kätevä raksamies meilläkin mutta;) jospa uskaltaisi ehdottaa jospa se jonku kätevän saisi apuun..varovasti masun kanssa..itse makasin kaksi viikkoa sairaalassa eikä sekään auttanut kun en ajoissa uskonut..ja sitten rumbaa keskolan ja kodin väliä (matka 100km. sivu) ja pelkoa, huolta keskolassa käyntiä mutta saan olla erittäin onnellinen meidän keskonen on ajat sitte jo saavuttanut ikätoverinsa ja on erittäin reipas 5-vuotias:)t.jaana

    VastaaPoista
  24. Iida Emilia, kiitos :) Yritän nyt pakosta kiiruhtaa hitaammin lääkärinkin kehoituksesta.

    Virpi, oli mukava kyllä pitkästä aikaa ottaa ompelukone esille ja hurautella enkeleitä. Kiitos!

    Lovviisa, ei muutakun suunnittelu puuhiin ja tuumasta toimeen :)

    kisu, kiitos vauva onnitteluista kovasti!

    Onnenkyynel, me nautitaan nikkarin kanssa :) Olipas ihanasti kirjotettu <3

    Piia, joo voin napsia kuvia ristikoista lähemmin. Mies ne tosiaan itse tekaisi.

    Jensku, meillä myös pieni tontti mutta mahtui kuin mahtuikin :) Vielä kun saisi pergolan mahtumaan..mahtaa naapurit pitää meitä tolloina kun tukitaan piha täyteen rakennuksia :D Ja höps, ei meillä niin erikoista ole :)

    jaana, voi nämä keskostarinat aina muistuttaa siittä kuinka varovasti täytyy masuvauvan kanssa ottaa..sitä kun ei koskaan tiedä. Nyt täällä huilitaan ja otetaan iisisti. Ihana, että teidän 5v kaikki kunnossa ja on reipas. On ne pienet vain selviytyjiä. Kahden pienen keskosen elämää olen seuraillut tuttavapiirissä ja raskasta se on..
    Kustannuksista en osaa tarkkaa sanoa..ei olla taidettu ynnäillä yhteen. Mutta on siihen vain mennyt vaikka ikkunat oli omasta takaa mutta puu, laatta ja maali vain maksaa aikas paljon. Voin ilmoitella myöhemmin.

    VastaaPoista
  25. Tervehdys! Klikkasin itseni lukijaksi jo jokinen viikko sitten, mutten tainnut huomata jättää itestäni muuten mitään merkkiä :)

    Mä tykkään ihan hurjasti sun/teidän kodista. Mulla on itselläni samanlainen maku, mutta sun kotisi on ihan vimpan päälle sisustettu, mulla kun on siellä sun täällä vähän sitä sun tätä! Oi että, nämä tämänkin postauksen enkelit sun muut on ihan valtavan ihania ja somia! Mä TODELLAKIN tykkään!!! :D

    VastaaPoista
  26. Titta, voi kiitos ja lämpimästi tervetuloa! Toivotaan, että viihdyt jatkossakin :)

    VastaaPoista
  27. Upea kesähuone. En olekaan aiemmin törmännyt blogiisi. Jään heti lukijaksesi. Meillä on viikonloppuna luvassa vanhoista ikkunoista tehdyn kasvihuoneen rakentaminen loppuu. Tervetuloa osallistumaan blogiarvontaani.

    VastaaPoista
  28. A P U A ,miten ihana kasvihuone.Hyvänen aika sentään, tuo on siis niin kaunis.Huoh...

    VastaaPoista