31. joulukuuta 2013

Niin paljon mahtui vuoteen tähän..


Menneeseen vuoteen on kiva kurkkia. Kuvia on talletettu
paljon ja menipä eilinen ilta muistellen tätä vuotta 
mitä kaikkea on pitänyt sisällään. Monenlaista mukavaa
on mahtunut vuoteen 2013! Läheisten ja rakkaiden
hyvä olo ja terveys ne tärkeimmät. Näistä kiitän ja toivon
myös uudesta vuodesta 2014 samanlaista. Tänän vuonna olen 
tavannut ihastuttavia uusia ihmisiä ja saanut ystäviä.
Minusta on tullut tänän vuonna myös kahdelle uudelle
pienelle täti
 
Tänän vuonna olen pääsyt tekemään blogin kautta
myös paljon mukavia ja mielenkiintoisia yhteistyö
juttuja. Tahdon kiittää teitä kaikkia näistä
mukavista yhteistyöjutuista! Katsotaan mitä kivoja
juttuja uusi pian vaihtuva vuosi tuo mukanaan  ♡ 


Tammikuu
Nautittiin talvisista, kirpsakoista ja lumisista keleistä!
Kirjoitettiin haaveiden ja toteutusten listaa tälle
vuodelle. Osa toteutui, osa ei. Keittiöön
maalattiin liitutaulu extempore. Pienimmäinen 
sairasti korviaan ja arki alkoi reippaasti
harrastuksilla.


Helmikuu
Aloitettiin odottamaan kevättä tosissaan.
Aurinko näyttäytyi yhä enemmän ja pastellisävyt
alkoivat löytää tietä kotiimme. Ystävää muistettiin
pienin omatekoisin sydänpyyhkein. 
Esikoisen huone sai vihdoin hyllykön
joka syntyi miekkosen käsissä.


Maaliskuu
Maaliskuussa kevät hiipi kotiimme urakalla.
Viettiin pääsiäistä mukavissa tunnelmissa
ja pienet trullitkin olivat liikkeellä.
Pääsiäisnoitia ja pupuja
syntyi ompeluinnostuksen seurauksena.
Päivät ulkoiltiin ja illat olin 
itse tiivisti pitämässä vaatekutsuja.
Hiihtokelejä ja lusitelukelejä riitti.
Miehen veljen perheeseen syntyi tyttö.


Huhtikuu
Kevät lasten synttäreitä järjesteltiin. Tapasin ekkua
kertaa blogisiskoja Tampereella. Ihanat muistot!
Kasvun ihmeitä seurattiin sillä
ekkua kertaa kasvateltiin
itse taimet.
Aloiteltiin myös valmistelut
Vappuun.


Toukokuu
Vappuna nautittiin brunssi kesähuoneessa.
Kesää odoteltiin ja niinpä se lämpö tuli jo Toukokuussa.
Nautittiin pihalla se mitä vain voitiin.
Valmisteltiin kesäkuuta ja mukavia vieraita
varten. Seinusta ja pieni terassi syntyi.

  
Kesäkuu
Nautittiin kesästä milloin ruusuisella
jalkakylvyllä milloin virkistävällä 
limpparilla. Ihasteltiin vihreyttä ja kauneutta.
Omenapuut eivät tänä vuonna kukkineet
meillä lainkaan. Juhannusviikko oli jännittävä!
Saatiin tavata mukava kaksikko ja kuvia
räpsittiin.



Heinäkuu
Mitäpä olisi kesä ilman mansikkaherkkuja?
Kukkia poimittiin niin luonnosta kuin
omalta pihalta. Rannalla viihdyttiin
aina jos kelejä oli. 


Elokuu
Sadonkorjuuta ja mukavia puuhia. Järjestimme
myös loppukesän juhlat vanhoille
ystävillemme. Kesäkauden
päättäjäiset vietettiin tunnelmoiden. Jännitettiin
koska siskoni mahtaa saada vauvan.


Syyskuu
Syksyiset puuhat mielessä. Kauniita syyspäiviä
oli pitkään! Kesähuoneeseen sisusteltiin
syystunnelmaa. Herkkuja myös maisteltiin
vaatekutsujen merkeissä. Siskoni
sai ihanan pienen prinsessan.
Meidän yksi iso haave toteutui
ja tehtiin ensimmäinen etelän reissu
koko perheen voimin.



Lokakuu
Juhlittiin  2-vuotiasta syyslasta.
Syksyiset näpertelyt vei mennessään ja 
monenlaista juttua syntyikin. Eräänä
lokakuisena päivinä vietin oman vapaapäivän 
ja silloin lounaaksi riitti iso kuppi
kaakaota ja muutama pala suklaata. Lokakuu
oli myös jännittävä sillä Lumoava Joulu
kirja ilmestyi jossa meidän koti
sai kunnian olla mukana. Ensimmäinen
ohut lumikerros saatiin myös maahan
ja kuurankukat ikkunoihin.
Aloitettiin myös eteisremppa.

 
Marraskuu
Jouluiset puuhat mielessä. Kiireettömät
aamut ja haaveilut. Ihanaa aikaa!
Hiljalleen punainen alkoi hiipiä kotiimme
pieninä ripauksina. Sain tavata
ihanat sisustussiskot uudelleen Ruotsin
reissun merkeissä. Ihanat muistot!


Joulukuu
Jännitystä, odotusta ja riemua 
ilmassa. Lapsilla ja äidillä.
Monenlaisia valmisteluita ja puuhia
niin mukavia sellaisia. Joulusukkiin
ilmesteyi pieniä yllätyksiä
tontulta. Toinen siskoni sai pienen
prinsessan. Myös ystäväni sai vauvan, 
pienen pojan. Rauhallinen joulu
rakkaiden kanssa.


Uusi vuosi tuo paljon muutoksia tullessaan. Vielä
nautitaan kuitenkin lasten kanssa kotona olosta
sillä syksyllä sitten puhaltelevat uudet tuulet
kun yksi aloittaa eskarin ja minä aloitan työt. 
Mutta päivä kerrallaan ja katsotaan
mitä tulevaisuus tuo. Haaveilen ja unelmoin
edelleen miten olen tehnyt myös tähän asti..
Jospa ne unelmien siivet joskus kantaisi 

Kiitän teitä ihania lukijoita siitä, että olette olleet
matkassani tänäkin vuonna! Mielettömän paljon uusia
lukijoita on tämä vuosi tuonut tullessaan.
Olen todella iloinen ihan jokaisesta teistä ♡ 

Oikein ihanaa ja onnellista Uutta Vuotta 2014!


27 kommenttia:

  1. Kaunis vuosi. Näitä kollaaseja eri blogien vuosista on tosi kiva katsella, harmi etten itse tajunnut tällaista tehdä. Mahtavaa uutta vuotta sinulle.

    VastaaPoista
  2. Todella ihania otoksia vuoden varrelta!
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus ja kuvat <3 ihanaa on ollu suhun tutustua!:) toivottavasti nähdään taas pian <3

    Oikein hyvää uutta vuotta teidän perheelle <3

    VastaaPoista
  4. Olipa mainio idea postata kulunut vuosi! :) Ihana koti kerrassaan, niin sadun omainen. Mukavaista ja idearikasta Uutta Vuotta sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  5. Aivan liikuttavan ihana,tunnelmia täynnä oleva kollaasipostaus <3
    Todella ihana!

    Kaunis vuosi takana ja uutta jo pian vastaanotetaan.Tuokoon se mukanaan paljon onnea, iloa ja kaikkea hyvää...meille kaikille <3

    Kiitos ystävyydestäsi kuluneena vuonna sekä huisin hauskasta reissuseurasta ;)

    VastaaPoista
  6. Ihana ihana postaus, odotan jo innolla ensi vuotta, niin monta kertaa on sinun blogisi kirjoitus ja kertakaikkisen upeat kuvat tuoneet suuren pirityksen päivään! Aion jatkossakin olla innokas blogisi seuraaja ♥ Ihanaa uutta vuotta Jonna ja perhe ♥

    VastaaPoista
  7. Voi miten ihanat kollaasit ja muistot menneestä vuodesta! Onnekas olen myös minä, kun sain tutustua sinuun ja sisustussisariin...ihanampia asioita koko vuodessa!

    Onnea uuteen alkavaan vuoteen, onneksi saamme olla yhdessä myös ensi vuonna <3

    VastaaPoista
  8. Joka kuukausi niin kauniita otoksia!!!
    Ihanaa uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  9. Ihana postaus!

    Onnellista vuotta 2014!♥

    VastaaPoista
  10. Kauniit muistot vuodesta 2013, jotka mielessä on hyvä siirtyä vuodelle 2014 <3 Ihanaa muistojen täyttämää vuotta 2014! <3

    VastaaPoista
  11. Ihana läpileikkaus vuoden tapahtumista ja niin kauniiiiiiiiiit kuvat :) !
    Oikein ihanaa ja onnen täyteistä vuotta 2014 <3

    VastaaPoista
  12. Ihania kuvia jälleen kerran! <3 Oikein Onnellista Uutta Vuotta <3

    VastaaPoista
  13. Ihana juttu ja ihanat kuvat! <3 Onnellista ja toiveiden täyttämää uutta vuotta teille! <3

    VastaaPoista
  14. Voi tätä kauneuden ja suloisuuden määrää näissä sun kuvissa! <3
    Ihanaista Uutta Vuotta toivotellen,
    Minnukka

    VastaaPoista
  15. Ihan mielettömän kauniita kuvia! Onnellista uutta vuotta 2014 ♥

    VastaaPoista
  16. Matkassa ollaan edelleen ja toivottavasti joskus ehdit piipahtamaan munkin blogissa. ;)

    Onnellista uutta vuotta! <3

    VastaaPoista
  17. Upeita kuvia!! Onnea uudellekin vuodella <3

    VastaaPoista
  18. Kyllä sielu lepää kun kuviasi katselee. Tunnelma niissä on todella lämmin. Löysin blogisi hiljattain ja olen aivan myyty. Kiitos siitä ja upeaa uutta vuotta täältä Oulun suunnalta
    Ellu

    VastaaPoista
  19. Ihania ja suloisia kuvia, blogissasi on ihanaa vierailla :) ☆ Hyvää Uutta Vuotta Sinulle ☆

    VastaaPoista
  20. Kiitos kuuluu teille <3 Ihanat lukijat <3 Onnekasta uutta vuotta!

    VastaaPoista
  21. Somat kuvakollaasit vuodeltasi. Onnea uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
  22. Aivan ihana katsaus vuoteesi kauniiden kuvien myötä! <3 Oikein hyvää alkanutta vuotta! <3

    VastaaPoista
  23. Unelmien toteutumisen, ilon ja onnen hetkiä uuteen vuoteen ihanan blogin pitäjälle♥

    VastaaPoista
  24. Nyt kun on katsellut paljon tummasävyisiä joulukuvia, niin nuo sinun kevätkuvat olivat ihana piristysruiske. Nyt kun vuosi on vaihtunut, voi hyvillä mielin alkaa odottamaan kevättä ja pastellisävyjä :)

    Saija

    VastaaPoista
  25. Upea kollaasi vuodesta !
    Paljon on upeita juttuja tapahtunut ja on ollut ilo tutustua sinuun !
    Hyvää uutta vuotta ystävä <3

    VastaaPoista
  26. Niin kauniita kuvia aivan ihana kooste vuodesta! Hyvää uutta vuotta :)

    VastaaPoista