15. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen tuntua

Moi!

Aamun räntäsade vaihtui kauniin aurinkoiseksi päiväksi. Nyt voi taas
kiittää ystävää avusta joka otti lapset aamulla hoitoon niin pääsin hierojalle.
Olo on aivan eri kuin aamulla niskajumien vuoksi :) Saatiin vielä olla
täysihoidossa aamupäivä ja päästiin valmiiseen ruokapöytäänkin.
Ihan huippua kun kotimammat voi olla toisilleen avuksi.


Pääsiäisviikko on käsillä. Pienet askartelevat innoissaan pajunoksia lauantain
virpomiskeikalle ja ihmettelevät rairuohon kasvua. Äippä puolestaan
kipaisi terrasta vähän keväänkukkasia kotiin. Pienet, hentoiset orvokit
laitettiin juuri sopivasti esille kun sinne menin. Muutama jäi sisälle
ja muutaman ajattelin viedä kesähuoneeseen, kai ne siellä jo pärjää?

Viime pääsiäiseksi ompelemani Tildan pupuset pääsivät myös hyllylle
istuskelemaan. Huomaatte varmaan, että edelleen ne listat 
eteisestä puuttuvat..







Nyt kahvin keittoon! Jäi eilen sopivasti herkkuja synttäreiltä joten saa
suun makiaksi kahvin kanssa :) Iloista päivää!

13 kommenttia:

  1. Voi että siellä on kaunista niinkuin aina <3 Jaksan ihastella loputtomiin tuota eteisen paneeliseinää, ja muutenkin siellä kaikki niin ihanaa!!! Mun kans tekis mieli hakea kukkasia jo pihaan, ja pääsiäiseksi pitäisi saada helmililjoja kotia koristamaan, Tänään olen tehnyt vapaapäivän ratoksi kunnon tehosiivousta! Sulla kuulosti olleen mukava päivä! Ystävät <3

    Ihanaa ja aurinkoista loppuviikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi <3 Oi siellä on ollut tehokas päivä! Puhdas koti on mitä parhainta.. samoin kuin ystävät <3

      Poista
  2. Beautiful like always dear,
    Hugs
    Nely

    VastaaPoista
  3. Ihanat pienet orvokit ja hyvin ne jo pärjää ulkona. Minäkin kipaisin työmatkalla valkoisia helmililjoja...saa pääsiäisistutukset jo valmiiksi tänään. Ihana valoisa eteinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillähän on ollut samanlaiset ostokset, itse ostin myös pari helmililjaa pääsiäisen istutuksiin :) Kiitos <3

      Poista
  4. Taas täällä huokailen miten kauniita kuvia! Ihan suloisia nuo orvokit <3 Meillä en ole vielä missään nähnyt orvokeita myynnissä! :) Me oltiin tänään pihaa siivoamassa ja haettiin neitin kans pajunoksia terassille, ihana ilma ollut! :) Aurinkoisia päiviä ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pajunoksat kuuluvat niin pääsiäiseen <3 Aurinkoisia päivi sinne myös!

      Poista
  5. Kuulostaa kivalta teiän touhut! Ja näyttää myös. :) Ihanasti oot laittanu orvokkeja.
    Tuo teiän kotimammojen yhteistyö on ihan huippua..! :)

    VastaaPoista
  6. Näitä sinun postauksia on kyllä ihana katsella. Teillä on niin valtavan kaunista!

    VastaaPoista
  7. Kaunista on :) Ja ihana valo! Orvokit on mun lemppareita ja ostan niitä yleensä heti kevään alussa ja sitten pitkin kesää aina lisää sinne tänne :) Nyt on jo sitten ihan oikea kukkapenkkikin, johon niitä saa kantaa :)

    VastaaPoista
  8. Ei voi muuta kuin huokailla muiden mukana kuvien kauneutta. En olekaan vielä orvekeihin vielä törmännyt kaupoissa.

    VastaaPoista
  9. Aivan ihania kuvia, niin kaunista :)! Ei puuttuvia listoja kukaan sieltä joukosta huomaa :). Mukavaa pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista