24. elokuuta 2014

Omppupuu poloinen

Iltaa!

Onnellisin ja iloisin mielin laitamme pian pakettiin tämän viikon. 
Viikonloppu piti sisällään ystäviä ja iloisia hetkiä! Myös jalkapalloa, pelien 
välissä pääsimme valmiiseen ruokapöytään ystäviemme luo ja synttäreillä tuli
herkuteltua. Illalla pannulla paistuivat pikku O:n ja papan poimimat sienet
ja jälkkäriksi pojan poimimia mustikoita kermavaahdolla. Meidän eskarilainen
oli poiminut myös mustikoita kotiin tuomiseksi puoliämpäriä. 
Reipas tuo meidän poju ja nauttii kaikenlaisesta puuhastelusta!


Pihamme kääpiöomppupuut tuottivat taas ison sadon! Niin ison, että puu ei 
kestänyt satoa vaan toinen puu meni tuulen ja ison sadon vuoksi keskeltä
kahtia. Kyllä harmittaa vietävästi! Ei auttanut kun omput kerätä talteen. Ihan
valmiita eivät vielä olleet mutta hyviä piirakoita ja paistoksia niistä on tullut.
Ja kauniitahan nuo ovat koristamassa kotiakin.



Multasormen alesta löysin tuon söpön "lintujen juomapisteen". Pieniä tsirppuja
on ollut koko kesän pihallamme. Syyshortenssia kukkii komeasti! Istutin 
etupihalle pari puskaa näitä ihanuukisia lisää.



 Joko teillä on omppusato valmiina ja omenaherkkuja tehty?
Omppuhilloa ajattelin joku päivä tehdä. Se on niin vietävän hyvää!

Mukavaa illan jatkoa!

10 kommenttia:

  1. Kyllä olen tehnyt jo useita piirakoita ja kauraomenapaistosta...omppuhilloa pitäisi itsekin kokeilla. :D

    VastaaPoista
  2. Voi harmi omenapuuta! Meillä puut oon vielä niin nuoria etteivät tee satoa. Pirjasta sentään saatiin syömäomput.

    VastaaPoista
  3. Meillä omppupuu on vasta muutaman kuukauden vanha, mutta kaupan ompuista on tehty jo ihanaa paistosta :)

    VastaaPoista
  4. Beautiful pictures and a cute blonde garden helper:)

    VastaaPoista
  5. Kaupan omenoista on tehty paistoksia täälläkin. Omista omenapuista vielä vain haaveillaan.. Olis se niin mahtavaa saada omenatkin omasta puusta! Ja onhan nuo omenapuut niin nättejäkin!
    Aivan ihania kuvia!

    VastaaPoista
  6. Samanlaisilla ostoksilla minäkin käväisin viime viikolla:)
    Omput alkaa valmistumaan, ihan sellaisenaan niillä herkutellaan.

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia!
    Meidän omput on vielä puussa kun ne on ihan raakoja, ja ampiaiset mokomat on syönyt nekin!

    VastaaPoista
  8. Kiitos ihanat vierailustanne ♥

    VastaaPoista
  9. Onpas teillä reipas poika keräämään mustikoita!

    VastaaPoista