12. marraskuuta 2014

Sisarukset


Tänään on taas todisteltu sisar rakkautta.. niin hyvässä kuin pahassa ;)
Kuinka nuo kullanmurut osaavatkin touhuta yhdessää kivoja juttuja.
Jopa pienimmäinen mahtuu usein leikkeihin mukaan. Joulua
edeltävästi täällä on ollut äidin lisäksi myös lapsilla innostusta
askarteluihin, näpertelyyn ja joulupiirroksiin. Eilen eskarilainen
ilmoitti heti kotiin tultua, että hän tahtoo ommella ja kaivoi
Tildan joulukirjat esille. Äippä ei oikein olisi jaksanut mutta ei
auttanut kun kaivaa kone esille. Tänään täällä innostus iski myös
esikoiselle ja sydämiä sekä joulupussukoita on syntynyt.


Jokinaika sitten POMPdeLUX lähetti meille vaatepaketin. Kiitos
kovasti ihanasta lähetyksestä Tanskan päähän!
Suosikki vaatemerkkini on edelleen monen vuoden takaa. Ihania
vaatteita kaudesta toiseen. Syyskaudella oli ihana mallisto
ja useampaan otteeseen olen täydentänyt kun aina on ollut
jotain mitä vielä täytyy saada. Nyt kausi onkin tainut loppua
ja uutta kautta odotellaan. Mahtaakohan tulla aleja?


Sain valita pakettiin 4 suosikkivaatettani. Esikoiselle valitsin
vaarinpaidan, noita paitoja meillä löytyy useilta kausilta ja ovat
ehdottomia suosikkeja! Kaveriksi paidalle otin baggy mallin housut.
Värisävyt ihanat ja todella helppot yhdistellä myös vanhojen kausien
vaatteisiin. Poika on venähtänyt kovasti pituutta joten hänen vaatekaappia
on hyvä täydentää. 
Neidille valitsin neulelegginssit ja kauniin paidan.
Nämä on helppo yhdistää jo aiemmin ostettujen vaatteiden kanssa.
POMPdeLUXIn vaatteiden ihanat yksityiskohdat ovat mieleeni.
Kuvissa oleva neidin tyllihame taitaa olla vuoden takaisesta
mallistosta. On edelleen yksi neidin suosikki kun vielä mahtuu päälle. 



Tuliko teidän hankittua Pompin vaatteita muksuille tältä 
kaudelta?  Mitkä olivat lempparit?

Ihanaa illan jatkoa!

13 kommenttia:

  1. Onpas ihanaa, että lapsetkin ovat innostunueet ompelusta!♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on <3 R on ommellut koulussa nyt niin siltäkin löyty innostusta :)

      Poista
  2. Mä odotan innollaa että meidän 5 v esikoinen kiinnostuu ompelusta, että saan häntä opettaa, vielä ei ole näyttänyt kiinnostustaan niin en ole jaksanut opettaakaan.
    Pomppeja löytyy täältä myös paljon, mm. tyttö sai uusia mekkoja, kun vanhat alkaa käydä pieneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pian innostus löytyy. Täällä innokkain on tosiaan 6v poika :)

      Poista
  3. Ihanat kuvat, lapset & pompit! Pomp se lux on yksi lemppareista, vaatteet ovat ihanan tyylisiä ja pojille löytyy myös ihania juttuja. Lisäksi laatu on ihan huippua eikä kangas haalene saatika veny pesuissa. <3 opiskelijabudjetilla kun mennään, teen hankinnat aina alesta tai pompin kirpparilta, joten tämän kauden vaatteita ei vielä löydy..
    Ihania, tunnelmallisia puuhia teille!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen edelleen myös erittäin tyytyväinen Pompin laatuun! Halit <3

      Poista
  4. Voi ihanuus miten säpöjä sisarkuvia! ❤️

    VastaaPoista
  5. lustige bilder!!! liebe grüße von angie

    VastaaPoista
  6. Woow just lovely pictures dear Jonna:)
    Hugs
    Nely

    VastaaPoista
  7. Ihanat sisarukset :) toivottavasti muutamia aleja tulisi!

    VastaaPoista
  8. Ihanat sisarukset :) Hetki tullaan toimeen, kunnes.. Yhdessäolo on sisaruksissa kaikkein tärkeintä ja tietää toisen tärkeyden. Ihanat vaatteet, meillä on vain tuon merkin joitakin juhlavaatteita.

    VastaaPoista
  9. Oi ihania vaatteita olet saanut <3 Meillä ehdoton oli kun talvea kohti mennään niin se harmaa neulemekko. Minäkin olen tyytyväinen Pompdeluxin vaatteisiin ollut jo kauan ja onkin tullut meidän yhdeksi lemppari merkeistä. :)

    VastaaPoista
  10. Tässä olin jokin aika sitten aikeissa laittaa tilausta pomoille, mutta jätin sitten kuitenkin klickkaamatta kun tein pienen vaateinventaarion tyttöjen vaatekaapilla ;D.. Niin paljon ihanaa pompilla on! Leppoisaa torstaita <3

    VastaaPoista