2. joulukuuta 2014

Siipien havinaa, tonttuja ja kauniita kääröjä.. unohtamatta alekoodia!


Olohuoneen kaappivanhus sai koristukseksi isot, kauniit
siivet. Ihana koristus etenkin joulunaikaan. Koti pukeutuu askel
askeleelta jouluun. Tontut etsivät oman paikkansa, niitä alkaakin
olla jo hyvä katras. Harvoin toki pysyvät paikoillansa sillä neiti
on innokas niillä leikkimään. Siivet päätyvät myös ajoittain 
neidin selkään ja niillä lentää liihotellaan ympäri taloa. Myös kuvassa
näkyvä pieni, virkattu matto on uusi. Kuusen alle sen ajattelin laittaa.



Siivet, matto ja Nisse kotiutuivat meille Sisustusliike Sikuriinasta joka 
onkin varmaan monelle teistä jo tuttu nettipuoti. Puoti on täyttynyt
toinen toistaan kauniimmista tavaroista. Ja edukkain hinnoin.
Postauksen loppupuolelta löydät muuten alekoodin Sikuriinaan.
Keittiöpyyhkeitähän ei voi olla liikaa joten tuo tuolin selkänojalla
oleva Noel keittiöpyyhe tuli myös samassa paketissa. 
Ihana vai mitä! Kiva pieni vieminen vaikka joulumuistona
ystävälle, päiväkodintädille tms.


Ensimmäiset lahjat ovat saaneet myös kääreet ylleen. Lasten 
joulukalenterin yllätykset sujautin myös kauniisiin pussukoihin.
Ystäväni kanssa meillä on toista vuotta adventtikalenteri,
pienet lahjat pakkasin myös kauniisiin paperipusseihin.

Olen heikkona erilaisiin papereihin, pakettikortteihin ja pussukoihin.
Nämä ihanuudet kotiutuivat meille myös Sikuriinasta. Siellä on
kiva valikoima pussukoita, papereita, pakettikortteja ja nauhoja.
Olisin voinut tilata vaikka kaikki ;)





Pitkäaikainen ja aina yhtä ihana blogiyhteistyökumppanini
Niina Sikuriinasta tahtoo tarjota blogini lukijoille -20% alennuksen
tilauksen loppusummasta alekoodilla Ale20% ja on voimassa viikon ajan
eli 9.12 saakka. Valikoimista löytyy vaikka mitä ihanaa, kannattaa kurkata!
 Niina lahjoitti myös söpön arvontapalkinnon
joten toinen arvonta jo putkeen on tulossa piakkoin.

Mukavaa illan jatkoa!




* Yhteistyöpostaus

14 kommenttia:

  1. danke für die wunderschönen inspirationen und liebe grüße von angie

    VastaaPoista
  2. Mistä noi siivet on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisustusliike sikuriinasta ja tuossa ylempänä onkin alekoodikin tarjolla :)

      Poista
  3. Ihanaa toi joulu iloa nauha, nyt pitääkin kurkata putiikin tarjonta ja katsoa jotain kivaa alekoodia hyödyntäen. Ihania nuo sinun paketit ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo nauha oli niiin kaunis♥ kannattaa kurkkia mutta varoitus, siellä on kaikkea ihanaa♥

      Poista
  4. Oi että mitä ihanuuksia sulla on Jonna kuvat taas pullollaan!<3 oon paketti intoilija taas. Pitäs koristeiks paketoida kauniita paketteja, mutta kun nuot pikkuapulaiset on tosi käteviä niiden aukasemisessa! ;) :D

    VastaaPoista
  5. Ihanan pirtsakkaa joulua löytyi täältä! <3

    VastaaPoista
  6. Mitä kaikkea ihanaa oletkaan löytänyt ♡
    Tuohon nettikauppaan pitääkin tutustua.

    VastaaPoista
  7. Onpa ihania jouluisia juttuja! Niin kauniit kuvat myös jälleen! <3 täytyypä kurkata Sikuriinaan taas... :)

    VastaaPoista
  8. Kaunista. :)
    Pitääpä mennä kurkkaamaan tarjontaa.

    VastaaPoista