29. joulukuuta 2014

Torkkupeittojen lumoissa


Mikäs sen ihanampi köllötellä sohvalla kuin lämmin
torkkupeitto kaverina lämmittämässä. Hyvin harvoin siinnä
lämpösen peiton alla saa toki yksin köllötellä kun
joku jo tahtoo kainaloon hakemaan läheisyyttä. Enkä puhu nyt 
miekkosesta ;) Ihanahan se on kun pienet kömpii 
äipän kainaloon, kumpa vielä mahdollisimman pitkään.





Nämä lämpöset ja valtavan kauniit neulepeitot saapuivat
meille juuri ennen joulua. Olinkin jo pitkään etsinyt
laadukkaita neulepeittoja kun kovassa käytössä ovat. Joskus
olen ostanut halppis neulospeiton sekä tyynyt eikä kauaa 
mennyt kun olivat jo täynnä nyppyä ja saivat lähteä roskiin.


Kuin tilauksesta sain sähköpostia Uuttakotiin.fi
nettikaupalta joulukuussa ja sieltä nämä ihanat peitot
meille kotiutuivat. Palmikkopeitot ovat käsin neulotut. Kyseisessä nettikaupassa 
on valtavan iso valikoima kaikkea kodin sisustamiseen. Kannattaa ehdottomasti
kurkkia. Uuttakotiin.fi oli minulla aivan uusi tuutavuus ja mukava
sellainen. Kyseisiä peittojakin taitaa vielä löytyä ja alennettuun
hintaan! Peitot ovat juuri hyvän kokoiset sohvalle 
torkkupeitoiksi. Ja laadukkaan oloiset ovat!






Itse palasin tänään töihin mutta lapset saivat jatkaa vielä
lomailua kun mummulle sattui töistä vapaata. Mulla olikin
vapaailta tänään, rautakaupassa tuli käytyä ja vähän 
alemyyntejä kattelemassa mutta halvaksi tuli reissu kun
ei juuri mitään löytynyt! Nyt kömmin sohvalle peiton
alle ja ehkä avaan uuden suklaarasian.

Unia!

* Blogiyhteistyö

8 kommenttia:

  1. Kauniita torkkupeittoja =) täytyypäs käydä kurkkaamassa.. Leppoisaa iltaa <3

    VastaaPoista
  2. Ah, ihanat neulepeitot, tuollaisia olen haaveillut myös :)

    VastaaPoista
  3. ihana uusi vuosi toiveita Angie Saksasta

    VastaaPoista
  4. Dear Jonna
    beautiful pictures again.
    Wish you a good start into 2015!!!
    Best wishes

    Sylvi

    VastaaPoista
  5. Voi kuinka kauniit torkkupeitot! <3 Hyvää Uutta Vuotta! <3

    VastaaPoista