21. huhtikuuta 2015

Neulatyyny diy ja suloinen arvonta

 Instagramissa ja fb:ssä seuraajille vilautinkin jo jokinaika
sitten kuvaa ihastuttavista kankaista joita posti toi minulle. Sain 
ihanasta Iinu-puodista kangaslähetyksen joista olisi tarkoitus ommella
tilkkupeitto. Nyt on kasa ihania kankaita mutta milloin sitä ehtisi 
istua ompelukoneen ääreen. Tuntuu kevät olevan täynnä kaikenlaista.

En malttanut kuitenkaan olla tekemättä mitään kankaista joten
tässäpä nopea diy neulatyynyä uusille söpöille neuloille.
Kuvassa on vanhempia sekä uusia kankaita jotka sopivat
keskenään hyvin yhteen.

ompelu


Neulatyynyn tekoon ei tarvitse edes ompelukonetta joten
 se on helppo ja nopea tehdä. Pohjana neulatyynyyn käytin
hillopurkin kantta johon leikkasin kankaanpalan joka riitti kannen
ympärille, harsin kankaan kiinni kannen alapuolelta tiiviisti. Neulatyyny
kankaaseen piirretään ympyrä jonka halkaisija on n. 2krt suurempi
kuin pohjaksi tuleva kansi. Ympyrän reuna harsitaan ja kiristetään
niin, että jäljelle jää reikä josta tyynyn voi täyttää vanulla. 
Vanua saa laittaa reilusti jotta tyynystä tulee napakka. Täyttämisen
jälkeen kiristä harsinlanka niin, että reikä menee umpeen. 
Tyynyosa kiinnitetään pienin pistoin pohjaan kiinni. Ja
valmista tuli. Saiko ohjeesta selkoa?




 Tildan ompelukset ja kankaat on niin ihania, että niitä vain ei voi 
vastustaa. Ihanan hempeitä ai että! Minusta niitä on ollut
vaikea löytää Suomalaisista nettikaupoista. Mutta Iinu-puodissa
kankaita onkin kiva valikoima ja paljon muutakin ihanaa ja
samantyylistä mitä Tildalla on. Puodista lötyy myös muitakin
Tildan tuotteita mm. nämä suloistakin suloisemmat sydän
nuppineulat sekä pienet sydämen malliset hand made 
laatat. Antaa viimeisen silauksen käsityölle.




Iinu tahtoi lahjoittaa blogini lukijoille arvottavaksi kauniin
tilkkutyynyn. Tähän tyynyn ja moneenmuuhun käsityöhön löytyy
ompeluohjeita Iinun blogista jonne suosittelen lämpimästi
kurkkaamaan. Arvontaan voivat osaallistua kaikki jättämällä
kommentin postauksen alle . Toisen arvan voit käydä
nappaamassa blogini fb:ssä tykkäämällä.


Onnea arvontaan!

* Yhteistyöpostaus

90 kommenttia:

  1. Enpä ollutkaan ennen kuullut kyseisestä puodista, täytyykin käydä ihailemassa, mitä sieltä löytyykään! Ihanassa arvonnassa mukana kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  2. Mukana arvonnassa! Sekä facebookissa myös!!:)

    VastaaPoista
  3. Mukana täällä ja facessa myös :) muruja87 (at) gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mukaan arvontaan! 1 arpa
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Hyvin sai ohjeesta selvää. Aivan ihania kankaita☺
    Mukana täällä ja facessa!

    VastaaPoista
  6. Mukana arvonnassa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Mukana arvonnassa :) ihastuttavia kankaita ja sydän nuppineulat, voiko sulosempia olla ♡

    VastaaPoista
  8. Olipas siellä Iinulla ihania tuotteita tarjolla.
    Arvonnassa mukana

    VastaaPoista
  9. On kyllä kauniita kankaita. Mukaan siis arvontaan!

    VastaaPoista
  10. On kyllä herkullisen näköisiä kankaita. Ja nuo neulat, suloistakin suloisempia! ♡ Arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  11. mukana arvonnassa ( facessa myös).
    niinamanninen@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Minäkin ihastelin noita kankaita, niin kauniin hempeitä sävyjä. Mukaan arvontaan :)

    VastaaPoista
  13. Mukana arvonnassa tottakai!

    Terkuin
    Mrs.L

    VastaaPoista
  14. Voi ei miten suloisia kankaita ja nuo nuppineulat on ihania:)
    Arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  15. Ihania kankaita tosiaan ja kiva kuulla tuosta nettikaupasta, ahkerana tildaajana vinkit ovat tervetulleita!
    Jadelina

    VastaaPoista
  16. Oi miten ihania! Mukana arvonnassa :) speuhkur@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Tosi kiva arvonta! Mukana ollaan :)
    VirtaHenna@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Kauniita kankaita! Mukana arvonnassa. sinipit@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Mukana arvonnassa! On kyllä niin ihana tuo neulatyyny ja nuo nuppineulat :) bonafideismyanchor@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Hei, olen mukana arvonnassa kahdella arvalla - kävin tykkäämässä FB:ssäkin blogistasi. Kauniita kankaita ja tosi söpö neulatyyny, toivottavasti onni suosisi tässä arvonnassa :) tiia.vartiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Mukana kahdella arvalla :) Aurinkoa päivääsi!!

    VastaaPoista
  22. Mukana arvonnassa. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Mukaan Yhdellä arvalla :)

    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Mukaan Yhdellä arvalla :)

    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  25. On ne niin söpöjä kankaita! Tuttu putiikki, Tilda tarvikkeita tulee sieltä (kin) tilattua silloin tällöin! Yhdellä mukana!

    VastaaPoista
  26. Mukana arvonnassa ollaan. Voi miten söpöjä ja kauniita kankaita. Vielä kun osaisi ommella.... :)

    VastaaPoista
  27. Mukaan kahdella arvalla =)!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Mukaan kahdella arvalla =)!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Ehdottomasti mukana!!
    merka@suomi24.fi

    VastaaPoista
  30. Kyllä tuollaiset ihanat kankaat inspiroivat tekemään vaikka mitä. Minunkin pitäisi ommella uusi tilkkupeite pojan uuteen, isoon sänkyyn. Mukana kivassa arvonnassa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  31. Mukana arvonnassa! :) Tykkäilty myös FB sivuista :)

    VastaaPoista
  32. Mukana arvonnassa!
    mirva.kemppainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Mukaan yhdellä arvalla :)
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  34. Mukana kahdella arvalla
    kiisik@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. mukana! ihana arvonta!
    arja
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  36. tilkku ompelukset on aivan ihania! mukana arvonnasssa!
    T:Jutska
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  37. Miten suloisia juttuja :) Arvonnassa mukana!

    VastaaPoista
  38. Mukana, Mukana!! **Pupuna**

    VastaaPoista
  39. Mukana kivassa arvonnassa :)
    Iinulta löytyy kyllä kaikkea ihanaa!

    VastaaPoista
  40. Mukana arvonnassa. Oih, Iinun tyynyt on ihania ❤️

    VastaaPoista
  41. Voihan söpöys ja suloisuus - mukana arvonnassa<3

    VastaaPoista
  42. Kerrassaan Herrrrrkullinen; arvonnassa mukana! :)
    -Helinä

    VastaaPoista
  43. Onpa suloisia kankaita ja kiva neulatyynyohje. Iinun kangasvalikoimat on kyllä ihanat. Arvontaan mukaan :)

    VastaaPoista
  44. En ollut aiemmin kuullut Iinusta, kiitos kun kerroit :) Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  45. Oi, ihania kankaita, täytyykin heti mennä kurkkimaan Iinan blogia. Arvonnassa mukana :)

    VastaaPoista
  46. Mukana arvonnassa T:maiqqu
    maiqquu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  47. Uusille Tilda-kankaille löytyisi kyllä käyttöä, pitääkin käydä kurkkaamassa tuolla nettikaupassa. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  48. Mukana suloisessa arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  49. Yhdellä mukana söpössä arvonnassa.
    t. mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  50. Tottahan toki mukaan yhdellä. Anne
    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  51. Mukana ollaan. Yhdellä arvalla.

    chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  52. Arvonnassa mukana jännäten:) Tässäpä kiva äitienpäivän lahjaidea.

    VastaaPoista
  53. Mukana

    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  54. Yhdellä arvalla mukana ihanassa arvonnassa! :) -Sue

    VastaaPoista
  55. HennaH
    Mukana arvonnassa yhdellä arvalla, ihania kankaita, oikein kädet jo syyhyää päästä ompelemaan.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  56. Yhdellä arvalla mukana ihanassa arvonnassa.

    VastaaPoista
  57. Vau, ihana =) ehdottomasti mukana arvonnassa .

    heidi.haapala1@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Yhdellä arvalla mukana :)
    - Arjakaisa

    VastaaPoista
  59. Mukana arvonnassa. josjakun(at)yahoo.fi

    VastaaPoista
  60. Minäkin haluan arvontaan mukaan! Seuraavaksi menen etsimään fb:sta teidät...

    VastaaPoista