9. toukokuuta 2015

Uutta kotiin- Ib Laursenin peitot


 Sininen on vallannut sydämestä isommankin palan. Ja uudet
lähiaikojen ostokset on olleet hyvinkin sinisävyisiä. Ihanat uudet
Ib Laursenin torkkupeitot ja Greengaten lattemukit ovat
kotiutuneet meidän kesäkotia kaunistamaan. 


Mollegaarden




Vapun aikaan bongasin paristakin nettikaupasta lattemukien
olevan alessa. Voi olla, että muuten latet olisivatkin jääneet
kauppaan. Näitä kyseisiä mukeja olin jo pitkään miettinyt.
Nyt ne kaunistavat keittiötä. VillaHovin Ansku oli löytänyt Instasta
kuvan kauniista sinisävyistä peitoista joihin itsekkin ihastuin. Hän
oli tilannut ihanat Ib Laursenin peitot Tanskasta saakka. Yritin
itse peittoja etsiskellä Suomalaisista verkkokaupoista myös mutta
niitä ei löytynyt, harmi! Joten päätinpä minäkin tilata ekkua
kertaa ulkomailta Anskun hyvin kokemusten perusteella. 




Kyseinen Mollegaardenin verkkokauppa olikin nimenä tuttu.
Usein olen ihastellut sen todella laajaa valikoimaa. Tilaus saapui
nopeasti 5vrk:ssa. Usein Suomestakin tilatessa menee 
sama aika. Mikä parasta Mollegaardenista Suomeen tilatessa
yli 100e tilaukset tulevat postikuluitta. Täytyi sitten tilata
vielä pari Mailegin juttua joita en ole myöskään löytänyt Suomesta.
Suosittelen lämpimästi! Verkkokaupassa on mahtava valikoima mm.
Mailegin juttuja, Greengatea, Ib Laursenin, House Doctorin ym.
tuotteita. Onkos muita siniseen hurahtaneita?




Nautiskellaan viikonlopusta!


9 kommenttia:

  1. Ihanuus mitkä kuvat ja nuo peitot on niin ihanat. Niin tekis mieli vielä tuo kuviollinen peitto saada...näinköhän sitä joutuu klikkailemaan 😍

    Ihanan kesäistä viikonloppua ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on niin ihanat kyllä ja hyvän kokoiset :) Kiitos ihanuus sulle, että jaoit kuvan näistä peitoista ja vinkkasit mistä löytyy <3

      Poista
  2. Sininen on aikoinaan ollut mun superlemppari. Ei se ihan kokonaan ole koskaan poistunut sisustuksesta, mutta nyt huomaan ostavani sinisiä vaatteitakin :)

    VastaaPoista
  3. Tuo kuviollinen peitto iski minuunkin heti kun sen aikoinaan näin jossain kuvassa. Metsästin sitä ja löysin sen sattumalta VanilleHomen verkkokaupasta. Ihanat nuo lattemukitkin, harmikseni oli vain yksi sininen jäljellä silloin kun itse ostin, sen missä on kukkareunus. Ihania kuvia ja oikein mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  4. Voi että miten kaunista <3 Kyllä tuolla olisi mukava istuskella :)

    VastaaPoista
  5. On kyllä aivan ihanat peitot! Ja GG latet on vaan niin must, niitä on itellekin kertynyt jo parisen kymmentä :)

    VastaaPoista
  6. Kyllä vaan on ihanat ostokset ja nuo kuvat niin suloiset kerrassaan <3
    Itse kyllä ihastelen tuota sinistä väriä muiden kodeissa mutta vierastan sitä omassani... ainakin toistaiseksi vielä ;)

    Leppoisaa illan jatkoa!

    VastaaPoista