27. syyskuuta 2015

Voita lahjakortti Sisustus Fannyyn


 Olen nauttinut sunnuntai-illasta. Sain yllättäen muutaman tunnin
omaa-aikaa kun mies lähti pienten kanssa käymään mummulassa. Olen
kotoillut kaikessa rauhassa. Pyykännyt, viikannut ja järkkäillyt. Niin
ja ehdinpä tehdä postauksenkin ja laitetaan postauksen lopulla
 mahtis ARVONTA käyntiin.
   


Tällä viikolla sain lisäyksiä GreenGate kokoelmiini parin lautasen,
mukin ja lusikan verran. Harmaata ja valkoista. Tuotteet tulivat
pitkäaikaiselta yhteistyökumppanilta Sistustus Fannylta.
 Kauniita ovat, ainavain. 






Uudesta mallistosta olen jo aiemmin ostanut Stephanie warm grey latet.
Tilauksessa tuli nyt saman sarjan lautaset. Tämä kuosi oli yksi suosikkini
Wilma Vintagen sekä Bianca warm greyn lisäksi.  




Latteja alkaa olla jo melko paljon joten päädyin tällä kertaa korvallisiin
mukeihin. Ihastuttavat mukit ovat Bianca warm grey, lusikat ovat
samaa sarjaa. Samalla kuosilla löytyi myös hillopurkin huppuja. Kyllä
tulikin söpö purkki omppuhillolle. 




Ja nyt ARVONTAAN
Sisustus Fannyn Minna tahtoi lahjoittaa arvottavaksi upean palkinnon!
Voittaja saa 75e arvoisen lahjakortin tuonne ihastuuttavaan puotiin.
 Arvontaan voit osaallistua arvalla kertomalla mitkä tuotteet valitsisit
mikäli olet voittaja. Toisen arvan voit käydä nappaamassa blogini fb-
sivuilla tykkäämällä ja kommentoimalla arvontakuvan alle.
Arvontaan voit osaallistua aina 4.10 saakka.
Sisustus Fannyn valikoimissa on mm. GreenGate, Gant, Maileg
Kivijalkapuoti sijaitsee Lahdessa ja verkkokauppa palvelee 24h. Nopea
palvelu, upea valikoima. Suosittelen lämpimästi. Nyt syyskuun ajan on muuten
kaikki GreenGaten mukit, kupit ja kannet - 10% alessa! Yli 70e
tilaukset tulevat postikuluitta. 





Upeaa uutta viikkoa ja arpaonnea!


208 kommenttia:

  1. Gantin päiväpeitto olis huippu. Tarvittais myös Magazine-lehtikassi. Mukana arvonnassa kahdella arvalla, käyn myös fb:n puolella.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana arvonta. Lahjakortilla valitsisin Gant Homen tuotteita. Yhdellä arvalla mukana.
    m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
  3. Green Gaten astioita valitsisin. Valinta olisi vaikeaa, mutta ehkäpä noita samoja harmaavalkoisia, kuin kuvissasi on. Ennestään ei mitään vielä löydykään.

    VastaaPoista
  4. Greengate mukeja haluaisin, niin ihanat kattaa. Ja nämä lusikat on niin söpöjä http://sisustusfanny.verkkokauppaan.fi/tuote/162406/
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  5. http://sisustusfanny.verkkokauppaan.fi/tuote/125676/, greengate päätyi myös minun suosikikseni.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Ainakin GreenGaten pinkin kannun, haven red lattemukeja ja käsisaippuaa =) Arvonnassa mukana ja toisen arvan käyn nappaamassa facen puolelta =)

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Kahdella arvalla mukana! Greengaten astioita kotiutuisi meillekkin. Ihastuttavia kuvia!
    ninni.hastell91@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Mailegin tyttöpupu Maxin kokoinen :)

    VastaaPoista
  9. Greengate tuotteita valitsisin ♡ mukana kahdella arvalla saarnio.mirka@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Kaksosille jotain mailegilta ja itselleni jotain gg.ltä tai joku ihana lyhty 💟

    VastaaPoista
  11. Greengate tuotteita ehdottomasti.
    make888@netti.fi

    VastaaPoista
  12. Greengate on ehdoton suosikki, Mailegin hiiristä ja pupuista tykkään varmaan enemmän kuin tyttäreni! ��
    Minna

    VastaaPoista
  13. Greengate tai maileg tuotteet ♡
    niinamentula@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Green gate tuotteita valitseisin. voke1@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Ihana arvonta! Greengate houkuttaisi, sillä en omista vielä mitään GG:n tuotteita. Veikkaanpa kuitenkin, että kotiuttaisin ihanan Maileg tyttöpupun (70cm) sekä Mynten leikkuualustan (valkoinen 1) valkoisena :) Käynpä vielä tykkäilemässä facebookissa, joten mukana kahdella arvalla! :)

    VastaaPoista
  16. JDL:n vintagemaali <3 lottakooo@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Haluaisin Compagnie de Provence-tuotteita :)

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  18. Jotakin säilytykseen liittyvää.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Maileg hiiri pikkuveli, pikkusisko ja hammaskeiju laatikossa. Mukana arvonnassa kahdella arvalla, myös FB:n puolella.

    VastaaPoista
  20. Ihana arvonta. Yhdellä mukana. Tykkäisin saada metallisen &-kirjaimen.

    VastaaPoista
  21. Gantin kylpytakki tulisi tarpeen! Mukana kahdella arvalla/FB Tiia Keskinen.

    VastaaPoista
  22. Maileg hiiri pikkuveli, pikkusisko ja hammaskeiju laatikossa. Mukana arvonnassa kahdella arvalla, myös FB:n puolella.

    VastaaPoista
  23. Voi kun kerrankin voittaisin! Aivan ihana arvonta! ❤ Tilaisin ehdottomasti uutta GreenGatea, mukeja, uunivuoan ja näyttipä tuolla olevan ihania lasejakin joulupöytään! Kahdella arvalla mukana! :)

    VastaaPoista
  24. Ihana kauppa täynnä kaikkea söpöä! G G juttuja valitsisin, peltirasioita, servettejä, ym.ym.
    Yhdellä arvalla mukana ☺

    VastaaPoista
  25. Onpas vaikea valita kun sivuilla on vaikka mitä ihanaa, mutta luulisin kuitenkin valitsevani Green Gaten tuotteita jos voitto kohdalle osuisi:)
    blogdreamincolor@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukana. Green Gaten mukeja haluaisin. :)
    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  27. Gantin kylpytakki olisi valintani :)
    moonangel_(att)hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Jotakin Gant Homelta
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  29. Mun ostoslistalla taitaisi päätyä vintage maaleja... :)

    VastaaPoista
  30. näitä ainakin valitsisisin: http://sisustusfanny.verkkokauppaan.fi/tuote/128552/

    VastaaPoista
  31. IIk, liian paljon vaihtoehtoja :D

    Mutta luulen, että tyynyjä ja torkkupeittoja valkkaisin ensin. Juuri valmistuneen mökkiremontin jälkeen mökki huutaa uusia tekstiilejä.

    Käyn osallistumassa myös fb:n puolella.

    VastaaPoista
  32. Minä ostaisin greengate tuotteita! :) niitä ei voi ollla koskaan liikaa :)

    VastaaPoista
  33. Ihastuttava arvonta<3 Tuolta putiikista löytyi paljon kaikkea kivaa, mutta valitsisin varmaankin Jeanne d'Arc Livingin sisustusmaaleja ja ehkä vielä Jeanne d'Arc Livingin beiget servetit.

    VastaaPoista
  34. GANT Home pyyhkeitä, kaimaen1 at luukku.com

    VastaaPoista
  35. Greengate ja Maileg ovat minun valinnat. Anne
    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  36. Ihana arvonta 😍 Greengatet ovat suosikkejani, etenkin harmaana. Kahdella arvalla mukana ollaan, toinen napattu fb:n puolelta 😊 Ihanaa syksyä Sinulle 😊

    VastaaPoista
  37. Gant pyyhkeitä haluaisin. Ihana arvonta:) Sofia
    chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  38. Hankkisin harmaa-valkoisia Greengate-astioita.
    perheonparas(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Greengatea on paraikaa hankintalistalla eli tulispa voittoa oikeaan aikaan.
    jarvinen.krista(at)gmail.com

    VastaaPoista
  40. Olen ihan heikkona GGhen! Tosin tänä vuonna en ole ostanut yhtään uutta lattea..mikä lienee merkkinä mielentilasta :)
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Greengatea haluaisin hankkia ensimmäistä kertaa :) helina.kytola@gmail.com

    VastaaPoista
  42. GreenGaten astioita ja sinkkialustoja.

    VastaaPoista
  43. Mikäli onni tässä arvonnassa potkaisisi, valitsisin somia Bianca red -lattemukeja :)

    VastaaPoista
  44. JDL Vintage Antiikkivaha :)
    aidafounnn@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Greengatet olleet aina ihania. Juuri viikko sitten selailin uutta kuvastoa ja jos totta puhutaan niin haluaisin kaiken��.

    VastaaPoista
  46. Greengatea haluaisin kyllä hankkia 😊 Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  47. Taitaisimpa sijoittaa noihin talolyhtyihin Walther & Co lyhdyt =)

    VastaaPoista
  48. Greengatea hankkisin ja titysti jotain ihanaa punaista tai ruususista, kukkaista, lattemukeja, lautasia ...ihan mitä vaan sillä kaikki ovat kauniita...
    Yhdellä arvalla mukana ... vaikka turha edes toivoa voittoa kun en ikinä mitään ole voittanut...
    Tuikku

    VastaaPoista
  49. Varmaan jotain Gantin ihania vuodetekstiilejä. Paljon myös muuta ihanaa ☺
    Mukana kahdella arvalla.
    (lonkero83@hotmail.com)

    VastaaPoista
  50. Tätä arpaonnea ei voi olla testaamatta ja kokeillaan onnea molemmilla arvoilla ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja GG:n syysuutuuksia klikkaisin koriin....tietty :)

      Poista
  51. Kyllä nuo harmaat greengate tuotteet ovat minunkin suosikkeja :) 2 arvalla mukana arvonnassa. sundvkata@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Mailegin joulutonttuja, jos niitä on tulossa valikoimiin! Samoin ihastuin kettu-leimasimiin.
    ansamaria33(a)gmail.com

    VastaaPoista
  53. Gantin vuodevaatteita tai GG astioita. Ihania juttuja niin paljon.
    ElinaM

    VastaaPoista
  54. 😍 Greengatea harmaan sävyissä 😍

    VastaaPoista
  55. Greengaten Luna- sekä Stephanie kannut hankkisin.Mulla ei ole vielä ainoatakaan Greengatea,joten noilla voisi aloittaa :)
    Mukana kahdella arvalla.
    josjakun (a) yahoo. fi

    VastaaPoista
  56. Mukaan kahdella arvalla!
    Valitsisin Gantin vuodevaatteita tai Mailegin pupusia tytölle <3
    nonnalarissa@hotmail.com

    VastaaPoista
  57. Jotakin GG:n kuppeja ja lautasia varmaankin tulisi valittua.Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  58. Gant Homen tuotteita, niitä ei voi koskaan olla liikaa. Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  59. Oi miten ihana arvonta! Jos arpaonni suosisi valitsisin vintage kalkkimaalia ainakin. :)
    Kahdella arvalla mukana! :)

    VastaaPoista
  60. Greengatea, greengatea..pakko koittaa onnea! Tilausta on menossa taas liikkeeseen;) ihana liike ja mahtavaa palvelua aina! Anna

    VastaaPoista
  61. Ihana arvonta! Greengate on suosikkini, niistä olen vain haaveillut, mut ei ole kotiutunut ainuttakaan. Todellakin koitan arvonnassa onneani ♡

    VastaaPoista
  62. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  63. Mukana arvonnassa!
    Greengatea tai Gantia.. ihania tuotteita!
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Mukana arvonnassa! Greengatea ja Ganttia valitsisin, niin ihania! :)
    sonjaemiliaa@gmail.com

    VastaaPoista
  65. Gant Homen tuotteita. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  66. Mukana ihanassa arvonnassa! GreenGaten astioita varmastikin valitsisin :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Voi juku mikä arvonta! Greengatea tai iki-ihanaa Mailegia valitsisin.
    miia.ryhanen@gmail.com

    VastaaPoista
  68. Nopsaan tulisi käytettyä lahjakortti. Ehdottomana listalla olisi ainakin Vintage-kalkkimaalia yhteen projektiin joka huutelee mun nimeä tuolta autotallin perukoilta. Sitten ihan iloksi ja hassutukseksi haluaisin muutamia leimasimia. Lisäksi joitain GG:n Bianca Red ja Isolde keittiöpyyhkeitä käytettäväksi kankaan tavoin pariin ompeluideaan... Tässä ihan ensimmäiset, onhan tuolla aikamoisen houkuttavat valikoimat, huh. Mukana arvonnassa. vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  69. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  70. GreenGatea pimeneviin iltoihin - kuppeja, kuppeja :)

    VastaaPoista
  71. Voi kuinka vaikea valita mutta jos arpaonni suosisi niin greengatea valitsisin.- tiia.a

    VastaaPoista
  72. Tämä olisi hauska: http://sisustusfanny.verkkokauppaan.fi/tuote/129295/Maileg-Kirahvi-Medium-56cm/
    Ihana arvonta!!

    VastaaPoista
  73. Todella mahtava arvonta ♥ Kahdella arvalla mukana :)) Jos voittaisin valitsisin GG:n lattemukeja ja hillopurkin huppuja ♥

    VastaaPoista
  74. Mulla on hirmu hinku sisustaa. Mukana arvonnassa. ♡

    VastaaPoista
  75. Mulla on hirmu hinku sisustaa. Mukana arvonnassa. ♡

    VastaaPoista
  76. Mukana ihanassa arvonnassa 2 arvalla,greengatea lisää varmaan hankkisin,ne on vaan niin kauniita astioita :)
    suvi.brander@hotmail.com

    VastaaPoista
  77. Mukana kahdella arvalla.. Jos voittaisin, valitsisin DoraWhite lattekuppeja ja murokulhoja, jotain punaista...

    VastaaPoista
  78. GG-mukeja ei oo koskaan liikaa, eihän? Semmosen valitsisin.
    Yhdellä arvalla.

    -Kirsikka

    VastaaPoista
  79. Mukana arvonnassa! Hankkisin varmaan kalkkimaalit seuraavaan projektiini :) Tai sitten pikkuneidille Mailegin ihanuuksia <3

    VastaaPoista
  80. Ei yhtään vaikea valita, laittoi vain joululaulut soimaan ja löytyi heti aiheeseen sopivat GreenGate lattemukit Haven red ja alba pale gre, jouluksi pitäisi saada <3

    VastaaPoista
  81. Vaikea valita, mutta uudet ihanat teekupit syksyn iltoja piristämään.
    t Sirkku E

    VastaaPoista
  82. Greengatea valitsisin, varmaankin noita korvallisia mukeja tai näitä harmaita lautasia..

    VastaaPoista
  83. Olen himoinnut pitkään Gant Homen sisustustuotteita! :)

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  84. Kahdella arvalla mukaan!GreenGatea valitsisin :) Paula paulal83@luukku.com

    VastaaPoista
  85. Ihana arvonta, mukana minäkin! Kaikenlaista ihanaa löysin vaikka kuinka paljon. Jos voittaisin niin voitto menisi Mailegin ja Greengaten tuotteisiin :)

    VastaaPoista
  86. Greengate astiastoa valitsisin. t. ***Pupuna***

    VastaaPoista
  87. onpa ihana arvonta. Enkähän mä suurentaisi lattemukikokoelmaani, ja muutamia vetimiä saattaisin ostaa

    VastaaPoista
  88. Kiva arvonta, Greengatea myös valitsisin. T. Nata

    VastaaPoista
  89. Onpa ihana arvonta!
    Greengatelta varmasti jotain valitsisin!
    Yhdellä arvalla mukana.
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  90. Ihana arvonta! Ottaisin L-kokoisen Mynten sydänvuoan, Peltipurkkisetti Vilma red pyöreä 3kpl, ja kaksi Teekuppi Vilma vintage, halk. 11,5cm, jos alennushinnat näihin otetaan :) T:Mari

    VastaaPoista
  91. Iiiiks miten ihana arvonta! Tuolla summalla saisi vaikka mitä kivoja GG-juttuja joten mukana ollaan sekä facen puolella että täällä :)

    PS: Ihanat oli kuvasi reissupostauksessa <3

    VastaaPoista
  92. Oi, ihana arvonta! :)
    Valitsisin varmastikin Gant Homen tuotteita, en oikein osaa sanoa tarkemmin että mitä sieltä :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  93. Ostaisin koko rahalla Teekuppeja (Ditte Mint). Vaikka kyseessä on teekuppi, niin joisin siitä aina kahvia. Aamukahvini muki pitää nimittäin olla aina ISO! :)
    t. Miia
    Ps. Löysin blogisi vasta hiljattain ja jo nyt sen varma seuraaja! Ihania kuvia ja tarpeeksi usein uutta luettavaa! :)

    VastaaPoista
  94. Mailegin pupuja ja tarvikkeita kotiuttaisin :)

    VastaaPoista
  95. Ihana arvonta, ehdottomasti olen mukana:)
    Valitsisin harmaan sävyisiä mukeja syksyä ilostuttamaan.
    - Hipsuvarvas -
    s.kurikkala(at)netti.fi

    VastaaPoista
  96. Kahdella mukaan ja ganttia ostaisin.:)

    VastaaPoista
  97. Ostaisin Haven white mukeja :)

    VastaaPoista
  98. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  99. Yhdellä arvalla mukana. Kasvattaisin varmasti Greengate -valikoimaani ;)

    VastaaPoista
  100. GreenGaten tuotteita ostaisin ehdottomasti! :)

    VastaaPoista
  101. Greengaten astioita ja tekstiilejä ostaisin, jos arpaonni suosii! ;)
    Osallistun kahdella arvalla! :)

    T: Emppu / Iloa & Unelmaa

    VastaaPoista
  102. Erilaisia piensisustusjuttuja ostaisin :) Tai Mailegin nissejä, jos niitä ehtisi tulemaan valikoimiin ennen tilaustani.

    VastaaPoista
  103. Maileg tuotteet olisivat ihania! Riikka.Lamminaho@gmail.com

    VastaaPoista
  104. Maileggia ostaisin tytölle :) <3

    VastaaPoista
  105. Greengatea ja mailegia ostaisin ehdottomasti! eerika.rautiainen(at)saunalahti.fi

    VastaaPoista
  106. Greengatelta ainakin pari lattemukia ja kannu 😍

    VastaaPoista
  107. Varmaankin mailegia jouluun.. <3
    En usko, että olisi mitään ongelmia käyttää lahjakorttia :)

    VastaaPoista
  108. Green gatea hommasin harmaan sävyissä kun sitä olen aloittanut keräämään♡ ihana palkinto♡ saataisin valita myös lapsille jotain mailegea:)

    VastaaPoista
  109. http://sisustusfanny.verkkokauppaan.fi/tuote/123879/Palermo-WC-harjaastia-valk-posliini/
    http://sisustusfanny.verkkokauppaan.fi/tuote/123905/
    http://sisustusfanny.verkkokauppaan.fi/tuote/148286/Kerrosvati-37cm-2-krr-vaaleanharmaa/
    Meinasin ensin että ottaisin ensimmäisen GANTin tuotteen(tyynyn) mutta...tyyny on sen verran kallis että eläin (ja mies-)taloudessa sitä ei kuitenkaan voisi pitää...joten valitsin nuo kolme :)

    Käväisin myös FB:n puolella :)
    hao@lailanet.fi

    VastaaPoista
  110. Oi niin ihania nuo Green Gaten harmaat mukit.. niitä alkaisin kyllä keräämään :) Kahdella arvalla mukana. Kävin fb:kin puolella :)

    VastaaPoista
  111. Kahdella arvalla mukana. Kyllä meillekin muuttaisi uusia Greengaten kuppeja <3

    VastaaPoista
  112. Minäkin pidän noista warm grey-astioista, ne sopisivat meidän keittiöön tosi hyvin! Kahdella siis mukaan...

    VastaaPoista
  113. Kahdella arvalla mukana.Gant,Greengate ja Maileg kaikki käy

    VastaaPoista
  114. Mukana arvonnassa! Greengatea ja Ganttia valitsisin, niin ihania! :) kahdella arvalla mukana :)) paivaperhonen84@gmail.com

    VastaaPoista
  115. Gg.tä luultavasti. Tosin uusi päiväpeitto olisi hakusessa, kun makkariremppa valmistuu :) Kahdella mukana!!

    VastaaPoista
  116. Green Gaten astioita valitsisin, ehdottomasti. minna.salo1@luukku.com

    VastaaPoista
  117. Haluaisin ehdottomasti lisää GG latteja ja keittöpyyhkeen. Matto olis kanssa ostoslistalla. Kaudella arvalla mukana ehdottomasti ��
    Hanna_palm@windowslive.com

    VastaaPoista
  118. Green Gaten lattemukit ovat ihania, niitä lisää tai joku kannukin olis tosi hieno!! eija.raisanen@raumalainen.com

    VastaaPoista
  119. Ostin juuri yhden lattemukin ja kavereitä hälle hankkisin jos voittaisin! Yhdellä arvalla koitan onneani!

    VastaaPoista
  120. Varmaankin Greengatea koko rahalla :D joten kahdella arvalla mukana! Toivottavasti arpaonni suosii :)

    minna_keskikallio@hotmail.com

    VastaaPoista
  121. Maileg pupun tai pupuja valitsisin! Mukana arvonnassa siis! -elina.kristiina.lampinen@gmail.com

    VastaaPoista
  122. Varmaan Greengate juttuja ostaisin ! marjo.polla@ elisanet.fi

    VastaaPoista
  123. Muutama suloinen GG astia mahtuisi astiavitriiniin, joten mukana arvonnassa. -Sentta-

    VastaaPoista
  124. Korvallisia mukeja haaveilen ja pieniä kulhoja, mukana arvonnassa

    VastaaPoista
  125. Ihana kauppa, josta olenkin useamman kerran tilauksia tehnyt. Kelpaisi tuollainen lahjakortti :) mietin greengaten ja mailegin välillä, mutta päädyin sitten Greengateen eli tilaisin lahjakortilla greengaten lautasia ja korvallisia mukeja.

    VastaaPoista
  126. Arvonnassa mukana minäkin :)
    Yhdellä arvalla.

    Palkinnoksi valitsisin lisää Vintage maalia ja harmaata GG:tä

    tiina.gustafsson@phnet.fi

    VastaaPoista
  127. Greengaten uunivuoka punaisilla tähdillä olisi ehdottomasti ostoslistalla. -jp

    VastaaPoista
  128. Oi mikä palkinto! Koitan onneani kahdella arvalla :)

    Valikoima on upea, luulisin päätyväni GG:hen.. Tai no, riippuu päivästä ;)

    VastaaPoista
  129. Ihana arvonta. Ostaisin ainakin greengaten lattemukeja sekä mailegin söpöjä kortteja. -suvi

    VastaaPoista
  130. Ostaisin kaksi sarjaa Greengate ruokailuvälineitä.
    Kaksi arpaa :)

    VastaaPoista
  131. Greengaten latteja haluan, lattejen keräys alussa joten tilaa uusille riittää. ��☺ henna_make@hotmail.com

    VastaaPoista
  132. Greengaten lattemukjea ja ihania Mailegin tuotteita olisi kiva saada <3 Osallistun kahdella arvalla :) Kiitos kivasta blogistasi ! t.Ansku, liippo60@hotmail.com

    VastaaPoista
  133. Greengaten korvallisia lattemukeja

    VastaaPoista
  134. Mukana ihanassa arvonnassa,toivotaan että arpaonni suosii �� ja valitsisin Greengaten tuotteita. sonjamalmstrom@suomi24.fi

    VastaaPoista
  135. Greengaten lattemukeja ja lautasia valitsisin :)

    VastaaPoista
  136. Mukana kahdella arvalla, Greengate-tuotteista haaveilen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Greengatea ehdottomasti :) keranen.pia@gmail.com

      Poista
  137. Greengaten kannun ostaisin en vielä osaa päättää vaan mistä sarjasta ja
    latteja ei ole koskaan liikaa

    VastaaPoista
  138. Greengaten tuotteita valitsisin, nuo Biancat alkoivat näyttää hyvälle kun katsoin kauniita kuviasi, en ollut noteerannut niitä aiemmin :) Kahdella arvalla mukana kivassa arvonnassa, käyn fb:n puolellakin osallistumassa. Susanna susanna_ja_ronja@yahoo.com

    VastaaPoista
  139. Mukana! Noita leimasimia olisi ainakin saatava :)
    tanja.sieranta (at) windowslive.com

    VastaaPoista
  140. Kauppa taas ihanuuksia pullollaan...syksyn mukana tuoman sisustusintoilun myötä valitsisin varmasti jonkun Gantin tyynyn tai huovan ☺
    Niin ihana arvonta että pitääpä käydä facessakin ☺

    Tsaari81

    VastaaPoista
  141. Greengate astioita olisi varmasti valintani. Kaksi lattekuppia kaipaa kavereita. Mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  142. Ihana arvonta! <3 Valitsisin muksuille Mailegin pupusia ja itselle Green Gaten ihanuuksia :) Kahdella arvalla mukana. suvi.alila1@gmail.com

    VastaaPoista
  143. Harmaata Green gatea. Ihanaa kuviointia, sopivan neutraalia:-) yhdellä mukana..
    hennamake@suomi24.fi

    VastaaPoista
  144. Varmaan jotain GG juttuja voisin ostaa ku en niitä tällä hetkellä yhtään omista. :) näytti Fannyn sivuilla olevan kaikkea muutaki kivaa. Kahdella arvalla mukana

    VastaaPoista
  145. Mailegin pupuja ostaisin pikkuprinsessalleni. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  146. Taitaisin aloittaa GG:n keräilyn tuolla voitolla jos mäihä kävisi 😄 yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  147. Kaikki ois ihania mut tässä elämäntilanteessa eniten ilahduttais tietyt kuviot joten: Kulhot Aurey rasberry M ja XL ja Teekupit Vilmavintage ja Abelone white ja paperisevertti Audrey. Mukana 2lla arvalla.TiinaRaittinen löytyy facesta profiililla jostä näkyy että työskentelen Emotio nimisessä yrityksessä.

    VastaaPoista
  148. Sinisävyisiä greengaten astioita tilaisin jos onni sattuis potkaisemaan. Ihana arvonta, yhdellä arvalla mukaan.
    morsiosorsa@gmail.com

    VastaaPoista
  149. Harmaasävyisiä GreenGate-astioita mahtuisi vielä lisää tänne päin :) Yhdellä mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  150. Kuvan ihanat mukit ja lusikat huutavat nimeäni...

    VastaaPoista
  151. Greengaten harmaat astiat olisivat ihania.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  152. Greengaten astioita ehkäpä tai vuodevaatteita. Yhdellä arvalla mukana. kruusila@hotmail.com

    VastaaPoista
  153. Mailegin pupuja haluaisin ostaa! hanna.tiri@hotmail.com

    VastaaPoista
  154. Ilahduttaisin itseäni todennäköisesti greengaten tai mailegin tuotteilla! <3 @nsku

    VastaaPoista
  155. Minä nappaisin ehdottomasti Mailegin joulutuotteita. Niistä olen haaveillut jo ainakin tuhat vuotta... :D, mutta en ole vielä raaskinut ostaa. Mukaan siis loistavaa arvontaan.

    VastaaPoista
  156. Hei. minä olen kans ihastunut mailegin joulutuotteisiin. Johanna40

    VastaaPoista
  157. GG:n astioita haluaisin :) Myös tällä puolella mukana :)

    titta.laitinen@gmail.com

    VastaaPoista
  158. Mukana ihanassa arvonnassa. Minä valkkaisin GG:n tuotteita :)

    VastaaPoista
  159. Oi mikä arvonta♡ mukana yhellä arvalla♡ Greengaten ihania astioita haaveilen ja suloisia mailegin pupuja lapsille♡♡

    VastaaPoista
  160. Keskimmäinen tyttäreni on nimeltään Vilma joten hänen nimisiä GG tuotteita tietysti toivon saavani.

    Elina Raumalta

    VastaaPoista
  161. Jos voittaisin niin Sisustus Fannyn valikoimissa oli noita JDL.n maaleja niin niitä ottaisin. Projektit kaipaisivat lisää maalia :)

    T. tiina.puustinen80@hotmail.com

    VastaaPoista
  162. Vaikea valinta, kun niin paljon ihania juttuja :) Mutta Greengaten astioita valitsisin :) Mukeja luultavasti.

    VastaaPoista
  163. Jos voittaisin, valitsin joko Greengaten harmaasävyisiä kulhoja tai korvallisia mukeja :)

    VastaaPoista
  164. Greengate astioita mahtuisi lisää hyllyym <3 mukaan arvontaan :)

    VastaaPoista
  165. Mailegin ihastuttava pupu tyttärelleni <3 speuhkur@hotmail.com

    VastaaPoista
  166. Ihana arvonta! Yhdellä arvalla mukana �� Valitsisin ehkä Gantin päiväpeiton...vaikea valinta, kun kaikkea kivaa tuolta löytyi! myymeri@hotmail.com

    VastaaPoista
  167. Kiva arvonta, mukaan yhdellä arvalla. Meille kotiuttaisin Gantin pyyhkeitä :) sinipit@gmail.com

    VastaaPoista
  168. Mailegin puput ja hiiret ovat suloisia! Jokin niistä lapsenlapselleni :) Yhdellä arvalla mukana! leena.kaasila@arkjr.fi

    VastaaPoista
  169. Oi miten kiva arvonta! Mailegia meidänkin tytölle :) VirtaHenna@gmail.com

    VastaaPoista
  170. Mukana arvalla! Valitsisin varmaankin uusia ihania Gantin pyyhkeitä tai sitten ehkäpä pehmoisen kylpytakin! paivi.pitkanen5@luukku.com

    VastaaPoista
  171. Mailegin hammaskeiju laatikossa on ihana, sellainen siis, jos voitto osuisi kohdalle :) Yhdellä arvalla mukaan! Sini.Pitkanen@student.oulu.fi

    VastaaPoista
  172. Aika ihastuttava arvonta :) GANTIN torkkupeiton ottaisin tai kalkkimaalia tai GG lattemukeja tai ... onko pakko nyt valita :) ihana kauppa. Yhdellä mukana.

    VastaaPoista
  173. Mukana kahdella arvalla :) paljon ihania vaihtoehtoja, GG:n astioita ostaisin ainakin..
    Hannar90_@hotmail.fi

    VastaaPoista
  174. Vaikea valita,kun kaikki tuotteet niin ihania.Ehka jotain gg-tuotteita,mukeja....

    VastaaPoista
  175. Mikäli arpaonni suosisi, valitsisin Gantin kylpyhuoneen maton ja siihen kylkeen Gantin velour star pyyhkeet, joten mukana arvonnassa ollaan. :)

    VastaaPoista
  176. Ihana arvonta! Greengate astioita ostaisin ainakin ja varmaan jotain muuta ihanaa sisustus tavaraa :) kahdella arvalla mukana.
    danielagronberg@hotmail.com

    VastaaPoista
  177. Ihana arvonta! Greengate astioita ostaisin ainakin ja varmaan jotain muuta ihanaa sisustus tavaraa :) kahdella arvalla mukana.
    danielagronberg@hotmail.com

    VastaaPoista
  178. Mahtava arvonta! Ostaisin Greengaten astioita!

    VastaaPoista
  179. Mahtava arvonta! Ostaisin Greengaten astioita!

    VastaaPoista
  180. Yhdellä arvalla mukana...kalkkimaalit ainakin kiinostais...

    VastaaPoista
  181. Arvalla mukana! Ottaisin jotain kivaa uusista Greengaten tuotteista joulupöytää silmällä pitäen. :) papuusi02@luukku.com

    VastaaPoista
  182. Putiikki täynnä ihanuuksia kuten koruja, Gantin tabletit, GG astiat, kynttilät... You name it!
    Arvalla mukana, H
    (helieli73@gmail.com)

    VastaaPoista
  183. Så mycket fint! Jag väljer GG produkter.
    annemarigabrielsen@gmail.com

    VastaaPoista
  184. Kahdella arvalla mukana..Greengate astioita ostaisin ainakin .
    lena_girl84@hotmail.com

    VastaaPoista
  185. Kyllä harmaat greegate mukit olis valinta. Yhdellä mukana.
    -aatu-

    VastaaPoista
  186. Mukana, oi kuinka mahtava palkinto!! GG:n astioita täydentäisin jos voitto osuu!:)

    VastaaPoista
  187. Tuo valkoinen lautasteline ihan ehdottomasti sopisi meidän maalaisromanttisen kodin keittiöön ja vaatehuoneeseen tuo ihana lintu koruteline! <3 Lopuilla rahoilla pientä sisustusjuttua esim. kylpyhuoneeseen :) annukka14@hotmail.com

    VastaaPoista
  188. Ottaisin noita harmaita green gaten lattemukeja!

    VastaaPoista