31. lokakuuta 2015

Halloween juhlat helposti


Eilen illalla talo täyttyi iloisista lapsista, toineen hurjimmista asuista ja
mukavasta tunnelmasta. Lapset toivoivat Halloween juhlia eikä kauan tarvinut
miettiä juhlien järkkäämistä rakastavana pidentäänkö ne. Ehtona oli se,
että juhlat laitellaan yhdessä ja toinen ehto oli se, että kumpikin pojista sai
kutsua 3 kamua. Neiti tyytyi yhden kamun kutsumiseen. Ja kylläpä meillä
olikin hauskaa ja meno pysyi maltillisena kun ei ollut iso väki kasassa
( vaikka olihan noita lapsosia omat mukaan laskien 10). 



 
Juhlat järkättiin oikeastaan eilisen aikana. Toki ideoita jo keräilin hieman
aiemmin. Eli Halloween juhlat saatiin aikaan pienellä vaivalla ja
nopealla aikataululla. Ainoastaan suklaamuffinit leivoin ja ne koristeltiin
helposti hämähäkeiksi Snore lakun ja värikkäiden lakritsien avulla. Silmät
kiinnitettiin sokerikuorrutteella. Pahvimukit tilasin H&M:ltä jokin aika
sitten. Halloween aiheisia karkkeja löytyi Lidl:stä ja ihan markettien
irtokarkeissakin oli hyvin aiheeseen sopivia.
 
Googlaamalla Hallowen printable löytyi hauskoja koristeita karkkipurkkeihin
sekä nuo lepakot tulostettiin ja lapset niitä leikkasi sekä teippasi
pilleihin koristeeksi. Risu löytyi pihalta ja siihen laitettiin myös lepakoita
roikkumaan. Kumihanskaan jäädytettiin hurja käsi joka laitettiin
"öljyn" sekaan lillumaan. Astiassa on ihan Coca-Colaa ja maistui hyvin.








Sitten vain asut päälle, paljon kynttilöitä sisälle ja ulos. Iloista mieltä
ja youtubesta haulla Spooky halloween löytyi hurjaa musiikkia juhlien
tahdittajaksi. Lapset leikkivät pimeän piilosta ja kävivät myös pienellä
karkki vai kepponen kierroksella. Illan päätteeksi innostuivat myös hieman
tanssahtelemaan.









Toivottavasti saitte tästä hieman ideoita ja ehtii hyvin vielä vaikka tänään
illalle järkkäämään juhlat! Täältä löydät parin vuoden takaiset Halloween
juhlamme joten sieltäkin voi ehkä jotain ideaa löytyä.
 
Tunnelmallista Pyhäinpäivää!


6 kommenttia:

  1. Ihania halloween kuvia! Meillä vietettiin myös eilen halloweenia. Blogissani on jotain kuvia niistä.

    VastaaPoista
  2. Ihania halloween tunnelmia <3 Meilläkin vähän kemuiltiin jo viikolla yksi ilta :D

    VastaaPoista
  3. Voi upeus mitkä koristeet ja kattaukset...ihana tunnelma...vaikka aika spooky ;)

    VastaaPoista
  4. Mahtavat kauhujuhlat teillä ollut siellä! :)

    VastaaPoista