20. joulukuuta 2015

Paketointi ideoita


Muistan vieläkin lapsuudesta jouluaattoa edeltävät illat kuinka ne olivat
täynnä vatsanpohjassa kutkuttavaa jännitystä. Äiti oli peitellyt meidät pehkuihin
ja joskus unen tuloa täytyi odottaa. Muistan kuinka lahjapaperin rapina
alkoi kuulua keittiöstä kun äiti alkoi paketoida lahjoja. On jännä miten jotkut
asiat jäävät mieleen niin selvästi. Olin jo tuolloin sen verran iso, että tiesin
lahjojen todellisen alkuperän. Silti ilmassa oli jännitystä ja odotusta.




 Jokos teillä alkaa lahjat olemaan paketeissa? Täällä vielä suurinosa urakasta
on edessä. Muutamat lahjat ovat saaneet jo käärönsä. Nautin niin
paketointijutuista.. jos niitä vain ehtisi rauhassa tehdä ja mielellään päiväaikaan
niin, että ei silmät ristissä tarvisi näperrellä. Perinteisesti paketointia
jää vielä aatonaatto illalle jolloin paperin rapina täyttää kodin. Joululaulujen
tahdossa käärimme isoimman murun kanssa loput lahjat.




Ajattelin teille vielä näyttää muutamia ideoita jos paketointi urakkaa on vielä
edessä. En todellakaan paketoi kaikkia lahjoja näin vaan lähinnä kummilasten ja 
aikuisten paketit. Lapset eivät niin katsele miltä se paketti näyttää.

Pinterestistä löysin kivoja tageja lahjakorteiksi (linkit tageihin löydät alempaa
 postauksesta). Tulostin niitä ja liimasin kartonkiin. Pieniä kakkupapereita käytin
 myös apuna pakettikortteja tehdessä. Harmaasta kartongista leikkasin tähtiä joihin
leimasin tekstin, helppoa ja nopeaa. Lahjapaperista innostuin tekemään muutamia
 paperiviuhkoja jotka laitoin koristamaan yksivärisellä paperilla
 käärittyjä paketteja. 





 




Made by Santa tagi on itse tehty jokunen vuosi sitten, sen voi tulostaa 
halutessaan. Koostin myös Merry Little Christmas tagista A4 kokoisen helposti
Pakettikortit löytyivät Stork is coming -blogista ja Rabbit food for my bynny
 teeth -blogista.

Jännittävän kutkuttavaa joulun odotusta!

Enään 4 yötä.. ja puuhaa vielä riittää!


8 kommenttia:

  1. Onpa suloisia paketteja. On ihana antaa kaunis, houkutteleva paketti lahjaksi. Meillä on vielä osa lahjoista paperia vailla. Pitää aina odottaa, että lapset varmasti nukkuu, ennen kuin voi siihen hommaan ryhtyä.

    VastaaPoista
  2. Kauniita paketteja on ilo saada.
    Ihanaa joulun odotusta ystävä <3

    VastaaPoista
  3. Ihania paketteja! Mistä löysit tuon kauniin ekopaperin, jossa on punaisia tähtiä? Itse tykkään kans panostaa paketointiin, tänä vuonna askartelin leimasimen ja kimalleliiman kera pakettikortteja. Tosin vain naisväelle :) Eilen hain siskoni luota paketit ja me ei kyllä ainakaan paketoinnissa olla samanlaisia. Sisko oli käyttänyt jotain vähemmän kaunista paperia ja nauhaa ei ollut ollenkaan.. No, ajatushan on tärkein!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota tähtipaperia löytyy Lidlistä :)

      Poista
    2. No ei ihmekään, etten ole löytänyt :D Täällä ei onnex oo Lidliä.

      Poista
  4. Voi miten ihania paketteja...eihän noita tohdi avata, kun ovat niin kauniita ❤️ Ihanan salaperäisiä puuhia ;)

    VastaaPoista
  5. Minulla on kaikki vielä paketoimatta ja osa vielä ostamattakkin koska vasta 23.pvä tulee tili...Huoh...Mutta nyt on niin kauniita paketteja että pakko ottaa noita pakkausideoita itselleen:)

    VastaaPoista