Nyt herkutellaan! Tässä ehkäpä vinkkejä pääsiäisen ajan leipomuksiin. Tein
nämä pari baakkelssia viime viikonlopun kutsuille ja saivat kehuja!
Ihastuin itse kovasti tuohon kermatoffeekakkuun johon idean sain 
Voitele irtopohjavuoan reunat ja vuoraa pohja leivinpaperilla.
Murskaa kaurakeksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa. 
Painele massa vuoan pohjalle.
Laita liivatelehdet veteen likoamaan.
Laita kattilaan n. 1dl  kermaa ja Omarit. 
Kuumenna miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen 
kunnes seoksesta tulee tasaista ja juoksevaa.
 Älä keitä. Anna jäähtyä.
Vatkaa loput kermat (3dl) vaahdoksi.
Sekoita tuorejuuston joukkoon sokerit.
Yhdistä kerma ja juustoseos ja
valuta joukkoon puolet jäähtyneestä kermatoffeesta 
 Kuumenna n. 0,5 dl vettä kiehuvaksi ja sekoita joukkoon liivatteet. 
Kaada liivate ohuena nauhana kakkumassaan koko ajan sekoittaen.
Kaada kakkumassa vuokaan keksipohjan päälle ja tasoita pinta.
Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.
Koristele kakku juuri ennen tarjoilua. 
Loput toffeekastikkeesta voi valuttaa popcornien päälle.
Murskaa keksit muruiksi ja lisää sulatettu margariini.
Painele seos irtopohjavuokaan.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja jaa kahteen osaan. Lisää toiseen osaan
sulatettu geisha ja mascarpone. Kaada keksipohjan päälle ja anna hyytyä 
n. 30min.
Lisää toiseen kermapuoliskoon sulatettu valkosuklaa ja vanilkarahka.
Kaada hyytyneen geishatäytteen päälle. Anna hyytyä ja koristele.
Herkullista iltaa!
 
