18. lokakuuta 2016

Treffit


Moni teistä lukijoista tietääkin, että meillä on tiivis blogien kautta tutuksi
tullut porukka jolla treffaamme pari kertaa vuodessa. Näitä treffejä odotetaan aina
valtavasti, olemme kaikki niin samanhenkisiä. Sielunsiskoja tai sisustussiskoja,
kumpikin sana kuvaa hyvin meidän porukkaa. Tällä kertaa muutama viikko sitten
 suuntasimme Vaasaan. Vaasasta löytyy kivoja sisustuspuoteja, laittelinkin puodeista 
kuvia Instagramin puolelle. Käyntiä Shiilan putiikissa odotin tosi kovasti, olemme tehneet 
yhteistyötä tämän ihastuttavan puodin kanssa. Nyt oli tosi kiva tavata puoditar  sekä puoti
 livenä, joka oli täynnä kaikkea ihanaa. Sieltä lähtikin kassillinen tavaraa mukaan.
 
Vaasassa shoppailun jälkeen suuntasimme illaksi Seinäjoelle, ihastuttavaan
 Vaniljahouseen (Niina päivittelee nykyisin enemmän Instagramia) viettämään 
laatuaikaa sekä pyjamabileitä. Vaniljahousen emäntä passasi meitä, lämmiteltiin
 ulkosauna ja syötiin hyvin.  Nauttikaahan Vaniljahousen tunnelmista näiden
kuvien välityksellä.








Aamulla oli aivan ihana herätä virkeänä  ja päästä aamiaiselle valmiiseen pöytään.
 Ihanuutta kerrassaan! Huonekamut ei kyllä oikein virkeitä ollut, sillä yöunet oli jääneet 
mun kuorsaamisen ja unissa höpöttämisen vuoksi lyhyiksi :D Pahoittelut vielä tästä ;)
Ehdittiin myös vaihtaa kuulumisia  kaikessa rauhassa, aamukaffien lomassa. Lauantain 
kohokohtana oli shoppailun osalta Mallan Makeat Ilmajoella. Sieltä tuli myös tehtyä
 ihania ostoksia ja herkuteltua niin maukkailla vohveleilla.







Kattokaas millä menopelillä me oltiin liikenteessä, aika magee vai mitä? Aivan
uuden karhea auto. Tänne sai helposti lastattua shoppailut, niitä kun tahtoo
isolla naisporukalla aina kertyä :) Kiitos Autoliike Nystedille tämän upean
auton lainasta, kyllä tämmönen olisi itellekin aika magee menopeli!




Matkalla mukana olivat perinteisesti Allidaalia, Talo Tähtitaivaan alla, Pieni Pilvenhattara
sekä VillaHovin eloa. Niin ja tietty Vaniljahouse sekä minä.

Meillä alkoi nyt Syysloma, aika ihanaa! Toivottavasti myös sulla olisi lomaa.

Moikkis!



4 kommenttia:

  1. Sainhan mä kuitenkin hyvän seuran lisäksi hellyyttäkin ;)

    Ihana reissu ja niin ihana koti, parhaita muistoja ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sekin vielä 😂 oli kyllä, niin kivat muistot tästäkin reissusta♡

      Poista
  2. Hieno auto, ja täydet suositukset Toyotalle.
    Avensis verso 10 vuotta alla, ja rav haaveissa itsellekin, pojan mustaa rav:ia automaattivaihteisena testailleena.
    Hieno blogi sinulla! Tullaan toistekin vierailulle

    VastaaPoista
  3. Find Wife from Asia!
    www.treffitasia.com/

    VastaaPoista