18. marraskuuta 2016

Hyvän olon perjantai


Niin alkaa viikko olla loppusuoralla, taas on menty ja tultu kiitettävästi.
Aivan huippua, kun tällä hetkellä on jopa pari iltaa peräkkäin ettei kellään
ole treenejä tai muuta. Ja mikä parasta, tostai ja perjantai on tämmöiset päivät.
Torstaina tehdään perinteisesti viikkosiivot, joten on mukava ettei kesken
inspiksen tarvii lähteä tien päälle. Perjantain vapaapäivä menee yleensä
juoksevia asioita hoidellessa kaupoilla ja tänään on hoideltu myös siskon
pikkuisia, pääsi pariskunta hoitamaan parisuhdettaan. Tietää itsekkin miten
mukavalta tuntuu väliin päästä oleman ihan kaksin, hirveän harvinaista
nykyään. Viimeistään ensi keväänä olisi mukava käydä kaksin joku
pikkureissu. Onnea on jälleen tukiverkosto, sisarukset ja isovanhemmat. 
Hoitorinki, jolla saadaan aika hyvin apuja aina järkättyä tarpeen tullen.
Siitä tulee niin hyvä mieli, kumminkin puolisesti.



 
Olo on levollinen. Takassa tulet ja kynttilät palaa. Löysin viimein ison
nipun vanhoja joululehtiä, parkkeeraan niiden ja suklaalevyn kanssa sohvalle.
Lämmin viltti jaloille ja joulumusiikki hiljaiselle. Ehkä lasi glögiä. Nautinnollista
ja rentouttavaa oloa. Sitä tarvitaan aina kiireisen viikon jälkeen. Luin hyvän
artikkelin Tanskalaisten, maailman onnellisemman kansan Hyggeilystä.
Joka tarkoittaa juuri fiilistelyä, kotoisuutta ja nautiskelua kaamoksen aikaan.






Vaikka itse olen menevä ja touhukas, nautin ja kaipaan hyggeilyä
kaiken hässäkän keskellä. Tahdin hidastamista ja hetkeen pysähtymistä. 
Joten, sytyttelehän kynttilät ja laita rauhallista musiikkia taustalle. Nautiskele.

Rentouttavaa viikonloppua!




9 kommenttia:

  1. Ihanan rentouttavaa hyggeilyä ❤️ Täälläkin kellahdettiin sohvalle kera herkkujen ❤️

    VastaaPoista
  2. No teillä onkin niin hyggen näköistä että! <3 Minä niin rakastan tuollaisia pariovia, sääli, ettei meille saa mihinkään luontevasti sellaisia.
    Mukavaa ja iloista viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  3. Ei ihme että hyggeilyttää, teillä ihan mielettömän rentouttava tunnelma ♥

    VastaaPoista
  4. Monta ihanaa juttua puoti pullollaan,kalenterinissestä olen haaveillut jo monta vuotta joten se olis ehkä nro 1 ��
    Tsaari

    VastaaPoista
  5. Onpa sulla kaunis koti ja kauniita tavaroita.
    Tuolla on hyvä fiilistellä.

    VastaaPoista