13. marraskuuta 2016

Love you


Tänään juhlitaan rakkaita isiä ja pappoja. On tullut päivä onnitella,
ja kiittää näitä ihania ihmisiä. Isäinpäivä, samoin kuin äitienpäivä on hyvin
tunteikas päivä. Tulee muisteltua aikoja, kun on ollut itse lapsi. Niitä muistoja,
joita on oman isän kanssa saanut kokea. Myös niitä muistoja, joita on pappojen
kanssa koettu. Ja ennenkaikkea niitä muistoja, kun vietimme isäinpäivää
ensimmäistä kertaa ja millaisia muistoja tämä matka on tuonut. Muistan aina
mieheni ensimmäisen isäinpäivän. Se on jäänyt erityisen hyvin mieleen. Oli
ihanaa herättää iskä ja viedä lahja sekä aamiainen sänkyyn, ihan niinkuin
lapsuudessa. Sylissäni oli pieni vauva, maailman paras lahja.




Olen hyvin onnekas ja kiitollinen, olen saanut rinnalleni maailman parhaan 
miehen ja lapset parhaimman isän. Rakastava, huomioiva, luotattava, kannustava
 ja innokas. Näillä sanoilla voisi hänen isyyttään kuvailla. Aina syli avoinna,
(ainakin useimiten) aikaa heille. Innokkaana mukana harrastuksissa, tukee ja kannustaa.




Tänään vietetään isäinpäivää samalla kaavalla, kuin 12-vuotta sitten mieheni
ensimmäisenä isäinpäivänä. Lapsia on siunaantunut niistä ajoista pari lisää ja
kasvaneetkin ovat kovasti. Hemmottelua, haleja, lahjoja ja aamiainen sänkyyn.
Kunhan nuo pikkuiset tuolta vain heräilevät. Tein pitkästä aikaa voileipäkakun,
sillä iltapäivällä suunntaan onnittelemaan pappoja ja siellä on makeaa tiedossa.
No okei, pitäähän sitä aamukahvillakin saada jotain makeaa niin Rockyroad
odottaa jääkaapissa maistajaa. Se on iskän toinen lemppariherkku :)

Onnea ja iloa kaikille isille ja papoille!




3 kommenttia: