24. huhtikuuta 2018

Harmaa päivä


Onpas ollut sateisen harmaa päivä. Kynttilöitä on saanut poltella pitkin päivää ja
koleus innosti sytyttämään takankin. Täällä on vietetty saikkupäivää pikkupotilaan 
kanssa, jolle iski kova flunssa kuumeen kera. Kummasti jaksoi vielä viikonloppuna antaa
kaikkensa säbäpeleissä Oulussa, mutta paluumatkalla nousi kuume ja yskä paheni.
No nyt vointi näyttää jo paremmalta. Harmaa päivä on tehnyt olostakin synkän ja harmaan.
Mummuni nukkui ikiuneen 11.4 ja hautajaiset on loppuviikosta. Vaikka tähän oli ehtinyt
valmistautua ja luopumista tehdä jo pitkään, silti suru ja ikävä on valtaisa. Ja jotenkin tämä
aika ennen hautajaisia on aika ahdistavaa. Tänään on ollut aikaa katsoa vanhoja valokuvia ja
muistella mummua kyynelten kanssa. Tänään ikävä iski niin kovaa, kun oli aikaa pysähtyä
muistelemaan ja katsomaan valokuvia. Elämän kirjoa kaikkinensa. 

Koitin pitkästä aikaa ostaa muurikellon olohuoneen pöydälle. Tämä on niin kaunis 
kukka, mutta en ole koskaan onnistunut pitämään tätä hengissä paria viikkoa kauempaa.
Olisiko hyviä hoitovinkkejä? Kastelu tietty olisi olennaista muistaa. 










 Mitäpä teille kuuluu? Joko olette päässeet aloittaan keväthommat puutarhassa tai
istutelleet orvokeita? Meillä alkaa melkeimpä lumet olla sulanneet, ihan pieniä määriä
siellä täällä saattaa vielä olla. Mutta ei varmasti enään hirmuisen kauan mene, kun pääsee
haravan varteen. Tulppaanit nousevat kukkapenkeistä ja nyt alkaakin olla jännä aika
seurata ovatko pihamaan kasvit selvinneet talvesta. Nyt on ainakin lunta ollut suojana.

Iloa viikkoonne! 

7 kommenttia:

  1. Lämmin osanottoni <3 Läheisen menettäminen on surullista, niin lopullista :( Lenkillä on valtavasti ollut sinivuokkoja, aivan ihania! Voimia viikonloppuun ja paranemista potilaalle <3 Terv Tepa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on 😢 kiitos Tepa, sanasi merkitsevät paljon ❤

      Poista
  2. Lämpöinen halaus täältä sinne <3 mummot ovat niin tärkeitä, onneksi on muistot.
    Toivottavasti pikku potilas paranee pian, täälläkinpäin kovasti kaikenlaisia tauteja nyt liikkeellä. Harmaata ja sateista ollut täälläkin, nyt sataa räntää, mutta onneksi kevät ja kesä vielä edessä.

    Voimia tulevaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari halista ja sanoistasi ❤ onneksi on muistot ❤

      Poista
  3. Osanotto! <3
    Muurikellosta sen verran että olen saanut sen selviämään paremmin ulkona kukkapenkissä kuin sisällä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ okei eli ei ole niin helppo tapaus tuo muurikello 🤔

      Poista