13. toukokuuta 2018

Hyvää Äitienpäivää!


Wow mikä viikko on takana. Karattiin miehen kanssa kaksin Prahaan ja eilen illalla
tultiin takaisin. Instagramiani seuranneet ovatkin saaneet tunnelmapaloja tuolta upeasta
kaupungista, jossa oli täysi kesä! Mutta niin vain oli kesän tuntua tullut kotiinkin, sillä
lehdet olivat ilmestyneet puihin ja paljon muutenkin tapahtunut pihamaalla. Kotona
meitä odotti kolme arvokkainta lahjaa, jotka ollana saatu. Kolme ihanaa lapsukaista,
joita oli jo kova ikävä. Jokainen muksukin myönsi, että ikävä oli vähän ollut. Varsinkin
pienimmäisellä. Onneksi hoitajat olivat mitä parhaimmat. Vanhempani pyörittivät 
arjen lasten kanssa neljän päivän ajan. Ja ilman heitä ei olisi tämä reissu onnistunut.
Ja mikä ihaninta on niin tiedän heidän tehneen sen mielellään ja täydellä rakkaudella.
Voi kuin osaisin itse olla joskus aikanaan yhtä läsnäoleva ja rakastava mummu.








Äitienpäivä on ollut todella lämmin ja aurinkoinen. Ollaan nautittu ulkona ja tehtiin
pikainen onnittelukierros mummuloissa. Samalla reissulla käytiin myös poikien
toiveesta kotikonnuillani joen varressa kokeilemassa kalastamista haavilla. Pienempi
poika on varsinkin innokas kalastustouhuissa ja tulihan vähän saalistakin. Näiden 
kauniiden äitienpäivä kukkien kera toivotan mitä ihaninta Äitienpäivän iltaa. Jospa
hetkeksi vielä istuisi ulos keinuun ja sitten löylyihin. Illalla jännitetään Suomen peliä.

ONNEA ÄIDIT!
 

6 kommenttia:

  1. Ihanaa äitienpäivän iltaa! Kahden keskeiset matkat ja retket ovat niin tärkeitä, ikävästä huolimatta. Lapset pärjäävät aina, ehkä paremmin kuin aikuiset. Ja miten ihanaa onkaan, kun koko perhe on taas yhdessä.
    Kivoja kuvia reissultanne on tässä tullut katseltua ja Praha on lisätty haavekohteiden loppumattoman pitkälle listalle listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä juuri 💓 ihanaa kun seurasit matkaa ig:ssä. Suosittelen Prahaa kyllä niin lämpimästi 💓

      Poista
  2. Vielä ehdin toivottamaan ihanaa äitienpäivää! Ja mukavaa alkavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
  3. I see your blog daily, it is crispy to study.
    Your blog is very useful for me & i like so much...
    Thanks for sharing the good information!
    ดูหนังออนไลน์

    VastaaPoista