7. lokakuuta 2018

Ruskan värejä ja leivontaa


Hyvää huomenta kaunis sunnuntai. Kaunis se todallakin on kun ulos katsoo.
Pakkasyö teki taikojaan, kun pensaiden ja puiden lehdet saivat hetkeksi ylleen
kuuran. Ruskasta hehkuvat puut ovat upea näky auringonpaistetta vasten. Ihan kuin
koivujen lehdet olisivat kultaiset auringon paistaessa. Viikonloppu on säiden puolesta
ollut upea ulkoiluun ja eilen tehtiinkin mukava retki Kälviälle pesäkiville, jota
suosittelen lämpimästi retkipaikaksi vähän kauempaakin tuleville. Siellä on useampi
nuotiopaikka upeiden siirtolohkareiden lähettyvillä. Lasten sanoin se on kiva paikka
seikkailuun- siellä kun pääsee kiipeilemään ja kulkemaan lohkareiden väleihin
syntyneissä käytävissä. Luonnon rauhaa ja kauneutta kerrakseen niin ja upea ruska.
Ruskaa saan ihastella myös keittiön ikkunoista, kun naapurin pihan puut loistavat
upeina. Keräsin myös pari aronian oksaa maljakkoon niiden upean värin vuoksi.
Näissä maisemissa kelpaa leipoa ja kokata. Leipastiin neidin kanssa marenkikakun
pohja jo valmiiksi, sillä ensi viikonloppuna juhlitaan hänen 7- vuotis synttäreitä.








Tänään leipominen tuntui erityisen mukavalta, sillä pääsin testaamaan ensimmäistä 
kertaa viime viikonloppuna blogisiskoilta saamaani taikina-astiaa. Upean tumma väri
kulhossa ja marenki näytti siinnä aika herkulta. Sain lisäksi tuon ihastuttavan tuoksu-
kynttilän sekä keittiöpyyhkeet. Tuliainen oli todella mieluinen, kiitos vielä siitä <3




Lisää kuvateksti






Laitoin pitkästä aikaa uuniperunat tuloilleen uuniin ja tein kinkkutäytteen niille.
Itse rakastan noita kylmiä täytteitä uuniperunoilla, mutta lapset eivä niistä niin välitä.
Ollaan koitettu harjoitella kaiken ruuan syömistä ja todella harvoin löytyy ruoka, joka
olisi kaikkien lemppari. Monta kertaa viikossa saa kuulla, kuinka pahaa ruoka on.
Se on kyllä niin tympeää! Telkkarissa pyöri mainos afrikan nälänhätää näkevistä
lapsista ja kylläpä se pysäytti varsinkin nuorimmaisen miettimään asiaa. Jospa hetken
muistaisi olla mainitsematta tuon äskeisen lauseen, jonka kirjoitin. Muutama viikko
sitten kyllästyin ainaiseen marinaan ruuasta ja tehtiinkin niin, että jokainen lapsi
kertoi ruuan jota syötäisiin viikolla ja kokkasi myös sen. Pojat selviääkin jo aika
pienin avuin kokkailusta ja pieninkin joskus innostuu apujen kanssa. Mutta leipomin
taitaa olla äidin ja lasten mielestä hauskinta hommaa keittiössä kuitenkin. Jos 
saisi ulkoistaa jonkin kotihomman niin se taitaisi olla juurikin kokkaaminen. Jos
sulla on jokin hyvä ja helppo arkiruokavinkki niin kerro siitä ihmeessä :)

Ruuan jälkeen me lähdetään katsomaan SM-tason salibandyä, sillä Kokkolan
Nibacoksen 2004 pojat pääsivät SM sarjaa pelaamaan. Aivan huikeeta!

Mukavaa sunnuntaita!
 
 

4 kommenttia:

  1. Meillä on aika selkeä trendi lapsilla, että jos edellisestä syöntikerrasta on liian vähän aikaa tai välipala on ollut muuten turhan täyttävä, päivällinen ei maistu. Paras ruokavinkkini lasten kanssa on siis kuriseva maha :) Tietysti myös jokin hyvin epämääräinen moniselitteinen nimitys ruualle voi toimia, joskus kun saattaa pelkkä nimi saada lapsen sille mielelle että en tykkää.

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia ❤️ Meillä lapset nurisevat sellaisten ruokien kohdalla mitä tehdään harvoin. Sanoinkin heille joskus, että pitää näköjään tehdä "pahoja" ruokia vaan useammin, että oppisivat niitä syömään 😉 Lasten laatima ruokalista on meillä ollut hitti.

    VastaaPoista