9. marraskuuta 2018

Viikonloppuja!


Marraskuisen harmauden keskeltä tulin huikkaamaan teille mukavat viikonloput!
Harmaata on niin ulkona kuin sisällä. Tunnelmointi kynttilöiden kanssa on ehdottomasti
marraskuun juttu. Eihän tätä muuten jaksaisi. Useat kokeekin mielen varsin apeaksi
tähän aikaan vuodesta- eikä se tosin ihme ole kun ulos katsoo. Pimeää jaksoa on
vielä riittämiin edessä ja jos mieli on musta niin ei tämä sää kyllä oloa auta yhtään.
Mutta valkoista lumikerrosta odotellessa. Mä olisin ihan valmis jo talveen ja toivon
sen olevan yhtä ihana kuin viime vuonna. Näihin aikoihin taisikin tulla pysyvä
lumi maahan. Saa nähdä kuinka tänä vuonna. Olkkarin pitkällä seinällä koreilee
neidin synttäreille ostetut paperiviuhkat, jotka koristivat keittiössä. Laitoin ne
tuohon odottelemaan jotakin hyvää säilytyspaikkaa, jota ei ole vielä löytynyt.
Viuhkojen paikalle haaveilen edelleen isosta, jouluisesta kranssista.
 







Hain viime perjantaina nipun valkoisia ruusuja ja eukalyptyksen oksia. Eukalyptykset
ovat hyvin säilyneet, joten uudet ruusut vaan niiden kaveriksi. Valkoiset ruustu ovat
aina hyvä juttu ja viimeaikoina olen ihmeen hyvin ne saanut säilymäänkin. 
 





Saapa nähdä joko piakkoin alkaa joulu hiipiä pienin askelin kotiin. Vielä ei tunnu
kiire itselläni olevan, mutta se tunne voi tulla ihan ykskaks. Mutta hei oikein
mukavaa viikonloppua! Eikä mitä tahansa viikonloppua, sillä sunnuntaina juhlitaan
maailman rakkaimpia isiä ja pappoja!

Let`s rentoudutaan eikös niin!


2 kommenttia:

  1. Mukavaa viikonloppua! :) kivasti nuo paperiviuhkat näyttäisi sopivan olkkariinkin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitti, itseasiassa totta tuo on! Ihan kivasti passaavat väri maailmaan :)

      Poista