1. joulukuuta 2019

1. adventin jouluinen maisema


It`s beginning to look a lot like christmas.. tuon ihanan laulun sanat on soineet
mielessä useamman kerran tämän viikonlopun aikana. Ulkona on satumaisen
kaunista ja etenkin eilen siskon luokse ajellessa ei voinut kun huokailla niin
 täydellisen kauniita maisemia. Jouluradio soi ja fiilis ei olisi voinut olla parempi. 
Aurinko näyttäytyi pitkästä aikaa marraskuun viimeisen päivän iloksi, pakkasen 
huurruttamat puut ja lumi maassa. Jännämiten paljon joulufiilikseen vaikuttaakaan 
tuo keli niin mulla kuin myös lapsilla! Ja voi miten jännä aamu tänään olikaan 
(pienin herästi yöllä klo 3.30 eikä uni meinannut tulla, olisi jo noussut availeen
 kalenteria), kun sai avata joulukalenterin ekan luukun. Ja myös ensimmäinen
 adventtikynttilä syttyi. 

Viikonloppuna olen ajatellut useamman kerran sisaruutta, sitä suurta rikkautta ja 
kuinka onnekas olen kun saan olla isosisko veljelle sekä kahdelle siskolle. Ja 
muutenkin meidän tiivis perhe, tukiverkko. Ollaan aina oltu toistemme tukena ja 
apuna. Jokainen niin tärkeä toiselleen. Toivon niin paljon, että omat lapseni olisivat 
aina ja ikuisesti tärkeitä toisilleen. Tukipilareina elämän jokaisessa vaiheessa. Pienet
 sanat ja teot, niillä on ihan valtava merkitys. Ja se tieto, että jokaiselle sisarukselle on
paikka sydämessä. Vaikka väliin toisista olisikin etäämmällä.

 





Viikonloppu on menty tukka putkella paikasta toiseen. Säbäpelejä on ollut
molemilla pojilla ja jännittäviä sellaisia! Tänään ehdin pelien välissä treffata
rakasta ystävää ja käytiin kahvittelemassa. Maistui ihan taivaalliselta kuuma
piparkakkiu latte ja rupatteluhetki ystävän kanssa <3

Lumi innostaa myös lapsia toisella tavalla ulkoileen. Pienin nauttii pulkka-
mäestä, keskimmäinen nauttii naapurin poikien kanssa polla ja rolla leikistä ja
jopa teinillä on ulkona tekemistä, kun pääsee lämimään kiekkoa! Ulkojäitä
meillä odottelee jo kaikki, joten ei voi kun toivoa pakkaskeleille jatkoja!

Tunnelmallista ensimmäisen adventtisunnuntain iltaa!

6 kommenttia: