19. kesäkuuta 2020

Ihanaa Juhannusta!


Voiko kauniimpaa olla kuin suomen kesä! Keskikesän juhla on jälleen
täällä ja juuri nyt suomen luonto näyttää parhaimmat puolensa. Niin ihanan
rehevää ja vihreää, luonnonkukkia tienpientareet täynnä. Lapsuudessa 
käytiin äidin kans usein keräämässä luonnonkukista kimppu maljakkoon,
kun juhannussiivot oli saatu tehtyä. Mäntysuovalta tuoksuva koti, kukat
maljakossa ja limpparikori. Ne kuuluivat mun lapsuuden juhannuksiin.
Samat jutut on jatkuneet myös meidän perheellä. Ihania perinteitä, joita
olen tahtonut vaalia. Niin ja haettiinhan me silloin myös porttikoivut
isän kanssa. Se perinne ei ole meillä jatkunut, mutta koivunoksia ripo-
tellaan kuitenkin pesuhuoneeseen. Tuolla näppärä isäntä askartelee
parhaillaan saunavihtaa koivunoksista. Pienempi pojista on oppimassa 
vihdan teon saloja.Se kuuluu myös juhannukseen hyvin vahvasti!
Niinkuin puhdas sauna ja jälleen eilen mietin miksi ihmeessä
jynssään saunan juhannukseksi, sillä huomenna sauna täyttyy
koivunlehdistä ja roskista :) 









Olen jatkanut myös juhannuskukkien poiminnan suhteen kotoa perittyä
perinnettä ja eilen iltamyöhällä puettiin neidin kanssa mekot päälle ja
lähdettiin kukkia keräämään. Olihan kaunis ilta ja ihania nuo hetket, joiden
toivon jäävän lapsille mieleen. Hauskuutta ei tuoltakaan reissulta puuttunut,
kun pienin rakastaa kukkia mutta ötököitä ei :D Ikuistettiin tyttären toiveesta
(ja äidin iloksi) muutama kuva juhannuksen 2020 hetkistä. Näihin kuviin
on kiva aikanaan palata. Onnea on hetki ja onnea on muistot <3 Juhannus
vietetään läheisten seurassa ja mukavia muistoja jää jälleen niistäkin.
Nyt alan koristella kakkua illan vieraita varten.

Nautinnollista Juhannusta!

3 kommenttia: