12. heinäkuuta 2020

Ennen sadetta


Moikkis! Mietinpä vain, että miten ihmeessä mun lomasta voi olla jäljellä
enään viikko! Kesäloma on mennyt kyllä ihan liian nopeasti. Aina kai se niin
on. Mutta onhan loma sisältänyt kaikkea mukavaa menoa ja touhua. On eletty
ja tehty asioita. Mutta viimeiset pari viikkoa oli toiveena olla vain ilman
sen isompia suunnitelmia. Kotonahan hommaa olisi vaikka kuinka. Ja nyt
eilisen aurinkoisen ja lämpimän päivän jälkeen ei yhtään haittaa, että 
aurinkoisen aamun jälkeen iski sade ja ukkoskuuro. Ihan vain siksi, että
malttaa olla sisällä ja tehdä vähän kotihommia. Mukavaa sekin vaikka
täytyy myöntää, että jatkuva kokaaminen ottaa nuppiin. En muutenkaan
tykkää kauhen paljoa ruuan laitosta. Isäntä kekkaa meillä aina kaikkea
hyvää ja erillaista syötävää, mutta laatoitushommat on vieneet sen ajan
niin meillä on syöty tylsästi ihan perus kotiruokia :D




Pionit kuulkaa jaksaa kukkia edelleen. Suurinosa on kukkinut, mutta 
osa näistä pinkeistä pioneista kukkii edelleen ja nuppujakin on jäljellä. Nämä
on ihan huikean kokoisia! Tärkein pioni meidän pihassa on tuo vaaleanpunainen
kaunokainen, joka on siirretty aikoinaan mihen mummulan pihasta. Juuri
ennen sadetta kävin pelastamassa muutaman pionin maljakkoon sisälle.
Kun kelit on olleet pääosin sellaiset, että ulkona on vietetty pääosa ajasta
niin en meinaisi malttaa tuoda noita pioneja sisälle vaan ovat ilahduttaneet
puutarhassa. Ja tuon tuosta oon löytänyt itseni niitä ihailemassa.










Hän on puutarhassamme viimeisenä kukintansa aloittava pioni. Kaunis 
hänkin ja eka kertaa tänä vuonna kukkia tuli 3kpl aiempien yhden kukan
kesien jälkeen. Söpöt on värit tässäkin!



Pyykkikone jyllää omaa tahtiaan, Sadepäivä on vetänyt jokaisen sohvan
nurkkaan katsomaan telkkua viltteihin kääriytyneenä. Ihana näky tuokin
joskus. Kun nyt sateet väistyisi kokonaan ja saataisiin helteet vielä takaisin.

Mukavaa päivää!

2 kommenttia: