12. joulukuuta 2010

Kolmannen adventin tunnelmia olkkarista

Ulos kurkistaessa lunta putoilee pieninä hiutaleina maahan, kaunista! Kolmanteen adventtiin on jo aika ennättänyt hui miten lähellä joulu jo onkin. Viikonlopun aikana sain leivottua pari maustekakkua uusin reseptein ja parinlaisia pikkuleipiä. Ajattelin tälle joululle kokeilla tehdä myös ekaa kertaa elämässä joululimppua ja tänään käyn limpputaikinan kimppuun. Katsotaan mitä siitä tulee :)

Eilen oli meilläpäin perinteiset Vanhanajan joulumyyjäiset. Ne järkätään vanhalla museoalueella mikä huokuu jo itsessään mielettömän ihanaa vanhanajan tunnelmaa. Ja kuinka kaunista ja kiva tunnelma siellä onkaan joulumyyjäisten aikaan. Lunta satoi eilen isoin hiutalein, ihmisiä valtava määrä ja toinen toistaan kauniimpia myyntipöytiä. Joulumusiikki taustalla, joulupukki ja ihmisillä joulumieli. Muutama pikkuinen ihana juttu myyjäisistä tarttui mukaan ja paljon hyviä idoita joita voisi joskus koittaa tehdä itsekkin.


Tässä joitan kuvia olkkarin aamutunnelmasta. Meillä kynttilät palaa aamuin illoin. Ja olkkarissa monenmoista mitä tahtoisin uutta mutta tauolla nyt ollut miehen loukkaamisen vuoksi koska hän aikoo tehdä meille uuden telkkutason ja olkan pöydän. Järjestys olkkarissa vaihtuu varmasti vielä ennen joulua jotta saadaan kuuselle tilaa. Kuvat on aika surkeita johtuen kuvaajasta ;)


Tänään ystävän kanssa taidetaan mennä kuuntelemaan kauneimpia joululauluja. Rakastan tätä joulun aikaa! Kaikkineen kiireineen myös ;)

Ihanaa kolmatta adventtia jokaiseen kotiin. Onhan teillä kaikilla muuten lunta? Tuntuu, että Suomessa nyt paljonkin sadellut. Lämmin kiitos kaikille kävijöille ja etenkin teille jotka jaksatte käynnistänne merkkiä jättää! Aamukahvi ja piparit kutsuu :)

23 kommenttia:

  1. Ihana jouluinen olkkari! <3
    Täälläkin kynttilät palaa aamusta iltaan!Ja luntakin on! <3 On tää joulunaika niin ihanaa,kiireineen kaikkineen!:)

    VastaaPoista
  2. Huomenia!

    Aivan ihana on olkkarinne <3 Ja on se kätevää, kun oma puuseppä löytyy kotoa :)

    Meilläkin on paljon lunta täällä Eteläisemmässä Suomessa. Kyllä joulun aika on suloista!

    Mukavaa Sunnuntaita sinne jauhopeukalolle :)

    VastaaPoista
  3. Kaunista teillä! Itsekkin yritän kauneimpia joululauja keritä kuuntelemaan.

    VastaaPoista
  4. Ihana olkkari ♥ Ja tilava *haikea huoks*.

    Lunta on Oulussakin kivasti, ihan mahtava marras-joulukuu siinä mielessä!

    Mukavia joululauleloita (kävin itse eilen joulukonsertissa) sekä 3. Adventtisunnuntaita!

    VastaaPoista
  5. Tunnelmallisia kuvia. <3

    Meillä tänään esikoisen synttärijuhlat. :)

    Siunattua 3.Adventtia!

    VastaaPoista
  6. Todella ihana tunnelma teidän olkkarissa! Ja muutenkin kiva tämä sun blogisi, en meinaa vaan osata tulla tänne, kun muistuu mieleen se vanha blogi... Kaunista joulutunnelmaa!
    Mä näinkin sut eilen siellä markkinoilla, olin myymässä kierrätystuotteitani. Ihan kivasti niitä meni ja siellä on kyllä niin kivaa olla mukana.
    Joulumieltä toivottelee Eeviregina Jokirannasta.

    VastaaPoista
  7. Tunnelmalliset ja kauniit kuvat olohuoneestanne. Minäkään en ole vähään aikaan piipahtanut blogissasi, kunnes huomasin, että jippii, se on taas avoin kaikille :) ja pääsin katselemaan joulunodotuksiasi. Nyt käy katsomassa aiemmatkin postaukset näin aamun piristykseksi. Kaunista 3. adventtipäivää!

    VastaaPoista
  8. Voi kun teillä on niin kaunista. Muuttaisin oitis teille;) Ja miten ihanasti kaikki olet laittanut ja asetellut, noissa pariovissakin on pienet kranssit, tosi hyvin käyvät niihin.Ei voi muuta kuin ihastella.

    Mukavaa adventtia.

    VastaaPoista
  9. Mää tein viime vuonna iskälle joululahjaks limpun ja kyllä tuli hyvä :) Ajattelin iskän toivomuksesta tehdä tänäkin jouluna sellaisen.

    -Jenni-

    VastaaPoista
  10. Teillä on niin kaunista.Ja tunnelmallista.

    Ajateltiin meikin mennä illalla joululauluja laulamaan.

    Lunta on reilusti.Ajattelin antaa matoille lumipesua ensi viikolla.

    Tunnelmallista adventtia

    VastaaPoista
  11. Ihanan tunnelmallista teidän olkkarissa!
    Meillä jäi tänävuonna joulumyyjäiset käymättä kun lapset sairastavat ja en taida päästä joululauluihinkaan kun pienin sairas ei pärjää ilman mammaa mutta onneksi sitä voi hoilata täällä kotonakin ja laulakaahan te minunkin puolesta :)

    Rauhallista joulunodotusta!

    VastaaPoista
  12. Kyllä teillä on sitten kaunis olohuone! :)
    Minäkin olisin halunnut päästä tuonne markkinoille käymään, mutta ei lähdetty kun pakkasta oli vähän turhan paljon pikkuiselle ja mies oli yläkerrassa raksahommissa. Ehkä ensi vuonna! :)

    Ihanaa joulunaikaa teidän perheelle! <3

    VastaaPoista
  13. Siis aah kuinka kaunista teillä olohuoneessa!! <3 Niin tunnelmallinen ja ihanat värit.Näitä voisi ihastella vaikka kuinka kauan! <3

    Ihanaa kolmatta adventtia!

    VastaaPoista
  14. LUNTA on. ;)) Paljon. ♥

    Ihanaa kolmatta adventtia! :)

    VastaaPoista
  15. Kaunis jouluinen tuokiokuva. Kiitokset tunnelmasta, jonka koin, kuvia katsoessani
    Mukavaa uutta viikkoa sinne
    tuksu

    VastaaPoista
  16. Kaunis ja valoisa olohuone! Nyt tosiaan taitaa olla lunta koko maassa, täällä ainakin jo liikaa. Arki on muuttunut selviytymiseksi kinoksien keskellä :)
    Joulun odotus kaikkine mausteineen on ihanaa.
    Meille tosin tuli sävy joka ei ollut mieluinen, kiitos sanoistasi <3
    Mukavaa alkavaa viikkoa kauniiseen kotiinne !

    VastaaPoista
  17. Minäkin rakastan joulunaikaa ja kauneimpia joululauluja :) Teillä on kyllä aivan ihana olohuone :)

    VastaaPoista
  18. Ihania kuvia ja vau mikä ihana kirstu:-)
    Oikein mukavaa alkavaa viikkoa sinulle Nonnukka<3

    VastaaPoista
  19. Tosi kivannäköistä jo nyt.
    Parastahan se joulussa onkin tämä odotus :)

    VastaaPoista
  20. Teillä on kyllä niin ihanan näköistä, ihan just mun mieleen♥ Kauniita asetelmiakin oot tehnyt olkkariin! Tästä voisi kyllä ottaa inspiraatiota, jos itsekin järkkäilisin tavaroita uuteen uskoon :)
    Lunta löytyy täältäkin ja on tosi kylmä!
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  21. Voi että teillä on kaunista. Jotenkin niin minun makuiset värit ja kaikkea. Meillä taitaa olla muuten sama tapetti ruokailuhuoneessa kuin teillä olkkarissa.:)

    Ainakin täällä Etelä-Karjalassa lunta riittää, lumitöitä on saanut tehdä melkein päivittäin. Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  22. Kaunis ja tunnelmallinen olohuone. Ihanaa Joulun odotusta teille :)

    VastaaPoista
  23. Ihanaa levollista jouluntunnelmaa!

    VastaaPoista