27. syyskuuta 2012

Syys touhuja

Moikka!

Sataa ja tuulee niinkuin syksyyn kuuluu. Kiireetön aamu kerrankin joten me nautitaan tästä! Tämä tunnelma tämmöisenä syysaamuna on jotenkin aikas ihana. Saa rauhassa tehdä touhut sisällä kun tietää ettei tarvitse ulos kiirehtiä. Pyykkikone laulaa, iskä vei koululaisen kouluun, keskimmäinen muruista katselee lastiksia, pienimmäinen höpöttelee vieressä ja treenailee ankarasti kävelyä tuen kanssa. Äiskä juo rauhassa kahvia blogia kirjotellen :) Blogi on ollut huonolla hoidolla nyt mutta eiköhän tässä kun kiireet helpottaa ala myös blogi virkistyä!

Ulkona ollaan kyllä viihdytty myös aina säiden suosiessa. Keskimmäinen istutteli innoissan kukkasipuleita mun kanssa. Hänen piti itse saada valita millaisia kukkia tahtoo keväällä ja värikkäät krookuksen sipulit oli hänen mieleensä! Minä taas ostin tulppaanin sipuleita ja niitä laittelen tuohon kesähuoneen ympärillä oleviin uusiin penkkeihin. Callunoista, sammaleesta, omppusista sekä pihlajanmarjoista olen pieniä istutuksia laitellut.

Viime vuonna jo mietittiin mun blogissa tän ihanan metsästä löytyneen lankaköynnöksen näkösen kasvin nimeä jota nyt en taas muista. Mutta stätä ihanuutta löytyi taas sammaleen seasta jota sitten kiepsuttelin tuon sydämen ympärille.


 Mun 30v kemut lähestyy.. niitä vietellään ens viikolla. Tarvisin nyt teiltä vinkkejä tarjoiluihin? Ihania ohjeita suolasiin tarjottaviin sekä ruokaisiin salaatteihin? Samoin myös boolivinkkejä otetaan vastaan :)

Ihanaa, rentoa ja rauhallista päivää kaikille arjen kiireen keskellä!





20 kommenttia:

  1. Ihania istutuksia! Mää törmäsin tohon samaan köynnökseen kun käytiin metsässä pari viikkoa sitten, en vaan tajunnut sitä kerätä mukaan..
    Mun blogista löytyy ohje aivan ihanaan pastasalaattiin joka on ruokaisa, helppo tehdä edellisenä päivänä valmiiksi, ja maukas.

    http://hilmanonni.blogspot.fi/2011/02/pastasalaatti.html

    Mukavaa sadepäivää teillepäin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitti mä käyn ehottomasti kattoon ohjeen :) Ihanaa päivää teille <3

      Poista
  2. Löysinpä kauniiseen blogiin...Saiskohan täältä inspiksen siivouspäivään...viel istuksin kaffeekuppi kädessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nina, kiva kun päädyit meille ja tervetuloa <3 Ei muutakun siivousinspistä toivottelen :)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Ihania istutuksia olet tehnyt! Tosi kauniita, tuollaisia haluaisin itsekin tehdä. Minusta vaan tuntuu etten enään ehdi tehdä mitään, varsinkaan miettiä sisustusjuttuja tai rentoutua. Päivätyössä riittää kiireitä ja vapaa-aika sujuu POMPdeLUXin merkeissä. Onneksi PdL myyntikausi on vain 10 viikkoa, onko se Blingo ympärivuotinen homma?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kausi kestää joulukuun alkuun ja sitten taukoa aina tammikuun lopulle :) Kyllä tuo alku oli tosi kiireistä ja kun kaikki uutta mutta nyt onneksi ehtii myös muita touhuja :) Voi miten sä ehit ja jaksat työn ohessa? Tsemppiä! Ootko muuten tykännyt?

      Poista
  5. Voi että sulla on kauniita asetelmia! Jahka tästä taudista taas voimaannun,lähdetään mekin lasten kanssa keräämään aarteita luonnosta ja pistetään koristusta terassille.
    Eihän tuo ole sianpuolukkaa? Sekin on jotain tuollaista pitkulaista ja kiemurtelevaa, sen verran tiedän ;)

    VastaaPoista
  6. Voi miten kauniita istutuksia! Ja hei, ettei tuo olis vanamoa? Näyttääkö yhtään samalta kuin tämä http://www.photocombiblog.natans.net/wp-content/uploads/2009/07/vanamo3.jpg ? Meillä on mökillä tuota paljon, ja ainakin näin kuvan välityksellä näyttäis melko samalta. :)

    VastaaPoista
  7. Suolasta purtavaa saa helpolla ruissipseistä tai ruisnapeista ja niihin päälle erilaisia tahnoja tai esim. jäämerensalaattia, lohisalaattia, sienisalaattia, punajuurisalaattia, voileipäpikkelsiä, tai sitten voi myös itse tehdä erilaisia tahnoja/täytteitä. Helppoa ja hyvää :)

    VastaaPoista
  8. Mulla syyskukat odottaa vielä pussissa oven ulkopuolella:) Josko viikonloppuna ehtisi:)

    Laitahan tänne sitten niitä ohjeita, itsekkin olen etsinyt just noita ruokaisia salaatteja.

    VastaaPoista
  9. Osaat tehdä kuvistasi niin ihastuttavan kauniita!
    Ihanaa viikonlopun alkua!

    VastaaPoista
  10. heips, mistä olet ostanut tuon ihanan valkoisen 2 ovisen vitriinin? terv, Piude

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Tämä on ostettu paikallisesta ihanasta sisustusliikkeestä N-Stylestä.

      Poista
  11. Voi miten kauniita syys-istutuksia, ja niin ihastuttavia kuvia <3
    Hmmm...nyt ei tule mitään kivoja ohjeita äkkiseltään mieleen, mutta uskon että mukavat kekkerit saatte kyllä sielä järkkäiltyä! Itselläni olikin aikanaan rauhalliset 30 v-kekkerit, kun olin viimeisilläni raskaana silloin ;)

    Flunssaterkut Pilvenhattaralta!

    VastaaPoista
  12. Niin kuin aina, mielettömän kauniita kuvia. Kodikas tunnelma välittyy tänne asti! :)
    Ihanaa viikonlopun jatkoa! <3

    VastaaPoista
  13. Kiitos ihanat <3 Mukavia syyspäiviä ja puuhia jokaiselle!

    VastaaPoista
  14. Tuo kasvi on vanamo:-)
    Minä olen tehnyt kransseja siitä syksyllä ja ne on pysyneet kohtalaisen kivoina seuraavaan syksyyn saakka. (siis sisällä olen pitänyt)
    Nyt on laiskuus valloillaan ja voi olla etten tänä syksynä niitä tee:-)

    kauniita syyskukkasia ja asetelmia!

    Oikein mukavaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista