26. lokakuuta 2013

Tunnelma kohdillaan


Pari viikkoa sitten kävin ystäväni luona kyläilemässä. Samalla reissulla kävimme taas eräässä ihanassa, tunnelmaa täynnä olevassa paikassa. Täällä tulee käytyä lähes joka kerta kun Raaheen tiemme vie ja aiemminkin olen tästä blogissa jo maininnut. Tällä kertaa nappasin kameran matkaan ja tallensin teitä varten kuvia. Tahdon, että tekin koette kuvien kautta tämän kauneude. Tänne kun menee tuntuu kuin aika pysähtyisi ja kuin olisi keskellä satua. Kun puotiin astuu tuntuu aina olevan hyvin tervetullut. Pihapiiri jo toivottaa asiakkaat tervetulleiksi ja lasikuisti josta puotiin astutaan suorastaan huokuttelee peremmälle.


Kyseinen paikka josta kerroin on Lahja- ja sisustus Victoriina joka sijaitsee Raahessa. Puoti on pullollaan suloisia ihanuuksia. Aitoja vanhoja huonekaluja sekä muita aarteita löytyy täältä myös. Kaikki on asetettu hyvin sievästi esille ja mukavia ideoitakin täältä lähtee aina matkaan mukaan. Ihana vanhan ajan tunnelma. Ja ripaus Joulun tunnelmaa löytyi myös puodista.. Jos asut lähistöllä kannattaa täällä ehdottomasti piipahtaa.

Eikö näytä kauniilta? Ja ideoita ja inspiraatiota tuolta putiikista saa myös itselleen. Toivottavasti sinäkin sait kuvista inspiraatiota ja ehkä ideoita? Minä ajattelin hyödyntää ainakin tuota hauskaa pottaideaa jossa on tunnelmavalot :) 



Varsinaista verkkokauppaa Victoriinalla ei ole mutta kaikki heidän kotisivuilla/fb:ssä kuvissa näkyvät tuotteet ovat tilattavissa sillä Anne niitä tarpeen mukaan postittelee. Joten sähköpostia voi hänelle laittaa jos tahdot jonkin tuotteen itsellesi. Victoriinalla löytyy myös facebook sivut joihin Anne päivittää myös tuotteita ja hyviä tarjouksia! Joten kannattaa käydä tykkäilemässä sivuista sillä siellä tulee marraskuun alussa kiva arvonta!

Täällä saisi vietettyä tovin jos toisenkin. Ostosten lomassa puodin pitäjä tarjoaa myös teetä kotoisasti kauniin pöydän äärellä. Täältä ei yleensä pääse lähtemään tyhjin käsin ;) Tälläkin kertaa ostin Mailegin kokoelmaan tuli hieman lisäystä, pienen kehdon ja asukkaan. Soma on kuin mikä!

Huokailen vieläkin kuvia katsellessa. Minulla on myös unelma.. Juurikin iso vanha talo jonka pihapiirissä olisi vanhoja rakennuksia! Sinne saisi miekkonen oman verstaan ja mä tahtoisin oman puodin <3 Haaveitahan pitää olla!


Näihin tunnelmiin toivottelen mukavaa päivää!

30 kommenttia:

  1. On kyllä tosi ihanan näköinen paikka! Tunnelma on todella kohdillaan :)

    VastaaPoista
  2. Onpa tunnelmallinen paikka. Enkä ole koskaan käynyt, täytyypä laittaa muistiin. Tunnelmallista syksyviikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on todella tunnelmallinen paikka ai että! Kannattaa huristella joku kerta käymään :) Samoin sinne suunnalle mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Todella ihana puoti!!!Ja paljon ideoita ja kuten sanoit tunnelma kohdallaan!
    T.Asta

    VastaaPoista
  4. Mä olen myyty :) voisinko muuttaa tuonne asumaan? Aivan ihana fiilis tuossa paikassa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano :) Mä voisin kans muuttaa ja viivana ;)

      Poista
  5. Oi, mikä paikka! <3
    Ps. meillä taitaa olla tuo vähän samanlainen haave ;)

    VastaaPoista
  6. Voi jestas miten ihana paikka <3

    VastaaPoista
  7. Onpas ihanan näköinen paikka :)

    VastaaPoista
  8. Voi, kuinka kaunista ja satumaista!!! ♥

    VastaaPoista
  9. Hauska törmätä täällä tuttuun puotiin. :) Victoriina on lähellä mun lapsuudenkotia, joten silloin tällöin tullee piipahdettua. Niin ihana paikka ja enpä muista määkään koskaan lähteneeni tyhjin käsin pois. :)

    VastaaPoista
  10. This is a real fairy tale,beautiful!
    Nely

    VastaaPoista
  11. Todellakin on tunnelmat kohillaan! Niin ihanalta paikalta näyttää...

    VastaaPoista
  12. Minä asun Victorinan lähes naapurissa ja voin suositella paikkaa lämmöllä. AINA jotakin kivaa lähtee matkaani tavaraan sekä inspiraationa mielessä♡

    VastaaPoista
  13. Minä asun Victorinan lähes naapurissa ja voin suositella paikkaa lämmöllä. AINA jotakin kivaa lähtee matkaani tavaraan sekä inspiraationa mielessä♡

    VastaaPoista
  14. Tuo Victorina on kyllä tosi ihana paikka. Mä kävin siellä viime syksynä Raahessa asuvan ystäväni kanssa. Aivan hurmaava ja lämminhenkinen paikka! Ja tosissaan hieno idea se teehetki.. ihan kuin pieni loma jossain kaukaisessa paikassa.. :)

    Blogiisi eksyin nyt ekaa kertaa.. näyttää tosi kivalta.. taidanpa liittyä lukijaksi! :)

    VastaaPoista
  15. Olipas mukavia ja läminhenkisiä kommentteja:) Kauniit kiitokset ja tervetuloa shoppailuun ja istahtamaan teekupposen ääreen:) Victoriina

    VastaaPoista