12. helmikuuta 2014

Elämä on valoa ja varjoja.. Ja uusi ihanuus kotiin.


Moikka!

Täällä on pari viimeistä kuukautta nähty elämän kirjoa sieltä
kurjimmasta päästä. Minun ihana mummi on mennyt lyhyessä
ajassa todella surkeaan kuntoon. Parin kuukauden aikana kotona
asuva mummu on mennyt laitoskuntoon. Niin kurja katsoa
vierestä kun toinen ei ole omaitsensä vaan on pelokas, turvaton ja sekava. 
Elämänhalu kadoksissa ja pelko kuolemasta on kova. 
Kaikista kurjinta on se vaikka kuinka mummia pitää kädestä kiinni ja 
kertoo, ettei ole mitään hätää niillä sanoilla ei ole merkitystä. 

Alkavasta dementiasta on ollut viitteitä mutta se, että tämmöinen muutos
mummun käytöksessä ja voinnissa ihan lyhyessä ajassa on käsittämätön.
Keskivaikea dementia joka etenee nyt nopeaa on ollut diagnoosina.
Mummi on ollut aina iso osa meidän kaikkien arkea. Paljon on vietetty
aikaa yhdessä. Mummi on iloinnut pienistä lastenlastenlapsista 
nauttinut kun on saanut viettää aikaa meidän kanssa. Se on tuonut
hänelle aina suurta iloa! Nyt enään ei edes lapset tuo hänelle iloa
kun ei pysty keskittymään levottonuuden vuoksi. Iltaisin mummu
kertoo painavansa tyynyn kasvojen päälle ja itkee siellä
hiljaa. Tuntuu niin pahalta!


Olen aina ihastellut mummun keittiön seinällä olevaa lautashyllyä ja 
mummu on sen aikoinaan minulle luvannut. Nyt oli sen aika. Tänään käytiin 
tyhjäämässä mummun asuntoa kun yksin asuminen ei enään tule
olemaan mahdollista. Keittiöön tämä ei meille mahdu mutta paikkoja tälle 
ihanuudelle löytyisi useampiakin. Aika kivasti sopisi tuohon eteisen seinälle 
pöydän ylle vai mitä?
Pöydän alla oleva rottinkikori tuli myös mummin luota. Kirjain hyllyllä
on kirppislöytö viime viikolta. 


Helpottipa kun sai vuodattaa. Kiitos jos jaksoit kuunnella.
Vaikka tämä kaikki on luonnollinen osa elämää tuntuu se niin pahalta
ja raskaalta. Katsoa toista kun on paha olla. Toivotaan sydämmemme
pohjasta, että mummun olo helpottuu kun lääkkeet saataisiin kohdilleen.
Pelko ja turvattomuus kun on tunteista kauheimmat!

Nyt pyyhin kyyneleet silmäkulmista. Illalla pikku E menee mummulle
yökylään ja me muut mennään katsomaan Risto Räpääjää.

Pidetään toisistamme huolta ja iloitaan joka päivästä koskaan
kun ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan




"Elämä on varjoa ja valoa Joskus se kyyneliin tiristää Silloin kun itkun 
kaulukset Kurkkua kiristää Elämä on sekoitus onnea Ja surullisia vaiheita 
Meil on täydellinen elämä Täynnä laulun aiheita Meil on täydellinen elämä"

Surumielisestä postauksesta huolimatta toivotan teille
mukavaa päivää!

47 kommenttia:

  1. Helpottaa oloa kummasti, kun saa jakaa huonoa oloaan, ajatuksiaan. Dementiaa olen nähnyt paljon hoitotöissä ollessa. Onhan se pelottavaa, kun läheinen ihminen muuttuu äkisti. Toivotaan, että lääketasapaino pian löytyy. Halaukset teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, se auttaa niin kovasti! Kiitos haleista, ne auttoivat <3

      Poista
  2. Olen elänyt samoja tuntemuksia isäni ja anoppini sairastuttua dementiaan. Isäni oli ensin tosi masennuksissa kun ei enää voinut asua kotona, mutta jonkin aikaa laitoksessa asuttuaan sanoi, ettei aavistanut kuinka hyvä siellä on asua. Ja helpotus oli meille omaisille kun tiesi että isä sai tarvitessaan apua heti.Hän oli hoitajien mukaan koko laitoksen ilopilleri. Toivon että tilanne paranee myös oman mummusi kohdalla. Jaksamista teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon myös niin kovasti, että kun mummu saa vakituisen asumispaikan ja sellaisen josta hänelle tehdään koti alkaisi viihtymään siellä. Nauttisi juuri kun saa seuraa muista ja hoitajat aina lähellä. Kiitos kovasti <3

      Poista
  3. Voi että, elämä on aina yhtä koettelemusta. Paljon jaksamisia sinne ja tsemppiä kaikille <3 niin kauniisti kirjoitit että kyllä kyyneleet tulivat silmiin :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu väliin tulee väistämättä näitä ikäviäkin asioita. Kiitos kovasti <3 Halit!

      Poista
  4. Halaus, juuri nyt elän aikaa, kun tätini muisti huononeen nopeasti. Hän soittaa useita kertoja päivässä, ei tiedä kenelle soittaa ja samoja asioita koko ajan. Vielä kun hän asuu kaukana , Etelä-Suomessa, on niin tuskallista kuunnella, kun ei tiedä tilannetta. On vain meidän aikamme sukupolvien kiidossa olla nyt vahva -

    - Helmiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kuullostaa tutulta..Halaus sinulle <3 Mummu myös soitteli yökausia äidilleni ja hänen siskolleen kun ei saanut nukuttua..Muuten muistaa kyllä vielä hyvin meidät kaikki toivottavasti pitkään. Voimia kovasti Helmiina!

      Poista
  5. Voi että miten voinkaan hyvin samaistua tunteisiisi <3
    Minun mumman vointia koko viime syksyn seuranneena,kun hän suorilta jaloilta ja suht terveenä ihmisenä, 5kk:ssa meni tosi huonoon kuntoon ja sitten joulun alla pääsi taivaan Kotiin <3 muuttamaan.

    Surua ja kaipuuta :´( ! Sitähän se on ja vaikka miten on luonnollista ja korkeaan ikään kuuluvaa niin ei sitä millään haluaisi rakkaistaan päästää irti <3

    Voimia sinne ja jaksamista ja toivotaan,että lääkityksen myötä mummusi vointi kohentuu!

    Niin ja muksaa leffailtaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kikke <3 On se ihmeellistä miten elämä voi hetkessä muuttua. Sinulle voimia surutyöhön <3
      Leffa oli kyllä hyvä :) Iloinen ja hupainen!

      Poista
  6. Onpas ihana hylly! ♡

    Halauksia myös raskaaseen tilanteeseen ♡

    VastaaPoista
  7. Voih, kyynelet nousi silmiin täällläkin. On varmasti niin rankkaa katsoa vierestä :(. Oikein paljon voimia sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Haluan uskoa ja toivoa, että mummin olo kohenee :)

      Poista
  8. Olitpa kirjoittanut kauniisti mummustasi. Minulla on monenlaista kokemusta dementiasta- niin edesmenneen omaiseni kuin oman työnikin puolesta vanhusten parissa. Kun ihmisen muisti alkaa heiketä, hän tuntee olonsa turvattomaksi ja pelokkaaksi, tutut asiat alkavat tuntua vierailta ja joskus niitä on muiden vaikea käsittää, koska sairaus ei näy päällepäin.
    Hienoa, että olette kuitenkin saaneet hänelle hoitopaikan, mikä on todella vaikeaa nykyään -kestää pitkän aikaa. Tarinasi ei kertonut tai luin huonosti, että onko hän nyt sairaalassa odottamassa paikkaa vai pääsikö ihan hoitokotiin. Mutta, kaikkein tärkeintä on nyt vain antaa hänelle aikaa ja keksiä uusia asioita, jotka helpottavat hänen elämäänsä. Voimia teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne <3 Itse olen myös hoitotyöläinen ja kuinka onkaan uusi tilanne nyt kun läheinen sairastuu. Tämä tosin menee vahvasti meillä suvussa, mummu on neljäs hänen sisarusparvestaan joka sairastui tähän..
      Mummua on pompoteltu paikasta toiseen joka on niin huono muistisairaalle kun muutenkin on pelokas. On ollut tk vuodeosastolla, väliaikaisessa hoitokodissa ja nyt sairaalassa kun oli tuolla hoitokodissa päässyt kuivumaan..oli lähellä vakava tilanne kun sydänfilmiin oli tullut muutoksia. Onni, että oli muistilääkärille aika varattuna jossa todettu verenpaineiden olleen 70/50!!! Ja kuivunut mummu! Mummu kun tuntee erilaisia vaivoja häntä ei ollut hoitokodissa otettu vakavasti kun oli valittanut huimausta ja väsymystä..ja tämmönen tilanne sitten oli. Aika järkkyä..

      Poista
    2. Niin ja nyt sitten siirtyy tk vuodeosastolle ja hänelle yritetään saada paikka jostakin..paikat ovat vain kiven alla myös täällä meilläpäin!

      Poista
    3. Meillä on täällä ihan sama juttu, pompotellaan ja joutuvat odottamaan jo toista vuotta. Moni ehtii nukkua pois, ennenkuin pääsee palvelukotiin. Tuosta kuivumisesta, olen usein miettinyt esim. vuodeosastolla työskennellessäni, miten vähän vanhukset oikeasti juovat. Juomista pitäisi koko ajan tuputtaa ja tarjota, määrät ovat monella todella vähäisiä. Voimia päiviinne!

      Poista
  9. Se on tämä elämänkaari arvaamaton ja heittelee meitä laidasta laitaan. Ihanat aarteet saitkin mummolta kotiisi <3

    Toivottavasti värikäs ja iloinen leffa piristää mieltä...halaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anskuli<3 Eikö ollut ihana tuo hylly <3
      Leffa piristi kyllä mieltä ja illalla saadut kivat kuulumiset mummin luota :)

      Poista
  10. Voimia niin teille läheisille kuin mummullesikin <3 Uusi tilanne ja paikka on dementikolle aina vaikea. Onhan tuollainen muutos vaikeaa meille muillekin, jotka muistamme ja ymmärrämme muutoksen syyt.
    Iso halaus!

    VastaaPoista
  11. Olipas kyllä koskettavaa luettavaa!!! On vaikea seurata omaisten sairastumista ja vielä vaikeampaa persoonan muutumista. Mummuasi pelottaa myös varmasti. Kauniisti kyllä kirjoitit asiasta <3

    Voimia teille kaikille ja iiiiso halaus!

    Tuosta hyllystä, se on todella kaunis ja ihan teidän kotiin täydellinen. Sopii minusta tosi hyvin tuohon seinälle. Tosi kauniita muutkin mitä olet kirppiseltä löytänyt. Tuolla hyllyllä pitää olla hieno paikka, koska se on kuitenkin varmasti tosi arvokas sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan niin kurja katsoa kuinka mummi on väliin kuin toinen ihminen. Ei tunnistaisi samaksi. Toivotaan todella, että mummi saisi lääkkeistä apua ja mielialat tasapainottuisi.
      Kiitos Laura kauniista sanoistasi <3 Eikö ole ihana! Ja arvokas <3

      Poista
  12. Voimahaleja sinne, on varmasti todella raskasta aikaa teillä... :-( Toivotaan parempaa vointia mummille! <3
    Ja mummin kalusteet sopivat täydellisesti teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna, halit lämmittävät mieltä <3
      Toivotaan kaikki yhdessä jospa se auttaisi <3 Kiitos! Tykkäsin itse myös kovasti tuosta!

      Poista
  13. Voimia teille kaikille omaisille ja enkeleitä mummille <3
    Seuraava kysymys on varmaan turha, kun mummi on sairaalassa, mutta onhan häneltä säännöllisesti katsottu virtsan puhtaus?
    Tulehdus tekee terveenkin vanhuksen usein sekavaksi. Ymmärsin kyllä, että on dementiaa, mutta tuli vain oman mummini kokemuksesta mieleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama ajatus kävi mulla mielessä! Meijän mumman juurikin tuo vaiva sai välillä tosi sekaisin :/

      Poista
    2. Muistelin myös, että pissatulehdus saattaa tehdä vanhuksen sekavaksi.. oletin, että se olisi katsottu en tiedä onko aiemmin mutta nyt pari pv sitten oli katsottu sairaalassa ja pissatulehdus sieltä löytyi. Luulisi, että se on aiemminkin katsottu mutta en tiedä.. nyt on ab-kuuri päällä toivotaan, että auttaisi osaltaan sekavuuden vähenemiseen.

      Poista
  14. Ite meidän hoitokodissa työskentelevänä monesti oon mun muruja (vanhuksia) kahtellu ja ajatellu miksi ihmisen vanheneminen pitää olla niin julmaa, juurikin dementia ja muitten sairauksien takia, kyllä jokainen saisi lähteä mielummin suorilta jaloilta kun aika koittaa.
    Mutta voimia tietysti aina toivotaab läheisille ja toivottavasti teidänki mummilla on hyvä ja turvallinen paikka olla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen ihan samaa miettinyt aikoinaan kun vanhustyössä tein jonkinaikaa töitä.
      Toivotaan, että turvallinen ja hyvä paikka mummille löytyy ja saatais tehdä hänelle ihana, uusi ja kotoisa koti <3

      Poista
  15. Kurjaa kuulla, mutta toivotaan parasta <3
    Meillä papan hautajaiset perjantaina ja mamma on ihan dementtinen..Niin kovin ikäviä nämä ovat, vaikka elämään kuuluvatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On nämä kurjia! Kiitos, toivotaan <3 Sinulla ollut kyllä myös surua kovasti :( VOimia surutyöntekoon <3

      Poista
  16. I wish you a lot of streght,a very poignant post!
    Hugs
    Nely

    VastaaPoista
  17. Jonna, kirjiotit todella kauniisti!♥
    En voi muuta kuin toivottaa voimia niin sinulle kuin muillekin läheisillesi ja mummillesi!
    Rukoillaan mummille helpotusta pelkoihin, meitä kyllä kuullaan....

    Lämmin halaus,
    Marikki

    Ps. Tuo hylly on tosi kaunis ja tunnearvo varmasti mittaamaton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marikki <3 Joka ilta ristin käteni ja pyydän mummille voimia <3
      Hyllä on kyllä niin kaunis ja tunnearvoa täynnä <3

      Poista
  18. Toivotaan todellakin, että mummillesi saadaan hyvät lääkkeet, jotka alkaisivat vaikuttaa positiivisella tavalla, ei ole helppoa omaisillakaan katsoa, kun joku rakkaista kärsii ja voi pahoin...
    Haleja sinulle ja voimia.
    Tuo hylly on aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3 Toivotaan, että pian löytyisi oikea lääketasapaino!
      Kiitos, mä pidän siitä itsekkin tosi paljon!

      Poista
  19. Kirjoitit kauniisti <3 Voimahaleja sinne teille kaikille!

    Ihana tuo hylly. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Halit tulivat perille <3
      Kiitos, se on kyllä ihana :)

      Poista
  20. Ihana kuulla ihmisistä, jotka vielä oikeasti ja aidosti välittävät meidän vanhuksistamme. Kuulee aina vaan niitä surullisia tarinoita kuinka vanhat ihmiset jäävät/jätetään yksin. He ovat aikansa palvelleet ja kursailemattoman kiitoksen aika olisi juuri silloin kun omat voimat eivät enää siihen riitä. Toivon mummillesi ja perheellesi kaikkea hyvää. <3 T. Teija Haaveita ja Heinäseipäitä -blogista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan hirveä on minusta ollut myös seurata kuinka vanhukset jäävät yksin laitokseen..sitä ei kyllä itse pystyisi tekemään. Kiitos <3

      Poista
  21. Voi harmi mummoasi :( Oman mummoni vie myös dementia, mutta hitaasti. Ehti asua laitoksessa peräti 5 vuotta tuntematta enää ketään. Toinen mummo sai lähteä toivomallaan tavalla, kesäpaikalla saappaat jalassa. Sellaista loppua sitä toivoo itsellekin.

    Mutta kiitos blogivierailusta, jään tänne heti lukijaksi.

    VastaaPoista
  22. Voih, tuli mieleen oma mummoni, joka sairasti samaa tautia:( Hän ei enää edes tunnistanut meitä ja laitoksessa piti meidän kuvia yöpöydällään, vaikka ei edes tuntenut ketään kun häntä käytiin katsomassa. Suru oli suuri<3
    Elämä ottaa ja antaa, mutta tuo on harmittavan raadollinen sairaus:/ Voimia perheelle!

    VastaaPoista
  23. Luin postaustasi tippa silmässä. Omalle äidille on juuri viime viikkoina käynyt noin, Alzheimer-tauti aiheutti kaksi viikkoa sitten aivoverenvuodon ja nyt hän makaa liikumattomana sairaalassa. Kauheinta on etten ole häntä päässyt vielä Poriin katsomaan lomamatkani ja heti sen jälkeen iskeneen influensan vuoksi - kamalan paivava sydän ja vaikea hengittää.
    Kiitos tästä postauksesta. Hienoa, kun mummosi kauniit esineet jatkavat elämäänsä kodissasi!

    VastaaPoista
  24. I think that is among the ѕuch a llot vital іnformation for me.
    And i am glɑd stuying your article. But should commentarү оn some basic issuеs,
    The website taste is wonderful, the articles is tduly excellent : D.
    Just right pгocess, ϲheers

    my wеb-sіte :: promotional marketing

    VastaaPoista