13. kesäkuuta 2015

Kesän riemuja

Vaikka ilmat eivät ole kovin kesäiset olleet niin syytä kuitenkin
nauttia kesästä ja sen tuomista iloista. Kesään kun kuuluu juhlia ja
pieniä reissuja läpi kesän. Säällä kuin säällä ;)

Eilen saatiin viettää miehen työpaikan kesäjuhlia tosi mageessa paikassa
 Jukkolanmäen navetanvintillä. Tämä upeus sijaitsee kotikonnuilla Lohtajalla. 
Navetanvinttiin on rakennettu loistava juhlapaikka ajanhenkeä kunnioittaen.
Täällä toimii myös kesäisin kahvila joka sunnuntai ja uskon, että pöydät
notkuvat herkkuja. Sinne siis täytyy suunnata kesän aikana kaffille.
Eikö ole upeat puitteet? Harmi kun kamera jäi kotiin.



 Palataanpa vielä viime viikonloppuun ja Jyväskylän reissuun. Esikoisella
oli siellä jalkapalloturnaus ja oltiin suunniteltu, että tehdään samalla
pieni kesäreissu koko perheen voimin. No muuttujia tulee usein
matkaan ja tällä kertaa vesirokko. Neiti ei päässyt siis reissuun mukaan
ja mummu tuli häntä hoitaan meille. Pojat kun niin odottivat myös
äitiä matkaan kuten oli sovittu. Ja oikein mukava viikonloppu olikin
jalkkiskentän reunalla. Niin tiivis oli aikataulu joten mitään muuta
reissulla ei ehditykkään tehdä. Se olikin harmi sillä Jyväskylä on niin
kiva kesäkaupunki mutta tuolloin säätkään eivät kyllä suosineet.


Sokos Hotel Alexandra tahtoi tarjota meille yöpymisen hotellissaan.
Iloinen ja ystävällinen henkilökunta ottivat meidät vastaan ja tälläkin
kertaa kuten myös aiemmin Sokos Hotelleissa yöpyöessämme koimme
itsemme oikein tervetulleiksi hotelliin. S-ryhmän hotellit ovat aina 
suosikkejamme sillä ovat siistejä, viihtyisiä ja henkilökunta ystävällistä.
Alexandra olikin tuttu hotelli jossa olemme aiemminkin yöpyneet.  




Päivän oltua kentän reunalla kannustusjoukokoissa uni maittoi hyvin
Vaahtokylvyt nautittiin huoneen kylpyammeessa. Huoneesta löytyi
kivana yllärina Dermosilin pakkaus kylpytuotteita joita poitsu testaili.
Reissussa olikin nyt mukava antaa aikaa keskimmäiselle pojulle sillä
sesikoinen kulki ja yöpyi joukkueen kanssa. Illallistimme hotellin
alakerrassa olevassa Fransmannissa. Maukasta ruokaa ja tunnelma
ruokapaikassa oli upea! Aamiainen syötiin ripeästi sillä ensimmäinen
peli oli jo aamulla 9 aikaan. Olisihan se ollut kiva tuossa vaiheessa jäädä
vielä köllöttelemään pehkuihin




Lomaan ei olekkaan enään pitkää aikaa joten uusia reissuja
täällä suunnitellaan. Olisko antaa vinkkejä kivoista lomakohteista
Suomessa? Viime vuonna reissailtiin Itä-Suomea ja jotenkin taas
mieli tekisi sinne. Mutta ehkäpä kuitenkin jotain muuta tälle kesälle :)


* Yhteistyössä Sokos Hotel Alexandra

4 kommenttia:

  1. Ihanat puitteet tuolla navetanvintillä, tosi upean näköinen paikka! Ja Alexandra on myös tosi kiva hotelli, mekin siellä yövyttiin jokin aika sitten ja tykättiin paljon.
    Tulkaas tänne Tampereen suunnalle lomailemaan, täällähän olis vaikka ja mitä :) Särkänniemeen ja Koiramäkeen, ja Tornihotelliin tai Ilvekseen majoitus ;) Olis kiva treffata <3 Ja Ikaalinenkin on niin lähellä, että samaan reissuun voisi yhdistää Ikaalisen kylpylän ja Ti-Ti nalletalossa käynnin. Tämmösiä vinkkejä nyt tuli mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Mira <3 Siellä olisi tosiaan vaikka mitä <3 Titi- nallea neiti odottaisi niin pääsevänsä katsomaan. Olen yrittänyt ehdottaa, että perheen miespuoliset voisivat mennä polskimaan sillä välin kylpylään :) Kiitti vinkeistä ja olisi tosiaan mukava tavata <3

      Poista
    2. Niin ja tosiaan tuo navetanvintti kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa jos kesällä olette täälläpäin <3 Ja Alexandra on tosiaan mukava ja viihtyisä hotelli!

      Poista
  2. Todella upean näköinen tuo navettavintti! Pitää kurkata josko heiltä löytyis nettisivut! :)

    VastaaPoista