23. lokakuuta 2015

Frozen synttärit


Viime viikonloppuna juhlittiin 4-vuotisia Frozen teemalla. Pieniä
koristuksia näperreltiin yhdessä ja tosiaan ei se paljoa vaadi vaivaa, että saa
kivaa ilmettä juhliin. Valmisteluihin tosiaan ei paljoa jäänyt aikaa.
Pinterestistä hain ideoita Frozen party haulla ja sieltää löytyikin kivoja
ideoita. Noi Frozen etiketit löytyi tosiaan sen kautta. Let it go viiri roikkui
ikkunalla ja sen löysin googlailemalla myöskin samalla hakusanalla.
E on tosi kova Frozen fani, niinkuin taitaa olla myös moni muukin pikkuneiti.






Neidin mielestä tokikaan kaikki koristeet eivät voineet olla sinisiä joten
joukkoon on ripoteltu myös vaaleanpunaista joka on ihan lemppariväri.
Pullossa olevan mehun sekaan laitoin sinistä elintarvikeväriä. Marengit
yritin myös samaisella värillä värjätä mutta tuli kyllä enemmän mintun
väriset kuin siniset :) Tein tomusokerista ja vedestä jämäkän kuorrutteen
ja sitä laitoin vaahtokarkin pintaan johon laitettiin sitten aiheeseen
sopivat koristeet. Noita strösseleitä onkin tosi kivoja nykyään! 







Lapset oli innoissaan kun saivat rakennella juhlissa lumiukkoja :) Tein
sellofaanista pussukoita ja sinne keräsin Olafin tekoon tarvittavat jutut.
Vaahtokarkeista pallot, Snöre lakusta napit sekä silmät. Suolatikuista tuli
hyvät kädet ja oransseista amerikan pastilleista leikkasin sopivat nenät.

Vähän tuli otettu kuvia kemuista mutta tässäpäs joitain.

Mukavaa viikonloppua!

13 kommenttia:

  1. Mehu pulloineen ja vaahtistikut ovat mun Esikoisen mielestä aivan ihanat. :)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania juttuja Frozen synttäreillä! Nämä kuvat täytyy myös näyttää meidän perheen Frozen-fanille. :)

    Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  3. Apua, en uskalla avata tätä postausta tyttöjen hereillä ollessa :D
    Ihanaa <3

    VastaaPoista
  4. Miten kivoja ideoita! Oma 3v tyttö on toooodella kova Frozen-fani ja 4-v synttäreille neito onkin jo tilannut Elsa-kakun :D

    VastaaPoista
  5. Waude mitkä kemut ja koristeet 😊 Ihanaa viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
  6. Oi miten ihanat juhlat oot loihtinut! <3 mulle vielä ihan vieras koko frozen mut monen kamun tytöt sitä fanittaa :)

    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  7. Voi kun ihanan näköiset juhlat. Mahtavia koristeluideoita.

    VastaaPoista
  8. Huikeat juhlat tosiaan! -Ride-

    VastaaPoista
  9. Nautin kyllä synttäreiden laitteluista ja askarteluista. Pienillä jutuilla saa kivaa ilmettä <3 Kiitos kaikille kommenteistanne!

    VastaaPoista
  10. Voi ihana mikä juhlateema ja kauniit koristelut<3

    VastaaPoista
  11. Voi ihana mikä juhlateema ja kauniit koristelut<3

    VastaaPoista