26. tammikuuta 2016

Tilkkupeite


Viikonloppuna sairastupaa pidellessä oli hyvää aikaa puhallella pölyt
saumurista ja kaivaa esiin puolitekeleeksi jäänyt tilkkupeite esiin. Viime 
keväänä sain Iinu-Puodista vietävän suloisia kankaita. Silloin oli
jo tarkoitus peittoa alkaa tekemään mutta en kuitenkaan saanut aikaiseksi.
Pieniä ompeluksia tuolloin jo kankaista tein kuten neulatyynyn.
Nyt peite on valmis ja värit aika ihanat. Kevättä odotellessa :) Ennen
joulua löysin joulusukasta hauskan "My desing" leimasimen. Tonttu oli
näköjään tiennyt, että talon emäntä voisi tuollaisesta tykätä.






Peiton innoittajana kävin kurkkimassa Iinu-Puodin sivuilla ja sinne onkin
tulossa aivan ihastuttavia, raikkaita Tildan kevät kankaita. Jotakin
kivaa ommeltavaa täytyy kyllä miettiä.. nyt kun on taas alkuun päässyt :)






Eilen kävin töissä iskän tehdessä töitä kotoa jotta sai neiti vielä lepäillä
taudin jälkeen. Näytti jo parin päivää siltä, että kuume pysyi poissa kunnes
se onneton taas eilen illalla nousi. Toivoisi pian taudin hellittävän.
Meinaa mökkihöperyys iskeä kertakaikkiaan! Vaikka tärkeintä tietysti on
nyt lepo, että neiti tulisi kuntoon.

 
Mukavaa tiistaita!


20 kommenttia:

  1. Kaunis tilkkupeitto, niin herkät kukkakuviot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3 Kankaat on kyllä romanttiset ja herkät

      Poista
  2. Onpas ihanan herkulliset kankaat! :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana peitto! <3 Tilkku-ompelu vaatii tietynlaista tarkkuutta ja tahdonvoimaa, arvostan!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla nämä peitot ei oo niin justiinsa :D Leikkaaminen on kaikista ärsyttävin vaihe ja vaatii tarkkuuttaa, että jotenkuten menee tilkut kohdikkain :) Kiitti Marika <3

      Poista
  4. Oi miten kaunis! Ja tutun näköisiä kankaita☺

    VastaaPoista
  5. Suloinen peitto ja suloiset kankaat. Kerrassaan ihana. Tekee mieli itsekin tehdä tuollainen. (myrskyluodolle.blogspot.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija <3 Ei muutakuin kankaita tilaukseen ja ompeluhommiin :)

      Poista
  6. Ne kevään uutuudet oli niin kauniin raikkaita <3

    VastaaPoista
  7. Voi miten kaunis <3 onko nuo siis tilda-kankaita? mistä olet niitä tilannut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ kankaat ovat tilattu Iinu puodista, linkki löytyy postauksesta.

      Poista
  8. Todella kaunis päiväpeitto♡ katsoin ensin sen olevan greengaten mallistoa :D Kaunis♡

    VastaaPoista
  9. Suloinen ja ihanan romanttinen peitto! Tulee oikein keväinen fiilis :) Tervetuloa piipahtamaan uudessa blogissani, joka kertoo pian valmistuvasta uudesta kodistamme!

    VastaaPoista