3. heinäkuuta 2016

Kauniit pionit


Pionien aika on parhaimmillaan. Huomaan käveleväni useamman kerran
päivässä ihastelemaan puutarhassa kukkivia kuningattaria.
Valkoisia ja roosan värisiä. Vielä pari pionia odottelee nuppujensa
avaamista. Nuppuja oli tänä kesänä niin paljon, että niistä raaski
jo leikata maljakkoonkin. Ovat ne komeita!






Täällä pakkaillaan esikoisen kamppeita tulevaa salibandyleiriä varten.
Huomenna viedään poitsu ja torstaina haetaan. Ensimmäinen leiri niin, että
on useamman yön pois kotoa. Jännää kaikille osapuolille! Me tehdään
samalla pikkureissuja pienempien kanssa. Tuurin kyläkauppaa ym.
olisi luvassa. Ollaan nyt koko perhe lomalla, ihanaa!

Illan jatkoja!


4 kommenttia:

  1. Pionit on todella kauniita. Meidän pihalla on vielä kaikki nupussa, voi olla että jo huomenna aukeavat. Jään odottelemaan...
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännittävää seurattavaa, toivottavasti avaavat pian nuppunsa <3

      Poista
  2. Oi että pionit ovat niin hurmaavia <3 Mukavaa reissua koko perheelle!

    VastaaPoista
  3. Pionit on todella kauniita ja laitan niitä sisälle maljakkoon. Tänäkin vuonna näyttää tulevan sen verran paljon, että raaskii. Minun lempparivärini on vaaleanpunainen, mutta meidän pihaan on edellinen asukas istuttanut tumman pinkkejä... laitan joukkoon jotain valkoista... : )
    Ihania kuvia päivityksessäsi!!

    VastaaPoista