23. lokakuuta 2016

Helppo sammalkranssi


Loman aikana on jäänyt mukavasti askarteluun. On tehty herkkuleivonnaisia 
askartelumassasta lasten kanssa ja pari kertaa olen myös ehtinyt livahtaa 
kesähuoneeseen tekemään kransseja. Perjantai-iltana illan hämärtyessä sytyttelin 
kynttilät ja tunnelmavalot kesähuoneeseen ja siellä syksyn hämyssä syntyivät 
ensimmäiset sammalkranssit. Materiaalia jäi vielä yhteen kranssiin ja niinpä päätin
laittaa teillekin vähän ohjetta ja kuvia kranssin teon vaiheista. Aikaa tämän teossa 
meni n. 5 minuuttia.



 Helppo sammalkranssi

Tarvitset
* Sanomalehtiä
* Sammalta
* Sidontalankaa
* Pihdit
* Sivuleikkurit
* Koristeita 

Kastele sanomalehdet märiksi, tällöin saat pyöräytettyä kranssipohjan. Sanomalehtien
määrä riippuu siitä, minkä kokoisen kranssin tahdot tehdä. Omassa kranssissani lehtien
muodostaman kranssipohjan halkaisija on n. 15cm. Kieputa sanomalehtinippua
kierteelle ja laita lehtien päät hieman toistensa päälle. Sido hyvin rautalangalla, jotta
kranssipohja ei pääse aukeamaan.


Sammal kannattaa kerätä isoina laattoina, jolloin kranssin syntyy nopeasti ja
se on helppoo sitoa kranssipohjan ympärille. Itse myös kostutin hieman sammalta,
jolloin sammalen saa nätisti muotoiltua ja sitä on helpompi käsitellä. 
Lähtötilanne on siis tämä.




 Sammalta lähdetään laittamaan kranssipohjan päälle rautalangalla sitoen.
Tällä tavalla jatketaan kranssin loppuun saakka. Loppuun päästyä tehdään 
ripustuslenkki. Rautalanka kannattaa vetää melko kireästi, niin sammalet pysyvät 
paikallaan vaikka tuuli vähän riepottelisi ja tietty myös sanomalehdistä tehty
 kranssipohja pystyy kasassa. 




Lopuksi kranssin voi koristella mielensä mukaan. Itse laitoin kangasnauhasta 
tehdyn rusetin sekä pari koristeomenaa. Omenat ovat kiinni kranssissa hammastikuilla,
2 tikkua per omana pitävät omput hyvin paikoillaan. Tästä tulikin aika jouluinen.






Askartelun iloa ja mukavaa sunnuntaita!
 



7 kommenttia:

  1. Hieno tuli ja aika helppo tehdä.
    Minulla on toisenlaista sammalta, voisin kokeilla siitä.

    VastaaPoista
  2. Onpa hieno kranssi!
    Mihinköhän tuollaisen laittaisi, virittelin just semmoisen ohuen käpykranssin oveen <3

    VastaaPoista
  3. Kaunis kranssi!!
    Ja kiitos ohjeesta ; )
    Näin juuri tuollaisen kranssin jossain lehdessä ja mietin mihin sitä sammalta kietoisin... katotaan saisinko tuollaisen aikaiseksi...

    VastaaPoista
  4. Niin retron ja silmää lepuuttavan näköinen!

    VastaaPoista