18. joulukuuta 2016

Jauhopeukalot


Jauhonpöllyä ja herkullisia tuoksuja. Joululauluja, jouluhöperö äiti ja iloisia
muksuja. Kynttilät loistaa päivin ja illoin, ulkona on vallan kaunis joulusää.
 Siinnäpä tämän päivän tunnelmia. Leivontapäivä ja uunista kantautuu
mitä ihanimmat tuoksut. Pikkuleipiä ja pipareita. Koitin myös pähkinäkolan
tekoa. Neiti ehti iskeä sormensa jo lämpimään kolaan, hyvälle kuulemma
maistui ;) Tehdäänkös siellä ruudun toisella puolella jouluvalmisteluita
hyvillä mielin? Tuppaako stressi iskemään ennen joulua? Itse nautin tästä
ajasta ja touhotuksesta. Tänä vuonna se on mennyt jopa melko hyvin
ilman stressiä (sen jälkeen kun lahjat sai hommattua), tunnelmoiden ja 
nautiskellen. Huomaan, että osaan nykyisin olla edes hieman armollisempi
itselle. Tehdä niitä jouluvalmisteluita, joita lapset odottavat.
Lastenjuhla joulu kuitenkin on <3









Jouluntuoksuista sunnuntaita! 




4 kommenttia:

  1. Meillä on tässä kaksi päivää tehty omatekoisia joululahjoja - säpinää on, mutta nautin <3 Laitoinkin blogiini uudenlaisen DIY-lahjaideavinkin:)

    VastaaPoista
  2. Joululeivontaohjeita tässä juuri selailin ja ensi viikolla leivon loput herkut. Tänä iltana nautiskellaan joulukonsertista Halsuan kirkossa. Ihan rennosti ja nautiskellen tehdään joulua,lahjat on paketissa ja kuusi jo valittuna. Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Tänään ostinkin jotain pientä joulua varten, mutta en minäkään osaa ottaa stressiä joulusta, onneksi. Kunnhan lapsilla on mukavaa, se on pääasia meilläkin.

    VastaaPoista
  4. Kun itse olen yrittäjä ja töissä vielä aattonakin, niin joulusiivoille ei juuri jää aikaa. Lapset onneksi on jo isoja. Leivon yleensä vasta joulu- tai Tapaninpäivänä :) Enkä mitenkään ylettömästi, vaan esim. tänä vuonna aikomus leipoa arabialainen maustekakku ja ehkäpä unelmatorttu ranskanpastillikermatäytteellä.
    Joulukortit on lähetetty ja jouluvalot laitettu, kuusta meille ei tulekaan. Hyvin tulee joulu vähemmälläkin hössötyksellä!

    VastaaPoista