2. heinäkuuta 2017

Alkukesä puutarhassa


En todellakaan ole mikään erityinen viherpeukalo. Kukat, pensaat ja muut kasvit vaihtavat 
aika usein paikkaansa, sillä ekalla kerralla ei yleensä silmää miellytä. Suunnittelu
on jotenkin hankalaa. Siellä täällä rehottaa rikkakasvit ja heinät, niiden kasvun perässä 
ei vain pysy ;) Vaikka en mitään erityisemmin puutarhasta tiedä niin olen hyvin innokas
 harrastelija. Olisi mukava saada puutarhasta sellainen, että koko kesän ajan olisi kukkijoita
 ympäri pihaa. Ja helppohoitoisuus olisi iso plussa. Arvovuokot ilahduttavat etupihan
 kukkapenkissä. Istutin näitä viime kesänä pari kappaletta ja nyt niitä on jo ihan
 kiitettävästi. Ovat hyvin leviävää sorttia. Vuokkojen kaveerina kukkivat patjarikot 
kauniin ja siroin kukkasin valkoisena sekä roosana.




Kärhö kasvaa villinä puuvajan seinustalla. Tuon valkoisen kauniin ja siron kaunokaisen
nimeä en muista. Sitä olen saanut kaverini puutarhasta. Leviää todella nopeasti.
Tuo kärhö muuten on ihana, kun kukkii pari kertaa kesän aikana.





Olen kuvaillut sillon tällöin pihalla kukkivia puita/pensaita/kukkia. Josko silloin olisi
myös helpompi suunnitella pihaa. Pihan kukkijoissa näkyvät myös samat lemppari
värit mitä sisällä, vaaleita ja hemppiksiä. Alkukesän kukkijoissa näyttää olevankin
paljon valkoisina kukkivia. Piakkoin kukintaa aloittaa värikkäämmät kukat.
 En tiedä kuinka puutarhaan on eksynyt myös useampaan paikkaan keltaisena kukkivaa
 päivänliljaa. Keltainen ei kuulu yhtään lemppari väreihin. No tuopa vähän väriä ;)











Kielot viihtyvät vaahteran alla. Niitä täytyy saada vielä lisää niin raaskii maljakkoon
poimia. Ihastuttava tuoksu on näissä kaunokaisissa. Pihalta löytyy myös muutama 
valkoinen syreenipensas. Nämä on tuotu miehen  mummulasta ja on istutettu aikalailla 
ensimmäisten joukossa pihallemme. Hirmuisen hitaasti kasvavat. Kukkia tuli tänä 
vuonna jonkinverran. Niin kaunis ja voi mikä tuoksu.






Kesähuoneen seinustalla pionit ovat nupullaan. Valkoisia pioneja on useampi puska.
Vaaleanpunaiset ovat jostakin syystä viihtyneet huonommin. Kasvat paljon hitaammin.
Mistä lie johtuu vaikka samassa penkissä ovat? Etupihalla kasvaa pinkkiä pionia.




Hopeahärkki on myös hyvin leviävää sorttia. Kaunis valkoinen kukinta hopeiden
lehtien kanssa on aika kaunis. Tätä kasvaa kivikkopenkissä roskakatoksen vieressä.
Kaverina tälle on pinkkiä sammalleimua sekä mehikasveja.
 



Haaveissa olisi pihaan vielä saada lisää kukkivia puita. Koristeomppupuu ainakin
ja myös luumu sekä kirsikkapuut olisivat kivat. Pari vuotta vanha kirsikkapuuni ei
selvinnyt viime talvesta. Kaipaisin hieman isompaa pihaa, johon mahtuisi 
kaikkea ihanaa!


Kukkaisen kuvapläjäyksen myötä toivottelen 
mukavaa uutta viikkoa!

6 kommenttia:

  1. Oi miten kaunista! Meillä myös siirretty jo istutettuja kukkia paikasta toiseen. Isäntä ilmoitti joskus uutta kuoppaa kaivaessaan, että olisi pitänyt kaikki istuttaa omiin laatikoihin ja pyörät alle ;) Olen myös ihmetellyt miksi mulla on keltaisia ja oransseja kukkia pihassa, en myöskään ole keltaisen tai oranssin ystävä, mutta kyllähän kaikki kukat kuitenkin ovat ihania :)
    Meilläkin on sekä oman että miehen mummolasta tuotu kasveja, niillä on jotenkin erityinen tunnearvo.
    Ihanaa alkuviikkoa sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsin hyvä idea mieheltäsi 😂 tuo on totta, että tunnearvoa on enemmän noissa mummuloista tuoduista♡ mukavaa viikkoa myös sinulle Kisu!

      Poista
  2. Kaunista on pihallanne joka nurkassa <3 nautinnollisia piha hetkiä <3

    VastaaPoista