10. heinäkuuta 2017

Ruusun tuoksua


Ruusun tuoksuiset huomenet. Aamun puutarhakierrokset on kyllä mukavia. Pihalla
on hiljaista muiden vielä nukkuessa. Taas on käyty ihmettelemässä kasvien kasvua ja
nuuskuttelemassa ruusun tuoksua. Kesähuoneen edustalla oleva vanha sinkkisaavi
sai jälleen tänä kesänä siihen ruusun kasvamaan. Tässä ruusussa olikin upea väri ja
todella ihastuttava tuoksu. 




Ruusu on yksi mun lemppari puutarhassa. Mies taas vihaa ihan perinteisiä ruusupuskia, 
kun leviävät niin paljon. Pari vanhaa puskaa kaivoin kovalla työllä ylös, sillä olivat
 todella huono kuntoisia. Isäntä hyppi riemusta ;) Juhannusruusupensaasta en kyllä 
millään luovu.. vaikka onhan se kova leviämään. Pitäisi ollakin sitä tilaa pihalla, jossa 
saisivat rauhassa levitä. Jokin vanha ja kaunis talo isolla pihamaalla..
  











Tämän kuvatulvan keskeltä toivottelen oikein 
mukavaa päivää!

16 kommenttia:

  1. Kaunis on tuo ruusu! onko se sinulla siis ihan "yksivuotisena" siinä? Ruusujen leviämiseen näin naapurissa muuten idean -juhannusruusu oli istutettu maahan upotettuun kaivonrenkaaseen! Luulisin että se aika hyvin rajoittaa leviämistä. Meilläkin vedettiin yksi vanha ränsistynyt ruusupuska auton peräkoukulla ylös kun kukaan ei jaksanut kaivaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi miten kätevää vetääkki autolla puska irti 😂 oli kyllä hikinen homma kaivaa puskat irti. Juuria jäi kyllä varmasti ja eiköhän pian puske uutta ruusua tulemaan. Tuo on monivuotinen ruusu, jonka istutan syksyllä maahan. Olen myös aiemmin tehnyt niin, mutta koskaan ei ole selvinnyt talvesta. En kuitenkaan malta olla ostamasta uutta joka kesä 😊

      Poista
  2. Ihana tuo kasvihuone ja tunnelma ❤️

    VastaaPoista
  3. Ihanat tunnelmat <3 Voin melkein haistaa ruusujen tuoksun! Suloista kesäpäivää sinulle! :)

    VastaaPoista
  4. Voi miten upeita kuvia ja niin kaunista♥ Ruusu on kyllä vähän sellainen kukkien kuningatar minun mielestä:) Aurinkoista päivää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todentotta, ruusu ja pioni ovat kukkien kungataria ehdottomasti <3

      Poista
  5. WUNDERSCHÖN... ich liebe das GARTENHAUS...

    wünsche noch einen TAG
    bis bald die BIRGIT

    VastaaPoista
  6. Ruusu on mun suosikki kukka myös <3 Ihania kasvari kuvia :)

    VastaaPoista
  7. Kauniin värinen ruusu. Meilläkin ruusupuskat tahtovat vallata liikaakin alaa.
    Mutta kun kukkivat ovat kauniita.

    VastaaPoista
  8. Aivan ihana kasvihuone <3 Täällä vasta haaveillaan omasta kasvihuoneesta ja ihastellaan myiden aikaansaannoksia :) Mukavaa päivää sinulle!

    VastaaPoista