9. elokuuta 2017

Kaurapaistos mustikoilla


Moikka! Tänään alkoi vietävästi kolottaa herkkuhammasta. Tuoreet mustikat suorastaan
huuteli leipomaan jotain herkkua. Meidän 9v oli eilen mustikkaretkellä papan kanssa ja
toikin 5l perkattuja mustikoita tullessaan. Ihana pappa oli poiminut niitä ämpärillisen
myöskin. Eilinen meni pakastushommissa. Tänään töistä tullessa samainen poika oli
lähtenyt jonnekkin ja saapui pian muutaman muun naapurinpojan kanssa kotiin mustikka-
ämpärin kanssa. Olivat innostuneet lähimetsään poimimaan, putsasivat ne ja lähtivät 
myyntikierrokselle naapureihin. Aivan huippua viitseliäisyyttä! 




En jaksanut sen kummemmin alkaa leipomaan, mutta tein ensimmäistä kertaa 
kaurapaistosta mustikoilla. Ihanan nopea ja helppo! Niin ja todella hyvän makuinen.
Oon yrittänyt vähentää herkuttelua ja eikö tämä mene vähän ikäänkuin 
terveysherkusta ;) Lämpimäisen herkun päälle kuuluu toki iso läjä vaniljakastiketta
 sekä seuraksi iso kupillinen kahvia.







 
Kaurapaistokseen tarvitsee vain sulattaa voita n. 100g ja lisätä sinne sekaan n. 3dl 
kaurahiutaleita sekä 0.5dl sokeria. Voidellun vuuan pohjalle levitetään hieman kauraseosta
ja päälle ladotaan kunnon kerros mustikoita. Mustikoiden päälle taas ripotellaan kaura-
seos. Paistos uuniin 225 asteeseen n. 15 min. ajaksi. Ja valmista on! 




 Ilta on ollut tänään niin ihanan lämmin! Auringon edessä on pilviharsoa, mutta
lämmittääpä se silti. Toivottavasti nämä lämmöt jatkuvat vielä pitkälle.
 
Herkullisia mustikkahetkiä!



8 kommenttia:

  1. Ihanaa herkkua, terveellistäkin vielä!!! Pitääpä itsekin tuota kokeilla, vain omenasta ja raparperista olen aiemmin tehnyt.
    Iloa syksyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu omenasta oon minä myös aiemmin tehnyt. Nams, hyvää on 😋

      Poista
  2. Menee kokeiluun, ilman muuta. Näyttää herkulliselta ja helpolta :) Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppo se todella on ja vielä kielen mennessä😋

      Poista
  3. Tuohan on terveyherkkua parhaimmillaan, superfoodit ja kaikki ♥

    VastaaPoista
  4. Mustikoilla herkuteltu täälläkin. Kauniita kuvia ja ihana keinu teillä pihalla.
    Kivaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista