22. joulukuuta 2017

Joulua keittiössä


Joululoma on täällä! Aamu alkoi herkistelemällä koululaisten joulukirkossa. Hetkeksi
pysähtyminen ja joulun sanoman kuuleminen teki hyvää. Tuli niin kevyt olo jotenkin
kirkossa käymisen jälkeen. Ja mikä tunnelma siellä olikaan kynttilöiden valaistessa ja
urkujen soittaessa joululauluja. Koululaisilla on nyt ansaittu loma, niinkuin kaikilla
meillä toki. Tänään sain tehtyä joulusiivot pitkään ja hartaasti. Se on se toinen kerta
vuodessa, kun tulee siivottua paremmin. Juhannus on toinen kerta. Muuten tulee lähes
aina tehtyä vain nopeat viikkosiivoukset. Nyt on niin pimeääkin, että pölypallerot eivät
hypi niin pahasti silmille joten senkin vuoksi viikkosiivoissa vähän tulee fuskattua ;)




Keittiön tuoksuista lupasin postailla vielä toisen kerran. Tänä vuonna makeaksi leivoin
Arabialaisen maustekakun, joka on takuuvarma hitti meidän perheessä! Sen lisäksi
tähtipullat (tai tänä vuonna lumihiutalepullat) kuuluvat meidän jouluun. Pullan päällä
oleva lumihiutale on tehty murotaikinasta. RockyRoad on lasten suurinta herkkua ja
parista levystä maitosuklaata, suolapähkinöistä, dumlesta sekä minivaahtokarkeista
syntyy taivaallinen Rocky Road! Kannattaa kokeilla nimittäin se syntyy erittäin helposti. 
 Toinen helppo ja suklainen herkku on nämä dumle-konvehdit, jotka löysin ihanasta
Ruotsalaisesta blogista Lindas bakskola. Nämä konvehdit syntyvät sulattamalla levyn
 tummaa suklaata (vesihauteessa), kaatamalla suklaata karkkivuokaan ja asettamalla
sulan suklaan keskelle dumlenpuolikkaan. Konvehdit kovettuvat nopeasti jääkaapissa.
Todella suklaista ja hyvää, yksi riittää taltuttamaan ainakin minun suklaanhimon ;) 











Löysin tuon dumlekonvehtien söpösen rasian Minimanista. On muuten aivan 
verrattavissa GreenGaten Stephanie sarjan astioihin. Aivan täysi kopio ja hintaa oli
vain muutama euro. Tällaiset lasipurkit ovat oivia omatekoisten karkkien säilytystä
varten. Avohyllyjen alapuolella roikkuvat piparit on lupa syödä vasta joulun jälkeen.
 





Nyt loppuilta otetaan Nissestä mallia ja lökötellään sohvalla. Pienimmäisen mentyä 
nukkumaan katsotaan poikien kanssa Joulutarina, joka saa vuosi toisensa jälkeen kyynel-
kanavat auki. Joten paketti nessuja täytyy varata mukaan ;) 
 
Jännittävää Joulun odotusta!

6 kommenttia:

  1. Ihanan jouluiset kuvat! ♥ Noi Dumle -konvehdit sopis kyllä minunkin suuhun! :P En vaan taida ehtiä tekemään jouluksi, mutta menishän noi uuden vuoden aattonakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menisi kuule oikein hyvin myös uuden vuoden herkkuina, nams!

      Poista
  2. Tähtipullat jäi taas mulla leipomatta.. Ovat kyllä hyviä..

    Hyvää joulua! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana joulun tunnelma siellä <3 Oikein hyvää joulua teille!

    VastaaPoista