19. joulukuuta 2017

Kuusimetsällä


Joulukuusen haku metsästä oli lapsuudessani yksi odotetuin hetki. Pienestä lapsesta
saakka olen ollut jouluihminen ja rakastanut sen perinteistä sekä valmistelua. Noin
viikkoa ennen joulua lähdettiin iskän kanssa kuusimetsälle. Reissu saattoi usein kestää
monta tuntia ja rämmittiin (silloin tuntui aina jouluna olevan paljon lunta) korkeissa
hangissa ennenkuin juuri sopiva kuusi löytyi. Lämpimät juomat oli usein myös mukana
ja juotiin ne, kun kuusi oli löytynyt. Ihania muistoja. 

Kuusenhakuperinne oli minusta tärkeä jatkaa myös omille lapsille ja pojat ovat
 päässeetkin kuusimetsälle ollessaan pienempiä. Neidin en muista olleen kuusimetsällä 
mukana, ehkäpä hänen syntymän jälkeen ei ollakkaan itse haettu kuusta metsästä. Armas 
mieheni ei ole niin innokas kuusimetsällä kävijä ;) Muutaman vuoden pappa toi meille kuusen
 ja pari viime vuotta kuusi on haettu ihan rautakaupasta. Kauniitahan ja tasaisia ovat nuo 
kasvatetut kuuset, mutta itselleni oli melko kova paikka aluksi hyväksyä ettei kuusta käydä
itse valitsemassa ja kaatamassa. Joulukuusen hankinta on taas ajankohtaista ja tulipa
mieleen viime vuoden joulukorttikuvaukset nuoremman pojan kanssa kuusimetsällä.
En tainut viime vuonna niitä blogiin laittaakkaan.






Tuolloin reilu vuosi sitten oli mielettömän kaunis ja aurinkoinen Marraskuun päivä,
kun käytiin kuvailemassa. Kevyttä puuterilunta oli maassa, pakkastsa taisi olla lähemmäs
-10 ja meillä oli niin mukava reissu. Jäi ihanat muistot tästä reissusta kuvienkin myötä









Meidän oli tarkoitus käydä kuusen ostoreissulla tänään, mutta sairastuin itse viime
yönä. Lämpöä ja vatsaoireita, kun nyt menisi nopeasti ohi eikä jouluna tarvisi kenenkään
sairastaa. Lähes koko päivä onkin mennyt pötkötellessä ja innostuin katsomaan Metsolat-
sarjaa, joka oli aikoinaan yksi lempparini. Täytyy vielä ehkä pari jaksoa katsoa tänään.
Niin ja isäntä oli kävellyt tänään torin ohitse, jossa oli nähnyt kauniita kuusia. Olipa
käynyt tilaamassa ja pian tuodaan kotiin. Kuusi asia tältä vuodelta ratkaistu :)
 Enään 5 yötä jouluun.. Jatketaan tunnelmointia ja nautiskelua.

Ihanaa jouluviikon jatkoa!

4 kommenttia: