6. huhtikuuta 2019

Aamun aurinko


Huomenta lauantaihin! Aamun auringonsäteet alkoi herätellä viikonlopun
viettoon ja kukonlaulun aikaan, mutta onneksi uni vei vielä voiton. Täällä on
jo aamutuimaan neidin toimesta inspiroiduttu mm. paperiperhosten askarteluun.
Hänellä nimittäin riittää ideoita aamusta iltaan ja nyt on useampi viikko jo
odoteltu pääsiäisen saapumista ja koristeluja. Virpomisoksiin on tehty monenlaisia
koristuksia ja tänä aamuna tosiaan taiteiltiin perhosia. Ne onkin helppoja tehdä.
Kaiken arjen hässäkän keskellä on omat askartelut ja ideoinnit kyllä ihan jäänyt.
Mutta ihana kun innokas pikkuneiti saa väliin äidinkin innostuun. Siihen, että
itsekin innostuu tarvii vain kiireetöntä aikaa niin johan se innostus siitä nousee.
Pääsiäisruhot istutettiin eilen ja voi lapsen onnea miten innoissaan juoksee
aamuisin herättyään kastelemaan ja ihmettelemään joko kasvua on näkyvissä.
 Aamun aurinko paisteli niin kauniisti tänän aamuna keittiöön. Ja viikonlopun
kukkakimppu ilahduttaa auringonvalon siivittelemänä.






 



Tältä päivältä toivon niin paljon kiireetöntä ulkoilua perheen kanssa ja jospa
omenapuuta saisi hieman leikattua. Puuta ei oo taidettu koskaan leikkoa, jotenkin
se on aina vain jäänyt ja oon tosi arka sitä leikkaamaan. Täytyy opiskella nyt
tarkoin ettei tuhoa koko puuta ;) Viime kesänä istutettu päärynäpuu oli joutunut
jäniksen syömäksi suurelta osin, vitsit että harmittaa! Haeskelin puutarhainnostusta
vanhoista sisustuslehdistä (en muuten muista koska viimeksi olisin ostanut uuden
lehden) ja bongasin myös tuon kivan idean pitkäksi kasvavalle perunanarsissille.
Kotoa löytyykin tollainen korkea maljakko, johon sopiikin varmasti hyvin.







 

Olipa muuten ilo huomata, että on muitakin huuhteluainafaneja sillä sain aika
monta kyssäriä meillä testatusta uudsta huuhteluaineesta, hih! Pieniä arjen 
iloja ja nehän on juuri niitä mitkä tästä elämästä tekeekin mukavaa!
 
Aurinkoa päivääsi! 
 

9 kommenttia:

  1. Kaunis kukkakimppu. Ihanaa ulkoilua auringonpaisteessa.
    Halauksin Erica

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ja mukavia touhuja siellä <3 Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti teidänkin vkl oli täynnä mukavia hetkiä <3

      Poista
  3. Eikös olekin ihanaa, kun aurinko paistaa muutaman harmaan päivän jälkeen. Minulla on perunanarsissit korkeissa, ruskeissa saviruukuissa. Ai että, kevätkukat on niiiin ihania!
    Meilläkin pupuset pyörii pihalla talven aikana ja olenkin heti syksyllä suojannut omenapuut ja muut tärkeät korkealalla verkkoaidalla. Voihan sen rungon ympärillekin kieputtaa vielä verkkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä ja juuri harmaiden päivien jälkeen se tuntuu erittäin ihanalle <3 Voi joo ollaan joku vuosi suojattu puut, mutta nyt se jäi. Nyt oli kyllä niin paljon luntakin, että olis saanut olla todella korkeat. Täytyy ens vuonna ryhdistäytyä :)

      Poista
  4. On se vaan ihanaa, kun aurinko paistaa sisälle asti :)

    VastaaPoista
  5. Toi on niin ihana muisto, kun lapsi juoksee aamulla katsomaan onko pääsiäisruoho jo kasvanut. Meidän kaikki kuus lasta on jo aikuisia, mutta on meillä viisi lastenlasta ja taas juostaan pääsiäisruoho purkille.
    Mekään ei suojattu hedelmä puita. Jänis söi yhden ihan kokonaan ja kaikki muut (7) jätti rauhaan. Täytyy sanoa etten ymmärrä mitä pupusen päässä on liikkunut.
    Oikein aurinkoista ja lämmintä viikkoa sinne.

    VastaaPoista