10. heinäkuuta 2019

Ihana Ahvenanmaa lasten kanssa


Kaupallinen yhteistyö/ Visit Åland + TallinkSilja

Muiden vielä nukkuessa on juuri ihana hetki katsella viime viikon reissun
valokuvia läpi ja palata lomareissun tunnelmiin. Postaus on toteutettu kaupal-
lisessa yhteistyössä Visit Ålandin kanssa. Ehkäpä teistä useampikin seuraili 
viime viikolla Ig:npuolella meidän perheen kesälomareissua Ahvenanmaalla. 
Sain storyn puolella useita kysymyksiä Ahvenanmaahan liittyen, joten koostan 
reissuamme parin postauksen verran blogiin. Lomavinkkejä tulee varmasti ihan
kaikille, mutta erityisesti lasten kanssa reissaaville. Meille aikuisille olisi riittänyt
niin paljon silmänruokaa jo pelkästään Ahvenanmaan kauniissa luonossa, mutta 
lapset tietty kaipaavat erilaisia aktiviteetteja lomalla. Aivan aluksi tahdon sanoa, 
että se oli rakkautta ensi silmäyksellä! Ihan ensimmäiset silmäykset 
Maarianhaminan keskustassa saivat jo minut huokailemaan. 



Suuntasimme ihan ensimmäistä kertaa ikinä Ahvenanmaalle. Olin kuullut
pelkkää hyvää lämminhenkisestä saaristosta, joten odotukset olivatkin korkealla.
Lähdimme matkaan Turusta Tallink Siljan Galaxy laivalla sunnuntaiaamuna auto
mukanamme. Matka kesti n. 6h ja tuo aika menikin nopeasti, sillä laivalla on 
paljon nähtävää ja tekemistä koko perheelle. Galaxy on kokenut muodonmuutoksen
lähiaikoina ja laiva on saanut todella kivan uuden ilmeen! Laivan nytkähtäessä
 liikkeelle nautiskeltiin maisemista laivan kannella. Tyyni meri ja kaunis Turun
saaristo! Ihailen kerta toisensa jälkeen niitä upeita Villoja saaristossa.





Maisemien ihastelun jälkeen menimme aamukahville uuteen Fast Lane-
 ravintolaan, jossa oli muuten aivan ihana tunnelma! Fast Lane myy syötävää myös
 yöaikaan. Grande Buffet on saanut myös uutta ilmettä sekä yökerho Starlight, 
jossa käytiin katsomassa pienimmän kanssa hauska esitys. Silja Land- lasten
 leikkimaailma oli myös remontoitu ja se oli entistä suurempi ja monipuolisempi.
 Pienemmät olisi varmasti viihtyneet siellä läheskoko laivamatkan. 

Esikoinen taas odotti laivalta eniten shoppailua ja tekikin hyviä löytöjä laajan
valikoiman Fashion Street- myymälästä, jossa oli kyllä todella hyvä valikoima
eri merkkien tuotteita! Ja laivamatkaan liittyy aina myös karkkiostokset ja
aurinkokannella saatiin nauttia lämmöstä sekä kylmistä juomista!




Saavuimme Maarianhaminaan n. klo 14 ja piipahdettiin keskustassa syömässä
sekä sataman tunnelmaa ihastelemassa. Meille oli varattuna majoitus Eckerön
 Käringsundin saaristokylästä, johon matka kesti autolla n. 30min. Eckerö on
 juuri lapsiperheille unelmien paikka, sillä sieltä löytyy todella paljon nähtävää
 ja koettavaa koko perheelle! Jo matkalla pääsi ihanasti saaristolaistunnelmiin! 
Kuin oltaisiin oltu kauempanakin matkalla. Punaiset tiet, venevajat ja meri, 
rehevä luonto ja ihanat vanhat rakennukset. Jo matkalla olin ihan varma, että
 tulemme niin viihtymään ja saamme viettää yhteistä aikaa perheen kanssa.
En osannut ajatella kuinka upea paikka Käringsund onkaan! Niin idyllinen 
ja kaunis saaristokylä, joka hurmasi täysin! Auringonlaskun ihastelu
Käringsundin venesatamassa kallioiden päällä oli jotain niin valtavan 
kaunista katseltavaa. Sydän läikkyi onnea siinnä hetkessä. Meri on jotain
niin rauhoittavaa ja on aina ollut lähellä sydäntäni.








Meille oli varattuna majoitus Käringsund Resort & Conferens :ssa, joka
  sijaitsee ihan merenrannassa ja alueelta löytyy  monenlaista majoitusta sekä paljon
  aktiviteetteja koko perheelle mm. minigolf, melontaa ja polkuveneet, jotka oli 
poikien suosikit. Alueelta löytyy myös tennis, lentopallo ja jalkapallokentät. Ja
paljon muuta. Neiti taas rakastui hiekkarantaan ja uimiseen sekä minigolffiin.
 Alueelle voi ostaa päivärannekkeita, joilla voi käydä kokeilemassa kaikkia 
aktiviteettaja. Palvelua kyseisestä paikasta sai myös suomenkielellä. Alueella
oli ihastuttava hiekkaranta, jossa pienetkin voivat uida turvallisesti ja löytyi
myös pieni laituri, jossa oli mukava istuskella ja ihmetellä ympärillä olevaa
luontoa kallioineen. Pojat onkivat myös laiturilta ja jonkusen sintin saivatkin.
Päärakennuksen terassilla oli myös lämmitetty uima-allas, jossa lapset kävi
myös uimassa. Uimavahdin hommat sopi hyvin mulle auringon porottaessa
terassille ja ihanien merimaisemien avautuessa silmien edessä.












Majoituimme saunallisessa bungalowissa, johon mahtuu yöpymään 4+2. 
Bungalow oli perus siisti mökki ja mökin yhteydessä oleva erillinen sauna oli
 ihan huippu kiva juttu ja sauna lämpeni kumpanakin iltana. Bungalow sijaitsi
niin, että ikkunoista (niin mökin kuin saunan) avautui ihana näkymä rantaan
 ja merelle. Mikäpä ihmisen tekee lomalla onnellisemmaksi kuin aamukahvit 
aurinkoterassilla kera merinäkymän tai löylyt kera samaisen näkymän. 



Eckeröstä löytyy myös koko perheelle sopiva Riistasafari Viltsafari. Kierros
 alkaa Eckerön metsästys- ja kalastusmuseon vierestä, jossa käytiin myös.
Safarivaunun kyydissä pääsee nauttimaan huikeista maisemista sekä eläimistä,
kuten strutseista, peuroista ja villisikoja näkyi myös. Vaunu pysähtyi eläinten
  luona ja osaa eläimistä pääsi myös halukkaat ruokkimaan oppaan johdolla, joka
 myös kertoi eläimistä. Kierros kesti vajaan tunnin ja voin lämpimästi suositella!


Käringsundin venesatama


 
Metsästys ja kalastusmuseo

 Samalta alueelta löytyy myösniin kauniilla paikalla oleva ravintola Gastropub
Bodegan, jossa pidettiin jätskin pituinen tauko upealla terassilla. Tuossa 
hetkessä aika tuntui pysähtyvän ja koko perhe ihaili ympäristöä. Jätskien jälkeen 
jaksoi jälleen kierrellä kallioilla ja katsella merelle avautuvaa maisemaa.















Iltapäivällä meillä oli vielä suunnitelmana käydä monien kehumassa Smart-
Parkissa, mutta harmiksi alkoi satamaan. Mutta onneksi oli myöskin toinen erityisen
hyvä vaihtoehto sadesään iskiessä. Leklandet Eckerö-hallissa tarjoaa liikunnanriemua
 monen ikäisille. Ajattelin alunperin, että täällä ei vanhin lapsista viihtyisi, mutta mikä
iloinen yllätys olikaan kun touhuttavaa riitti ihan kaikille. Super isot pomppulinnat ja
 liukumäet, kiipeilyradat ja ihamispallot. Ihan Wipeout meininki ja pojat sai hyvät kisat
 aikaan! Ja ihan koko perhe sai hien pintaan siellä riehuessa. Sen jälkeen oli hyvä siirtyä 
mökille paistamaan lättyjä ja saunan lämmitykseen. Illan tullen sade loppui ja
pojat innostui vielä mato-ongelle lähilaiturille saunan lämmetessä.





Ja nämä auringonlaskut, niihin ei voi koskaan kyllästyä. Niin kaunista
katseltavaa. Illalla ei tarvinut kauaa unta odotella touhukkaan päivän jälkeen.
Seuraavana päivänä odotti jälleen uudet seikkailut ja niistäpä kerron vielä
omassaan postauksessaan. Toivottavasti näissä oli hyviä vinkkejä mikäli
suuntaat lomareissulle Ahvenanmaalle.






Oletteko käyneet Ahvenanmaalla? Suosittelen todella lämpimästi! Ahvenanmaan
pieni koko yllätti ja autolla saarta kiertää nopeasti nähden monia eri paikkoja. Me
oltiin Ahvenanmaalla 2 1/2 päivää ja siinnä ajassa ehti hyvin nähdä ja kokea!

Näihin kuviin ja tunnelmiin toivottelen
 mukavaa päivää!


8 kommenttia:

  1. Nyt oli niin mielenkiintoa herättävä teksti ja ihanat kuvat että täytyypä suunnitella ensikesäksi reissua Ahvenanmaalle!��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi suosittelen niin lämpimästi! Siellä kyllä sielu lepää, niin ihana paikka ja paljon tekemistä myös lapsille. Maisemat on kyllä upeat <3

      Poista
  2. Saitte kyllä monta kivaa tekemistä mahtumaan matkaanne!
    Tervetuloa uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä, yllättävänkin paljon ehdittiin <3 Kyllä varmasti tullaan, kiitos muuten paljon vinkeistäsi reissuun!

      Poista
  3. Ahvenanmaa on hieno paikka, paljon nähtävää ja tekemistä. Loppukuusta ollaan menosssa paatin kanssa käymään, jos vaan säät sallivat!

    VastaaPoista
  4. Onpa ihania ja kauniita kuvia. Ahvenanmaa on kaunista paikkaa, nuo rannat ihania puisineen venemajoineen.
    Osa kuvista ihan tutun näköisiä, menimme keväällä ohi laivalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija 😊 On kyllä niin kovin kaunis paikka, että pala sydäntä sinne jäi ❤

      Poista