3. heinäkuuta 2012

Kasvit kesähuoneessa

Moikkis!

Monet ovat kyselleet kuvia meidän kesähuoneesta ja siitä kasvatellaanko me siellä jotain. Juu keväällä lapset innoissaan istuttelivat pieniä siemeniä multaan ja odottivat kasvun ihmeitä. Kurkkua, kirsikkatomaattia sekä yrttejä laitettiin kasvamaan. Niin ja isäntä tietty jokavuotiseen tapaan chilejä. Minä en todellakaan ole mikään viherpeukalo mutta päätettiin silti yrittää josko saataisiin jotain kasvamaan. Aika toivotonta se kyllä on ;) En tiiä lieneekö kylmät säät vaikuttaneen asiaan mutta ei nuo kasvit mitenkään hehkeiltä tuolla huoneessa näytä :D No katotaan miten käy.. onneksi pappan kasvihuoneesta takuulla saa lapset poimia kotiin tuomisiksi kaikenlaista jos omat eivät satoa tuo ;)

 Kurkitaanpa hieman tuonne kesähuoneeseen jossa on mukava oleskella mutta joka toimittaa myös kasvihuoneen virkaa pienessä muodossa.


Kasvit on istutettu saviruukkuihin ja sinkkisiin sankoihin. Noista saviruukuista tulee aika kivoja kun ne maalaa laimealla valkoisella maalilla. Kivasti vanhan näköisiä. Jotenki ne ihan perusvörisinä hyppii silmille ;)




Ilta-aurinko kivasti vielä paistelee joten taidanpa tehdä kierroksen vielä pihamaalla ja ehkä istahtaa ukkelin kanssa terassille nauttimaan.


 Mukavaa iltaa!

26 kommenttia:

  1. Kaunista<3
    Minä niin haaveilen omasta kesähuoneesta,jospa sit joskus sen saan :-))
    Mukavaa heinäkuun alkua<3

    VastaaPoista
  2. Kaunista, ei voi muutakuin huokailla.
    Haaveissa siintää myös oma kesähuone, vanhat ikkunat on jo hankittu.

    VastaaPoista
  3. Ihana kesähuone!
    Juu, ei ollut meilläkään kasvimaa mikään menestys... syy on kyllä kylmän sään, ihan varmasti... ;D

    VastaaPoista
  4. Voi, tuolla olisi niin ihana istuskella vaikkapa viinilasillisen äärellä. Ihana. Olenkohan sen jo kuinka monta kertaa sanonut ;)

    VastaaPoista
  5. Voi ihanuus, millainen kesähuone!!! Katselen aivan lumoutuneena kuviasi :) Meillä pikkuruisessa kasvihuoneessamme on myös chilintaimi koekasvatuksessa ensimmäistä kesää. Tälläiset pienimuotoiset kokeilut ovat hauskoja :)
    Haleja ja ihania kesähuonehetkiä sinulle♥

    VastaaPoista
  6. Ihana on sielläkin kesähuone <3 :)

    VastaaPoista
  7. Kaunis se kyllä on, vaikkei siellä mitään kasvaisikaan! Kelpaa iltaa istua!

    VastaaPoista
  8. On se kyllä kaunis.. Meidän pihalla, minun pieni projekti kierrätysmateriaalista kasvihuone käynnistyi vihdoin viime perjantaina.. Toivon mukaan jo ensi viikonloppuna saan istuskella omassa kasvihuoneessa (kenties aurinkohuone sekin). Saaneen kysäistä, laitoitteko pihalaattojen alle vain hiekkaa vai ihanko kivituhkaa tms?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi teilläkin siellä kiva projekti :) Juu eli kaivettiin monttu jonka pohjalle tuli styroxsi ja sen päälle salaojasepeliä. Sitten suodatinkangas jonka päälle ohut kerros hiekkaa ja sen päälle laatat.

      Poista
    2. Kiitos. Oikeilla jäljillä siis olin. :) Ei aivan onnistunut tavoite istuskella nyt viikonloppuna aamukahvilla. Tai no on siinä jo katto päänpäällä joten olisi varmaan onnistunutkin. :)

      Poista
  9. Kaunis Kesähuone!
    Tuommoisen voisin ensi kesäksi haluta meidänkin pihalle.
    Tämän kesän projekteihin ei sitä enää kykene ottamaan.

    VastaaPoista
  10. Ihana kesähuone <3 Tuolla on varmasti mukavaa oleskella!

    VastaaPoista
  11. Onpa ihana paikka ! Kyllä se viherpeukaloos voi pikku hiljaa kasvaa sinussakin ;)Meillä alkaa olla tarvikkeet kasassa vastaavaa kesähuonetta varten, ovi vain pitäis vielä löytää, jos sit lomalla saatais tehtyä. Aurinkoista päivää sinulle ♥

    VastaaPoista
  12. Ihana kesähuone! Itse en myöskään yrityksistä huolimatta ole onnistunut kasvattamaan taimista kovinkaan tuottoisaa satoa :(
    Toivotaan että teidän istutukset tuosta vielä lähtevät huikeaan kasvuun!

    VastaaPoista
  13. TODELLINEN kaunokainen tuo teidän kesähuone.
    ruukut.. ikkunat.. muut kalusteet.. suloisia!
    :)

    *huokaus*

    VastaaPoista
  14. Aivan ihana tuo teidän kesähuone. Suunnitteilla on meilläkin sellainen, kunhan vain olis aikaa tehdä...

    Teidän istutuksethan on tosi hyvässä kondiksessa, verrattuna mun omiin;) Näyttelen niistä kuvia vielä tällä viikkolla. Katoppas niitä, niin koet olevasi mestaripuutarhuri :)

    VastaaPoista
  15. Teidän kesähuone on kyllä herkku! Sitä jo esittelin miehellenikin ja vihjasin toivovani samantyylistä. Saas nähdä tarttuiko syöttiin, ehkei kuitenkaan vielä tänä kesänä... :)

    VastaaPoista
  16. Kiitos ideasta saviruukkuihin!! Just tänään mietin miten ne sais sellaseksi vanhahtavan näköiseksi!!
    Ihanalta näyttää kasvihuoneessa, ja toinen ei viherpeukalo täälläkin!:P :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kesähuone kasvihuone, joka on kauneimpia näkemiäni<3
      Kiitos kun sain nähdä tämän!

      Poista
  17. Sun vuokses mä rakastan nykyään valkoista, KAIKESSA :) Jälleen ihana postaus teidän ihanasta "lasipalatsista" :)

    VastaaPoista
  18. Upea on tuo kesähuoneesi! :)
    Meilläkin kasvaa tomaatit ja yrtit vanhoissa puulaatikoissa ja kurkku vanhassa maitotonkassa. Satoa on jo saatu, mutta kasvimaalla tilanne on toinen. Huono alkukesä tosiaan näkyy ainakin meillä tuolla kasvimaan puolella..
    Aurinkoista loppuviikkoa!

    Riikka

    VastaaPoista
  19. Kiitos <3 Tykkään itse myös kovasti tuosta huoneesta ja vielä kun miekkosen tekemä niin kovasti arvoa on sillä. Miehen mummulan vanhoista ikkunoista viime kesänä rakenneltu :)

    VastaaPoista
  20. Ihana kesähuone!! Onneksi meilläkin on edes parveke, niin saa edes hiukan nauttia kukkaloistosta siellä oleskellessa :)

    miukus.blogspot.com

    VastaaPoista
  21. En muista olenko koskaan aikaisemmin kommentoinut tuota teidän kesähuonetta, vaikka olen sitä monesti täällä ihaillut. Se on kertakaikkiaan UPEA!

    VastaaPoista
  22. Ihanan näköistä! Hei, minäkin innostuin noista saviruukuista, mutta jäin pohtimaan, että miten maalia "laimennetaan". Neuvosta kiitollisena :)

    VastaaPoista