25. heinäkuuta 2012

Kesä

Heippa!

Voitteko kuvitella, että elokuu jo kolkuttelee ovelle? Aivan liian pian! Nyt toivoisi, että ajan voisi hetkeksi pysäyttä. Muutamia lämpimiä päiviä vasta ollut niitä toivoisin kovasti lisää! Viime kesänä aamuisin aamupala katettiin usein ulos kuin myös iltapala. Nyt ei ole montaa sellaista aamua ollut milloin olisi ollut ihana aloittaa päivä aamupalalla ulkona, harmi!

Tänä aamuna pitkästä aikaa innostuin leipasemaan leipää. On se tuoreena vain hyvää! Nämä ovat ruisruutusia joihin löytyy täältä blogista myös ohjetta. Mansikat ovat myös suurinta herkkua miten ne voikaan olla niin hyviä tuoreena! Kuvien punaiset lautaset olivat Köpiksen löytö halpatavaraliikkeestä. Aika ihkut vai mitä ja passaa GG:n astioiden kanssa.



Ai niin ja TÄRKEIN uutinen: Minusta tuli maanantaina TÄTI ekan kerran. Voi ilon ja onnen määrää! Täti on ihan onnesta sekaisin ;) Niin pieni prinsessa sieltä tuli maailmaan! Nyt me lähetäänkin häntä toiseen kertaan ihastelemaan sairaalaan. Vauvat on niin IHANIA!  Toivon olevani tälle pienelle ihmiselle yhtä tärkeä ihminen mitä meidän lapsille ovat heidän tädit, eno ja sedät.

17 kommenttia:

  1. Paljon onnea täti-tittelin johdosta.
    Todella ihanat nuo sinun Köpiksestä hankkimat lautaset.
    Mukavaa illanjatkoa sinulle
    Halauksin Erica

    VastaaPoista
  2. Onnea tädille:)
    Lautaset on söpöt. Sopii hyvin noiden Gg kuppien kanssa.

    VastaaPoista
  3. IHANAT nuo lautaset!!!Eka vilkasulla katoinki,että sulla on uudet Gg-lautaset.Passaa hyvin yksiin!

    Ja onnea ja iloa tädille <3 On ihana olla tärkeässä asemassa pikkuisten ihmeitten elämässä :)!

    VastaaPoista
  4. Onnea tädille :)
    Nyt pitääkin etsiä tuo leipäohje, sen verran herkulliselta näyttivät...

    VastaaPoista
  5. Onnea tädille! Oikein iloisia uutisia :)

    Muistetaanhan kuitenkin, että tällaista se Suomen kesä normaalisti on, tässä on vain ollut pari lämpimämpää viime vuosina :) Nyt palattiin siihen normaaliin. :)

    VastaaPoista
  6. Onnea tädille!! ♥ Tätinä oleminen on kyllä suuri ilo!
    Lautasethan passaa täydellisesti GG:n kuppien kanssa, mäkin luulin eka vilkasulla niiden olevan myös GG:tä.

    VastaaPoista
  7. Onnea uudelle tädille! Nuo uudet lautaset sopivat niin komeasti GG-kuppiesi kanssa. Kattauksia on niin kiva tehdä. Kaunis tuo sinun kattauksesi.

    VastaaPoista
  8. Oikein paljon onnea tuoreelle tädille!!

    Mäkin katoin että jotain uusia GG:n lautasia, tosi hienoja!

    Samoja kesäpäiviä täällä odotellaan!! Tehtiin äsken miehen kanssa ulkona töitä ja ilma oli kuin syyskuun lopulla :(

    VastaaPoista
  9. Onnea Tätille! :) Ja ihania kuvia jälleen ja maistuis mullekkin nuo herkut :)

    VastaaPoista
  10. Isosti onnea tätille, tätinä on ihana olla ♥

    VastaaPoista
  11. Onnea tuoreelle tädille! Upeasti kyllä sopii GG:t ja köpistuliaiset yhteen!

    VastaaPoista
  12. Onnea tädille!
    Kauniit lautaset:-)

    VastaaPoista
  13. Onnittelut uunituoreelle tätille...Terassikaffitteluja täälläkin ooteltu koko kesän mutta tännään taitaa tärpätä meillekin heti kun auringonsätteet kuivaa öisen satteen :)

    VastaaPoista
  14. Onnea tädille!! Se on ihanaa ja paljon antavaa!!

    VastaaPoista
  15. Onnea tätiydestä! :) Ja niin, vaikka elokuu on jo ihan oven takana, eihän se kesä vielä mihinkään ole mennyt. Lämmin ja aurinkoinen, ihana loppukesähän on vasta tulossa (toivottavasti). :)

    VastaaPoista
  16. Kiitos onnen toivotuksista <3 On se rinsessa niin suloinen.. pitänyt joka pv käydä kattomassa :)

    VastaaPoista
  17. Voi vauvantuoksua siellä taas leijailee. Eipä ihme, että sitä ollaan onnesta soikiana <3 Onnittelut tädille vaan!

    Ah, mitkä kauniit kipposet ja kuvaset siellä. Mekin nautittiin, kun tänään oli niin aurinkoinen ilta, että saatiin syödä iltapalat terassilla. Toivotaan, että syksy/ loppukesä olisi pitkä ja lämmin.

    VastaaPoista