7. syyskuuta 2013

Keittiön kaunistuksia Annival Interiorista

Hyvät huomenet!

7.9 taitaa tulla selvästi hyvä päivä..  Aamu on ainakin alkanut oikein kivasti reippailemalla, auringonpaisteella ja ripauksella jännitystä <3

Sain jokin aika sitten postista erittäin mieluisen ja odotetun paketin. Tilasin blogini yht.työkumppanin upeasta Annival Interiorista kattavan setin uusia Greengaren ihanuuksia!
 
Joten jatketaanpa Greengate postausta näistä uutuuksista. Päiväkahvit uusista astioista juotiin kesähuoneessa mustikkamuffinssien kera. Astiat ovat kauniita kattauksissa ja uusia sekä vanhempia on helppo yhdistellä keskenään. Kauniitahan nuo ovat hyllyilläkin antamassa silmänruokaa! Uutuuksista tähtikuvioiset sekä Sophie Vintage oli mun ehdottomat suosikit. Todella kauniita <3

 
Iltapalalle eilen jauhot pöllysti kirjaimellisesti kun leipastiin pikku E:n kanssa herkullisia Juustoisia kesäkurpitsaskonsseja. Ohjeen nappasin uusimman Yhteishyvä lehden ruokaliitteestä. Olisi takuulla jäänyt noiden herkkujen leipominen herkkujen nimen perusteellamutta anoppi oli niitä tehnyt ja kehui. Hyviä tottavie olivatkin! Kannattaa ehdottomasti koettaa. 


Iltapala nautittiin alkusyksyn aurinkoisessa illassa terassilla.
  

  Näissä uutuuksiin tähti sekä Sophie vintagey sarjaan hdistettynä Dora White sarjaa joka on mun yks suosikki sarja myös!



Annival interiorista löytyy laaja valikoima kaikkea ihanaa kotiin! Itse olen erittäin iloinen, että kankaita, Greengatea, Tildaa ja Mailegilta löytyy oikein hyvät valikoimat! Tietysti myös monenlaista muutakin ja huonekaluja jaksan aina ihastella myös! 
Kannattaa käydä kurkkimassa jos haluaa kaunista ja uutta kotiin syksyä piristämään. Täältä löydät upean valikoiman Greengate tuotteita.



Annivalilla on verkkokauppa sekä kivijalkamyymälä Muuramessa jossa muuten taitaakin olla tänään kanta-asiakaspäivät joten lähellä olijat käykäähän piipahtamassa :) Siellä oli kivoja tarjouksia! Itse menisin oitis jos lähempänä asuisin. Onni on verkkokauppa ;) Annivalilta löytyy myös fb sivut jonne pääset tästä. Sieltä löytyy ajankohtaisia asioita, tarjouksia ja arvontojakin välillä.

Postaus tehty yhteistyössä Annival Interiorin kanssa.

Mukavaa ja aurinkoista päivää!

14 kommenttia:

  1. Oi että ne on niin ihania :) Aurinkoista päivää myös sinne!

    VastaaPoista
  2. Voi että mitä ihania kuvia ja mitä kauniita astioita. Oma huomioni kiinnittyi tosin ensimmäisenä noihin ihananiin kukkakimppuihin!

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Ompas ihania astioita ja niin kauniita kattauksia mitä olet tänne laittanut :)

    VastaaPoista
  4. Kaunista on. Kiva on myös tuo pöytä terassilla.

    VastaaPoista
  5. Ihania uutukaisia ja kauniita kuvia niinkuin aina :)

    VastaaPoista
  6. Tosi kaunista teillä on <3 Tuo huvimaja on ihana, haluaisin meillekin sellaisen, mutta en nyt ihan vielä, kun on monia projekteja vielä kesken ja tulemassaan..mutta hyvä on haaveilla!

    VastaaPoista
  7. On ne kyllä ihanan herkkuja, kerrassaan ihania uutukaisia! Ja niin kauniisti katettu <3

    VastaaPoista
  8. Kiitos ja kiva kun kävitte visiitillä <3 Pöytä on miekkosen käsialaa ja valmistu alkukesästä. Kukkakimput on omasta pihasta, ihana kun se antaa kukkasia somisteeksi vielä näin syyspuolellakin <3 Oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Ihanalta näyttää! Oon vielä painiskellut, hankkisinko noita GG:n tähti astioita. Kaapit alkaa olla niin täynnä, et ensin olisi jostain luovuttava...

    Kivaa viikonlopun jatkoa!
    -k-

    VastaaPoista
  10. Lurps..nuo tähtilautaset <3
    Ihanat!

    VastaaPoista
  11. Kauniit astiat, kattaus ja kuvat! Taas silmä niin lepää. :)

    VastaaPoista
  12. Beautiful every detail,thanks for the link!
    Hugs
    Nely

    VastaaPoista
  13. Aivan upeita astioita! Todella mun makuun!

    VastaaPoista