5. syyskuuta 2013

Sadonkorjuu


Oi ihana syyskuu miten se helliikään lämmöllään.. Ja maukkaalla sadolla <3 Omalta pihalta sekä mummulasta on herkkuja kerätty talteen urakalla. Ja kerrankin täältäkin blogista löytyy joitain terveellisiä herkuttelu kuvia ;) 

Pikku E on innokas apulainen. Oikea emäntä tarpeen vaatiessa ja osaa kyllä puolensa pitää. Ja vielä kun tuo pieni neiti on innoissaan auttamassa ja onnellinen pikku tehtävistä tänään oli vuorossa mummulasta kerättyjen porkkanoiden pesua. Ja kuinka kivaa läträäminen onkaan! 
Clash Ohlsonilta löytyi nuo kivat etiketit alkukesästä. Niitä on tullut laitettua hillopurkkien kylkiin. Aika suloiset oli minusta nuo etiketit teksteineen!

 
Syyskuu ja koko syksy on mukavaa sekä jänskää aikaa. Ensiksi nyt jännätään toisen pikkusiskoni vauvan syntymää joka koittaa ihan hetkenä millä hyvänsä. Ja joulukuussa sitten odotellaan toisen pikkusiskon toisen lapsen syntymistä. Aika ihanaa päästä hoivaamaan pienen pieniä ihmisiä <3 Muutakin mukavaa syksy tuo tullessaan maltan tuskin odottaa! Loma on yksi iso asia jota me odotellaan.. nyt kuulisin mielelläni hyviä vinkkejä lasten kanssa matkustelusta olisiko sinulla jakaa?

Kärhöt kukkii toistamiseen kauniisti ai että! 

Nyt sohvalle lehtien pariin..löysin kivan nipun suht.uusia Maalal lehtiä 3kpl 1.5e. Kirppispöydän kävin täyttämässä maanantaina..kaappien siivous ollut käynnissä; lasten pienet vaatteet myyntiin ja uusia isompia tilalle :) 

Kauniita unia!
 

12 kommenttia:

  1. Ihania kuvia terveellisistä herkuista ja kärhöistä :)

    VastaaPoista
  2. Oih, ihania herkkuja,varsinkin porkkanat <3

    VastaaPoista
  3. So lovely pictures and sweet little princes..
    Hugs
    Nely

    VastaaPoista
  4. Voi mitä kuvia ♥
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Aurinkoista ja leppoisaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  6. Suloistakin suloisempia kuvia ja mitä herkkuja popsittavaksi! :)
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia. Suloinen pikku E <3 Lapset on niin ihania kun haluavat olla puuhissa mukana:)
    Ihanat nuo etiketit. Syksyisen ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia :)
    Missä sulla on myynnissä, jos vaikka kävisin kattomassa ;)

    t. marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika <3 Mulla on Kallentorin kirppiksellä pöytä 34 ja lähinnä vain lastenvaatteita, kenkiä ja lelula :) Vielä ainakin maanantaihin saakka ;)

      Poista
  9. Ompas komeata syksyistä satoa :)

    VastaaPoista