14. kesäkuuta 2016

Nikkaroi kioski helposti


Olenkin jo aiemmin kertonut, että meidän 8-vuotias on todella innokas
käsillä tekijä. Kädentaitoja on tainut periä jo papoiltaan ja isältään. Niin
nikkarointi kuin myös ompelu ja muu värkkääminen on mieluista puuhaa.
Ja nämä kiinnostavat paljon enemmän kuin kirjoittamisen tai lukemisen
harjoittelut ;) Lapset on monta kesää puhuneet kesäkiskasta joka olisi
kiva leikeissä ja jossa olisi kiva myydä kamuille pientä naposteltavaa.
Muutama viikko sitten laitettiin hiat heilumaan, mä ja 8-vuotias. 
 Minä lähinnnä avittelin mittaus hommissa ja poitsu teki loput.

Mulla ei muuten usein oo ollut saha ja vasara kädessä mutta selvittiinpä.
Joten tässäpä nopea ja helppo idea, tämän rakentamiseen pystyy varmasti
kuka vain. Materiaalia ei tarvitse paljon, 3 lautaa riittää. Tämän teossa pärjää
sahan, vasaran, naulojen ja mitan avulla. Niin ja maalia pintaan.






Mekkotehdas kirjaa selaillessani pitkästä aikaa löysin tämän kioskin 
ohjeen. Koitanpa jakaa ohjetta myös teidän kanssa josko joku innostuisi 
nikkaroimaan muksujen kanssa. Meidän kioski on korkeudeltaan 160cm
ja leveys n. 100cm. Eli sahataan 2 x 150-160cm korkeaa lautaa pystypuiksi ja
4x 100cm lautaa vaakapuiksi. Lisäksi tulee sahata jalaksiin 2x lautaa
sekä 2x 60cm (alaosaksi tuleva) + 2 x 80cm (vinosti tuleva lauta).

Kuvasta näet hyvin miten laudat naulaillaan toisiinsa kiinni. Sitten vain kevyt 
hionta, maalit pintaan ja leikkimään.




Tein kioskin yläosaan nopean viirinauhan, leikkasin viirit ja liimasin ne 
kuumaliimalla nauhaan kiinni. Kioskin alaosaan kiinnitin verhon puunitojalla. 
Hauskat lamput sopivat kivasti kioskiin. Lamput ovat aurinkokennovaloja ja
löytyivät Clasulta keväällä.





Kioski toimi omppupuiden kukkiessa niiden läheisyydessä. Nyt se on
siirretty leikkimökin viereen ja on ollut kovassa käytössä. Viime sunnuntaina
muksut pääsi testimään kioskia ihan oikeasti, täällä meilläpäin oli Kirppisralli
ja kun poju sen kuuli halusi laittaa kioskin pystyyn. Noh, mitäpä sitä ei 
tekisi lapsensa puolesta joten äiti sitten teki myyntiin hattaraa ja poppareita.
Pari tuntia poitsu ehti kauppaa tehdä ja kyllä oli mielissään. 


Ilta on puhasteltu pihalla ja nyt tuntuu siltä, että löylyjen jälkeen saattaa
uni tulla nopeasti. Lomaa odotellaan ja kammassa on vielä 5 työaamua 
jäljellä. Jaksaa, jaksaa..


Illan jatkoja!



11 kommenttia:

  1. Aivan ihana kioski!Saattaa olla,että meilläkin nikkaroidaan tällainen kolmen pojan voimin. Pitkään blogiasi olen lukenut,ei vaan muka ole aikaa kommentoida...Ihania kuvia on sulla aina!
    Ps.poistin tuon ekan kommenttini,meni vanhalla profiililla vahingossa.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana kioski ja innokas nikkaroija! Mikäs siinä on myydessä popparia ja hattaraa itse rakennetusta kioskista ja tehdä pientä voittoa! Kesätyötä kerrassaan!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana kioski ja innokas nikkaroija! Mikäs siinä on myydessä popparia ja hattaraa itse rakennetusta kioskista ja tehdä pientä voittoa! Kesätyötä kerrassaan!

    VastaaPoista
  4. What a great idea!! I think, the kids will have much fun!
    Wish you a nice week!!
    Greetings
    Ulla

    VastaaPoista
  5. Ihana kioski! Kyllä tuolla varmasti riittää asiakkaita. :)
    Kiva idea ja lapsethan pitävät kauppaleikeistä yms.

    VastaaPoista
  6. Ihana kioski:) Mukavin leikki lapsena oli kaupan tai kioskin leikkiminen. Silloin myytävät tuotteet olivat "mielikuvituksellisia" kuten silakoina oli siankärsämön lehdet :)

    VastaaPoista
  7. Voi miten kiva ja niin kauniit kuvat! Pitääkin näyttää miehelle kuvat, jos vaikka kesälomallaan lapsille rakentaisi samanlaisen :)

    VastaaPoista
  8. Selailin tänään kampaajalla jotain lehteä (oisko ollut talo ja koti tms.) ja siellä oli tehty vastaavanlainen trukkilavoista. Taidan askarrella joku päivä :)

    VastaaPoista
  9. Vähänkö ihana, varmasti lapset tykkää!

    VastaaPoista
  10. Tosi hieno kioski!!
    Lapset on kyllä tosi taitavia monissa kädentaidoissa, kunhan luottaa heihin ja vähän auttaa : )
    Meidän pikkulikka tekee monia juttuja ja äiti on ylpeä jälkeläisestään...

    VastaaPoista
  11. Hieno kioski ja tosi helposti saa tehtyä! :)

    VastaaPoista