25. elokuuta 2016

Leikkimökki


Virallisesti kesää on vielä jäljellä muutama päivä. Vaikka päivät on
olleet synkkiä ja sateisia, useana iltana ollaan saatu kaunis auringonpaiste.
Kurkataanpa leikkimökkiin, Villa onnenpesään. Siellä on tälle
kesälle leikitty monet, mukavat leikit. Äitikin on saanut nauttia mökissä
useat kahvit. Milloin on tarjolla ollut jäätelöä, milloin lättyjä :)




Ajattelimme aluksi laittaa leikkimökin eteen laattoja.  Mukulakivetys alueita
 ja polkuja kun löytyy meidän pihalta useampia, niinpä päädyttiin
laittamaan myös leikkimökin eteen mukulakivetys alue. Mutta eipä
ajateltu loppuun saakka tätä päätöstä, nimittäin mökkiin kantautuu melko
kiva määrä tuota kivien välissä olevaa kivituhkaa.. Mutta nättihän se on.
Pieni luuta ja kihveli on kovassa käytössä..


  





Meilläpäin vietellään viikonloppuna Venetsialaisia. Tunnelmointia,
raketteja ja herkuttelua on siis luvassa.

Mukavaa viikon jatkoa!